Varusmiehet keräävät lippaiden kanssa sotiemme veteraaneille

Puolustusvoimien tämän vuoden toisen saapumiserän varusmiehet aloittavat perinteiset keräykset sotiemme veteraanien hyväksi. Lippaiden kanssa kerääviä varusmiehiä näkyy sekä katukuvassa että kauppakeskuksissa aina marraskuulle saakka. Ovelta-ovelle keräykset tapahtuvat tänä päivänä yhä useammin lipaskeräyksinä.

– Lippailla kerääminen on vaivattomampaa kuin keräyslistojen, kynien ja pussien kanssa toimiminen. Ainoa huono puoli tässä keräysmuodossa on se, että ei näe naapurin antamaa lahjoitussummaa, kertoo Pia Mikkonen Sotiemme Veteraanit keräyksestä.

Varusmiehet osallistuvat keräykseen laajasti eri puolilla Suomea. Niillä paikkakunnilla, joilla veteraaneja ei enää ole, varusmieskeräystä ei enää suoriteta. Kunkin paikkakunnan varusmieskeräyksen tuotto ohjataan saman alueen veteraanien tukemiseen.

Varusmiesten keräämää tuottoa suunnataan veteraanien lisäksi heidän puolisoidensa ja leskiensä sekä sotaleskien auttamiseen.

Suomen Itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden alussa on edelleen 17 000 veteraania. Tuen tarvetta on edelleen, sillä veteraanien keski-ikä on jo yli 92 vuotta. Veteraaneja arvioidaan olevan vuonna 2020 vielä 8000 henkeä ja vuonna 2025 1700 henkeä.

Yksi kommentti

  1. Fiskeri

    …älkää hyvät ihmiset langetko tähän ja antako rahojanne kaiken mailman roistoille, veteraaneille on vuosien saatossa kerätty jo mijonien omaisuus jota tämä rosvojoukko odotaa ja kärttää itselleen sen jälkeen kunn viimmeinenkin veteraani on mullan alla, ne veteraanit eivät tosiasiassa näe näistä rahoista ikinä penniäkään….

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?