Lempäälän kirkon museoaarteet etsittiin esiin

Strasbourgissa vuonna 1470 painettu Raamattu on Kansalliskirjaston aarteita samoin kuin Lempäälässä niin ikään käytetty saarnakirjan kopio samoilta ajoilta. Edeltäjänsä, kirkkoherra Tuomas Sarkolaisen omistamaa järkälettä ihailee kirkkoherra Mikko Oikarinen (oik.), vieressä kirjahistorioitsija Ilkka Mäkinen ja retken järjestäjä kanttori Kaisa Naukkarinen. Kuva: Riitta Mäkinen (Museoviraston luvalla)

Vauraan Lempäälän keskiaikaisessa kirkossa on ollut niin arvokkaita esineitä, että niitä on siirretty turvaan eri museoiden ja arkistojen kätköihin. Lempäälän seurakunta, käytännössä kanttori Kaisa Naukkarinen, järjesti harvinaisen tilaisuuden nähdä näitä aarteita.

Bussiretkelle ei tarvinnut houkutella. Yksi pieni ilmoitus Lempäälän-Vesilahden Sanomien Kirkonportti-liitteessä riitti nopeasti täyttämään ne parikymmentä paikkaa, jotka 1. syyskuuta olivat käytettävissä. Suurempaa joukkoa eivät vastaanottajat halunneet tiloihinsa.

Orimattila-Helsinki -reitille osui sopivasti Hollolan kirkko, joka on samalta ajalta kuin Lempäälän kirkko, mutta vielä komeampi. Siellä on tallella paljon vanhaa, kuten lukuisia keskiaikaisia puuveistoksia.

Kirsti Isotalo, Lea Blomqvist ja Krista Lindqvist lähtivät retkelle vuorikristallikorunsa kanssa ja tutkiskelevat sen monien satojen vuosien takaista mallia. Taustalla italialaissaksalaista tekoa oleva messukasukka. Kuva Riitta Mäkinen Museoviraston luvalla)

Katolisella ajalla pyhimyspatsaat olivat tärkeitä kunnioituksen kohteita, mitä ilmaisee lempääläisille tuttu kansanruno Aimalan kirkon palosta. Sen mukaan Piritta-piian onnistui pelastaa neljä pyhäinkuvaa. Hollolassa nähtiin monia puuveistoksia, joiden kaltaisia Lempäälän kirkoissakin on katseltu. Kansallismuseon keskiaikaisen kirkkotaiteen osastolla niitä nähtiin lisää. Yksi  siellä on naapuristakin, Vesilahden entisen kirkon Pyhä Eerik.

Edelleen meillä Lempäälässä on arvokas krusifiksi, kotimaista tekoa. Muutoin Lempäälän säilyneet aarteet ovat pääasiassa ulkomaista perua.

Kansallismuseon suuressa keskusvarastosta Orimattilassa oli vieraita varten nostettu esiin monia esineitä, kuten upea messukasukka, jonka korjauskin on jo 1700-luvulta.

Erityisen sykähdyttävä oli se vuorikristalliriipus, jonka kopioita tai pienoismalleja joillain lempääläisillä on ilo omistaa. Kalevala Koru valmisti 1980-luvulla sarjan täysikokoisia kopioita, mutta nyt uusi erä tulisi liian kalliiksi, on yrityksestä kerrottu. Seurakunta on teettänyt pienoismalleja ja uusi sarja niitä voisi olla harkittavissa.

Riipus löytyi remontin yhteydessä kirkon lattian alta. Sieltä löytyi koko joukko muitakin pieniä esineitä. Jotkut ovat kuuluneet hautoihin, toiset varmaan putoilleet töiden yhteydessä tai lattian raoista. Kaikki ovat omissa laatikoissaan huolellisesti luetteloituina. Muut säilytetään Orimattilassa, mutta kolikot lepäilevät lokeroissaan Kansallismuseon numismaattisella osastolla.

 

Museoväki tallettaa esineet huolellisesti. Kuvassa rahalöytöjä kirkon lattian alta, mm. venäläisiä pieniä ns. tipparahoja ja Ruotsin valtakunnan kolmella kruunulla varustettu kolikko. Kuva: Riitta Mäkinen (Museoviraston luvalla)

Miten kaikki nämä aarteet ovat päätyneet Lempäälästä muualle?

Aina joku on ymmärtänyt niiden arvon ja että ne olisi saatava varmaan paikkaan. Esimerkiksi keskiaikaiset alttariristin sekä suitsutusastian on Lempäälän seurakunta lahjoittanut Kansallismuseon edeltäjälle jo vuonna 1859, jolloin koko laitoksella oli vasta muutama sata esinettä. Alttariristi on nyt esillä ”Reformaatio Suomessa” -näyttelyssä Turussa.

Vanhaa Raamattua taas pidettiin osana kirkon irtaimistoa, kunnes se selästään räytyneenä unohdettiin. Kanttori Eino Koskimies löysi pölyisen sidoksen 1950-luvun taitteessa, ja selvisi, että mittava teos oli liki 500 vuotta vanha. Raamattu  reunamerkintöineen sijoitettiin seurakunnan arkistoaineistojen mukana Hämeenlinnan maakunta-arkistoon, mutta pian annettiin lupa siirtää se Helsinkiin.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa säilytettävän Lindellin koraalikirjan on sinne lahjoittanut riihimäkeläinen opettaja Fanni Hivanto vuonna 1908. Se, miten 1860-luvun Gustaf-kanttorin omaksi tuekseen kirjoittama nuotisto oli Fannille päätynyt, on osin hämärän peitossa. Ja missä onkaan kirjasta tehty kopio?

Lempääläisaarteita riittää vielä: Seurakuntaan liittymätöntä Jaran raha-aarretta voisi kysellä nähtäväksi Kansallismuseon arkeologiselta osastolta. Ja Kansalliskirjastoon voisi palata etsimään sitä ruotsalaista vuoden 1567 virsikirjaa, jonka lahjoittamisesta kertova uutinen vuodelta 1917 löytyi vasta retken jälkeen.

 

Riitta Mäkinen

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>