Lempäälä hakee yksityistä toimijaa pientenlastentalolle

Suunnitellulle päiväkodille avattiin viime keväänä tieyhteys avattuna Kuljun kartanon edustalla olevalta kylmäasemalta. Kuva: Erkki Koivisto

Lempäälän kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Kuljuun Kemintien ja Kuljun  kartanon väliselle tontille aiottua, Kuljun Ruusaksi nimettyä  Kuljun pientenlastentalohanketta ei jatketa. Syynä on se, että Lempäälän kunta ei pysty kokonaisuudessaan toteuttamaan jo keskeytettyä hanketta siihen osoitetulla määrärahalla.

Kunnanhallitus esittää lisäksi valtuustolle, että Kuljun kartanon viereiselle tontille haetaan yksityinen toimija.

Kuljun kartanon viereisellä Ruusan tontilla on rakennusaikeitta enemmän kuin sille suunniteltu 120-paikkainen päiväkoti tarvitsee, yhteensä 3 576 neliömetriä.

Kunta on kaavaillut Kuljun Ruusaan päiväkodin, kirjaston ja tupatoiminnan käsittävää pientenlastentaloa. Sinne oli suunniteltu kuusiosastoinen päiväkoti sekä tilat Kuljun tiilikoulusta siirrettävälle kirjastolle. Kuljun koulun alueelta siirtyvä Ketunkolon tupatoiminta oli tarkoitus sijoittaa yhteen päiväkotiosastoon.

Kuljun Ruusaan aiottu liikunta-/monitoimisali olisi soveltunut iltakäyttöön, ja ruokasalia ja kokoustilaa olisi vuokrattu ulkopuolisille. hankkeen kerrosala on 1 700 neliömetriä.

Jo hankkeen ensimmäisiä suunnitelmia oli jouduttu karsimaan, koska alustava kustannusarvio ylitti talousarvioon esitetyt 5,2 miljoonan euron kustannukset.

Lempäälän kunnassa on tutkittu vaihtoehtoisia malleja päiväkotihankkeen toteuttamiseksi Kuljun kartanon viereiselle tontille. Erityisesti on tutkittu päiväkotihankkeen toteuttamista yksityisenä hankkeena, 120-paikkaisena palvelusetelipäiväkotina tai kunnan ja yksityisen toimijan  yhteishankkeena. Tällä hetkellä Lempäälässä on  yksityisessä tuotannossa noin 12 prosenttia päivähoidosta.

Hankkeesta on  tarkoitus toteuttaa kilpailutus alkuvuodesta 2018.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?