Asuntomessuilla koko kuukausi

Tavallinen messuvieras tuntee jaloissaan jo puolen päivän mittaisen vierailun asuntomessuilla. Kuinka rankkaa sitten onkaan olla kokonainen kuukausi töissä messuosastolla? Lempääläinen Iloisen Keittiön yrittäjä Susan Äijälä on kokenut
tämän Mikkelin asuntomessuilla tänä kesänä.

–Iloisen Keittiön tuotteissa värejä löytyy, toteaa Susan Äijälä. Kuva: Jorma Lehtinen

– Yrittäjä on siitä ihmeellinen eläin, että se ei ajattele koko ajan olevansa töissä täällä kahdeksan tuntia päivässä ja joskus pidempäänkin. Sitä vain tulee tänne päivän kerrallaan. Sitten kuukauden kuluttua lähdet kotiin ja sitten taas seuraavaan
tapahtumaan, luonnehtii Susan Äijälä tuntemuksiaan.

Iloisella Keittiöllä on nyt ensimmäistä kertaa oma myyntiosasto asuntomessuilla. Kun viimeinenkin kiinteä myymälä Ideaparkissa lopetettiin, on ollut pakko miettiä yrityksen toimintaperiaatteet uudelleen. Nyt on päätetty panostaa suoramyyntiin tapahtumissa, nettimyyntiin ja tukkukauppaan.

– Tänne asuntomessuille tulo oli oikeastaan aika looginen valinta. Ihmiset jotka tulevat asuntomessuille hakemaan uusia ideoita kotiinsa, ovat yleensä jollain tavalla kiinnostuneita myös ruuanlaitosta ja leivonnasta. Tällöin heillä on luonnollinen linkki meidän tuotteisiimme. Täällä on myös laajempi asiakaskunta kuin jossakin kapeampialaisilla messuilla.

Koska Susan Äijälä oli päättänyt lähteä Mikkelin asuntomessuille yrityksen oman osaston kanssa vasta aikalailla viime tipassa, ei majoituksen löytäminen koko kuukaudeksi ollut helppoa. Nettiä pitkään selailtuaan hän kuitenkin sattui löytämään
asiaan kätevän ratkaisun.

– Löysin aivan viime tipassa kivan pienen vuokramökin tästä melko läheltä järven rannasta. Sekin oli oikeastaan jo vuokrattu, mutta omistaja sai tehtyä järjestelyjä niin, että vuokraus onnistui. Kun vielä mieheni lähti mukaan koko kuukaudeksi myös
avustamaan messuosastolle, niin tässä on myös pientä lomailun tuntua ainakin iltaisin.

Käydään saunassa ja uimassa ja voidaan vähän rentoutua, huokaisee Susan.

Monia kesätapahtumia on haitannut sateinen sää. Asuntomessuilla pääosassa ovat kuitenkin talojen sisätilat ja muut katetut alueet.

– Ihmiset ovat täällä aikalailla asennoituneet niin, että jos sataa niin sitten kuljetaan sateenvarjojen kanssa sateessa. Eli sade ei täällä ole vähentänyt kävijöitä. Oikeastaan voi sanoa niin, että sadekuuron sattuessa ihmiset tulevat tavallista enemmän tänne
myyntihalliin sateensuojaan ja silloin meillä on enemmän asiakkaita, toteaa Susan Äijälä.

Messuosastot on keskitetty suureen myyntihalliin. Kuva: Jorma Lehtinen

Susan Äijälä on ehtinyt töiden välissä hieman myös tutustumaan messukohteisiin. Hän on tehnyt niissä samoja havaintoja, mistä asiakkaatkin ovat puhuneet.

– Tällä kertaa asunnot ovat sisältä aikalailla mustaa, valkoista ja ehkä harmaata. Tästä ovat monet asiakkaat meillekin valittaneet, että kun muutaman asunnon on kiertänyt, niin ainakaan värimaailma ei muutu. Minulle se tosin sopii, kun kotonakin on aikalailla mustaa ja valkoista, Susan naurahtaa.

Mikkelin alue ja seudun asukkaat ovat tehneet Susan Äijälään positiivisen vaikutuksen.

– En tiedä onko vain sattumaa, että olemme törmänneet vain mukaviin ihmisiin niin täällä messuilla kuin Mikkelin torillakin, jossa käymme aina aamukahvilla. Kaikki ovat tosi ystävällisiä. Sitten kun täällä on vielä niin paljon vesistöä ympärillä, niin
tämä on kyllä aivan ihana paikka!

Teksti: Jorma Lehtinen
Kuvat: Jorma Lehtinen

Kunttaa nurmikon tilalle

Kuntta eli siirretty metsänpohja on yksi Mikkelin asuntomessuilla näkyviä tyylisuuntauksia. Kunttaa on ollut käytössä jo aikaisemmillakin messuilla, mutta nyt se on korvannut nurmikkoalueet lähes täysin.

Mikkelin asuntomessualueella kuntan käyttö on ollut luonnollinen ratkaisu. Koko alue on mäntyistä kangasmetsää, jossa samanlaista metsänpohjaa on jo luonnostaan. Nyt kun piha-alueilla on käytetty runsaasti kunttaa nurmikon sijasta, näyttää siltä kuin talot olisivat putkahtaneet metsän keskelle kuin sienet. On lähes mahdotonta sanoa, missä vanha metsänpohja muuttuu siirretyksi kuntaksi. Näitä alueita ei kuitenkaan voi käyttää oleskeluun tai liikuntaan, koska kunttaan syntyy helposti polkuja.

Kuntta eli siirretty metsänpohja korvaa nurmikot messutaloissa. Kuva: Jorma Lehtinen

Kuntan lisäksi selviä trendejä Mikkelin asuntomessuilla on ollut sisustuksessa pitäytyminen mustaan, valkoiseen ja harmaaseen. Jonkin verran näkyy myös puupintoja. Messukävijät ovat jopa olleet hieman närkästyneitä siitä, että väriskaala
on niin yksipuolinen.

Selvä suuntaus on ollut myös se, että messutalot ovat nyt hieman pienempiä kuin aikaisemmin. Keittiöt on yhdistetty oleskelutiloihin ja koneet ovat kaapistoihin integroituja. Joissakin asunnoissa jopa tiskipöydät ja hellat on integroitu kaappeihin.

Saimaan kaunille rantatöyräälle rakennetut messutalot istuvat hienosti luontoon ja niissä on maisema tuotu sisään suurien ikkunapintojen avulla. Tästä huippuesimerkki on messutalo Wave, joka on ollut suosituin messukohde. Varmaankin myös kallein, joskaan mitään kustannustietoja talosta ei ollut tarjolla.

Myyntihallissa kuhisee kuukauden ajan. Kuva: Jorma Lehtinen

Teksti: Jorma Lehtinen
Kuvat: Jorma Lehtinen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?