Kukaan ei halunnut Ressua

Ressun mutkahäntä ei ole vika vaan ominaisuus, mutta pennunostajat se karkotti

Ressun häntä oli pennunhakijoiden mielestä ihan vääränlainen. Nykyiset omistajat näkivät sen toisin. Kuva: Tua Onnela

Kymmenestä pennusta oli enää kaksi jäljellä. Toinen oli virheetön otus, ja sitä Jukka Vitikka ja Hanna Sannamo olivat tulleet hakemaan. Toinen oli pitkäkoipinen honkkeli, jonka häntä oli kummallisella mutkalla. Kaiken lisäksi se oli saanut toiselta koiralta neniinsä niin, että sillä oli kuonossa tikit.

Tätä mutkahäntäistä koiraa kukaan ei ollut huolinut. Sen kumma ulkonäkö oli karkottanut pennunostajat. Vitikka ja Sannamo eivät kauaa empineet. Pakkohan se toinenkin pentu oli ottaa.

Nyt mutkahäntäinen Ressu-koira on pian kolmivuotias ja vartioi Tikanmäen tilaa yhdessä siskonsa Lissun kanssa. Hassusta hännästä ei ole ollut minkäänlaista haittaa.

– Selvitimme Ressun tullessa eläinlääkäriltä, onko hännän mutkasta jotain haittaa koiralle itselleen ja pitääkö sille tehdä jotain. Kävi ilmi, että erikoinen häntä ei ole vika vaan ominaisuus. Se saa olla, Vitikka kertoo.

Ressu on lupsakka koira, joka ei turhaan hötkyile. Kuva: Tua Onnela

Ressu ja Lissu ovat peräisin irlanninsusikoiran ja hovawartin vahinkopentueesta. Vitikalle ja Sannamolle rotuyhdistelmä sopii kuitenkin paremmin kuin hyvin. Heillä on aiemmin ollut irlanninsusikoiria, mutta lajin lyhytikäisyys on surettanut heitä.

– Tuntuu, että koirien jalostuksessa terveys on kärsinyt. Maalaisjärjellä ajattelimme, että ehkä sekarotuiset voisivat olla pitkäikäisempiä, Vitikka sanoo.

Ressu ja Lissu ovatkin terveitä ja kaikin puolin tasapainoisia koiria. Ne toimivat talonvahteina mutta myös tilan kehitysvammaisten asiakkaiden halikoirina. Suuri koko auttaa molemmissa hommissa.

– Ei tarvitse paljon kumartua, kun Ressua halailee, Vitikka sanoo.

Ressu on luonteeltaan ystävällinen ja rauhallinen ja seurailee mukana, mitä ikinä tilalla tapahtuukin. Ainoa pulma on, että Ressun ja Lissun on oltava ulkona vapaana eri aikoihin. Muuten niillä on liian hauskaa ja ne lähtevät yhdessä kylille hummailemaan.

Iso koko auttaa Ressua sekä vartiointi- että kaveritehtävissä. Kuva: Tua Onnela

TEKSTI: Tua Onnela
KUVAT: Tua Onnela

Kommentit (2)

  1. Otto Rintanen

    Asiaa yhdestä johtajasta joka vaikuttaa , hän pettää kuntalaisia, ei ole sen arvoinen vain viinaa nielevä huurupää, jolta löytyy myös rikoksia.
    kaikki on todistettavissa.esim. 7 päivää lehti kiinnostui
    asiasta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?