Pyhäjärven täplärapusaaliit ovat olleet joko hyviä tai surkeita

Lopuillaan olevan ravustuskauden tulos on ollut kaksijakoinen Tampereen ja Lempäälän välisellä Pyhäjärvellä, kerrotaan Pirkkalan kalastusalueelta. Nokian Luodonsaaren ja Lempäälän väliseltä alueelta on noussut täplärapuja mallikkaasti ja ravustajat ovat olleet hyvin tyytyväisiä.

Sen sijaan Tampereen pohjoispäässä Tammerkoskelta Saviselälle ulottuvalla vesialueella rapusaaliit ovat jääneet erittäin heikoiksi. Alueen täplärapukanta on romahtanut.

Asia vahvistui Pirkkalan kalastusalueen toteuttamissa syksyn koeravustuksissa, joissa saatiin kahdensadan mertayön aikana ainoastaan neljä täplärapua. Vielä vajaat kymmenen vuotta sitten alueen täplärapukanta oli vahva ja rapusaaliit hyviä. Syitä täplärapukannan taantumaan selvitellään. Alueen täpläravuissa on havaittu muun muassa rapuruttoa ja pyrstöjalkatautia.

Pirkkalan kalastusalue on selvittänyt myös Pyhäjärven muikkutilannetta, joka on nyt suhteellisen hyvällä mallilla Tampereen lähivesillä. Pyhäjärvessä on harvahko kanta kookasta muikkua, joka jää parhaiten 20‒25 mm harvuisiin muikkuverkkoihin.

Kulunut kesä oli kuhankalastuksessa hankala viileiden kelien vuoksi. Pyhäjärvessä on kuitenkin hyvin kuhaa, mistä osoituksena erinomaiset talviverkkosaaliit viime talvena. Pirkkalan kalastusalueella on menossa kuhatutkimuksia, joista keväällä valmistuneen Kuhan lisääntymisikä ja -koko -hankkeen tiedot on jo saatu käyttöön. Selvityksen mukaan Pyhäjärven pohjoisosan kuhat kasvavat hitaammin ja kutevat vanhempina kuin Sorvanselän kuhat, joiden kasvu on selvästi parempaa.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?