SenioriGo! -viikkoa vietetään Vesilahdessa

Vanhustenviikkoa vietetään Vesilahdessa toista kertaa SenioriGo-teemalla. Kunnan eri toimijat kutsuvat viikon aikana senioreja tutustumaan toimintaansa maksutta. Eri ikäpolvien kohtaamiset ovat vanhustenviikolla tärkeässä osassa. Vesilahdessa ikäpolvet kohtaavat erilaisissa tapahtumissa ja esimerkiksi lapset laulavat ja nuoret opettavat tietokoneen käyttöä senioreille. Seniorit taas lukevat lapsille satuja.

Tapahtumat ja toiminnat on kerätty yhteen SenioriGo! -vihkoon, jota jaetaan eri toimipisteissä. Omansa voi noutaa Vesilahden kunnanvirastolta, kirjastosta, nuorisotilan Nurkalta, Narvasta Ristiveräjältä tai teknisestä toimistosta. Seniorit voivat vapaasti käydä tutustumassa tapahtumiin, kerhoihin ja aktiviteetteihin. Näistä käynneistä kerätään Seniori Go! -leimoja. Keräämällä kuusi leimaa osallistuu arpajaisiin. Yhteensä viikon aikana järjestetään 45 tapahtumaa eri puolilla Vesilahtea.

Viime vuotiseen tapaan seniorit myös valtaavat Ristiveräjän kiinteistön Narvassa. Ristiveräjällä järjestetään pitkin viikkoa tapahtumia. Esimerkiksi vanhustenviikon päätöstapahtumassa Ristiveräjällä kuullaan Narvan soittokunnan SenioriGo! -konsertti.

Vanhustyön keskusliiton järjestämää vanhustenviikkoa vietetään 1.–8.10.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?