Uusi uravalmennus käynnistyy Lempäälässä

Lempäälässä järjestetään Yhdessä kohti työtä -uravalmennus, johon kuuluu yksilö- ja ryhmävalmennusta. Ajankohdat ovat 9.–13.10. ja 20.–24.11.

Valmennus on suunnattu esimerkiksi sellaisille henkilöille, joiden urasuunnitelmat ovat auki, joilla on puutteellinen koulutus tai jotka eivät enää pysty työskentelemään entisellä alallaan. Koulutuksessa jaetaan tietoa muun muassa yleisesti työelämästä sekä eri aloista ja ammateista.

Yksilövalmennuksessa työskennellään valmentajan kanssa. Ohjaaja voi esimerkiksi auttaa työ-, koulutus-, palkkatuki- tai työkokeilupaikan hakemisessa. Yksilövalmennus tapahtuu Lempäälän kunnan tiloissa osoitteessa Tampereentie 6, ja valmennuksen ajankohta sovitaan ohjaajan kanssa.

Ryhmätapaamisiin sisältyy keskusteluja, tutustumispäivät työpaikoilla, vierailuja ja
luentoja. Ryhmävalmennus pidetään Lempäälän Ehtookodossa.

Molempiin valmennuksiin voidaan liittää työkokeilu tai työhöntutustumisjakso.

Koulutuksen tavoitteina ovat vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden kartuttaminen, tiedon etsiminen ja tarvittaessa ansioluettelon ja hakemuskirjeiden päivittäminen.

Uravalmennuksen järjestävät Lempäälän kunta, Vesilahden kunta ja Cimson koulutuspalvelut.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?