Pyöräsuunnistajat saapuvat Hakkariin

Hakkarissa käy sunnuntaina 3. syyskuuta kuhina, kun matkaan lähtee 130 pyöräsuunnistajaa. Tarpian Suunnan järjestämässä kilpailussa kisaajat starttaavat sprintille klo 11 ja keskimatkalle klo 14. Kilpailujen välissä on mahdollisuus pyöräkuntosuunnistukseen. Kokeilijoille on tarjolla lainaksi muutamia telineitä. Pyöräilykypärä on pakollinen.

Olli Savikko Hakkarin maastossa alkukesästä 2017. Kuva: Arto Laamanen

Pyöräsuunnistus on suhteellisen nuori laji ja sen maailmanmestaruuskilpailuja järjestetty 2000-luvun alusta lähtien. Suomessa harrastajamäärä ei ole kovin suuri, mutta huippu on terävä ja maajoukkue pärjäsi hienosti esimerkikiksi Liettuassa lauantaina 26. elokuuta päättyneissä MM-kisoissa.

Pyöräsuunnistuksessa noudatetaan tieliikennelakia. Rastit sijoitetaan urille eli teiden tai polkujen varteen. Kartta kiinnitetään ohjaustangossa olevaan karttatelineeseen. Pyöräsuunnistajan tehtävänä on reitinvalintojen tekeminen uraverkostossa ja siihen liittyen myös maaston muotojen ja korkeuserojen arviointi. Kilpailijan keskinopeus on noin 20 km/h. Huippunopeudet hyväkulkuisilla urilla ja alamäissä ovat jopa 40-60 km/h.

Lempäälään on ilmoittautunut kisaamaan nimekkäitä urheilijoita ja useita maajoukkue-edustajia . Esimerkiksi tuore maailmanmestari Marika Hara (Koovee) saapuu paikalle. Hän on moninkertainen MM- ja EM-mitalisti ja tuoreimman maailmanmestaruuden hän saavutti 26. elokuuta Liettuassa. Myös Jussi Laurila (Jalasjärven Jalas) on ilmoittautunut kilpailuun. Hän on saavuttanut tänä kesänä sekä EM-kultaa että MM-hopeaa.

Paikallista väriä edustavat Mervi ja Raino Pesu.

Kilpailunjohtajana toimii Jukka Rajala ja kilpailun isä ja ideoitsija on veteraanisarjoissa SM- ja MM-tasolla pyörä- ja hiihtosuunnistuksessa menestynyt Olli Savikko.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?