Kirkko keskellä kylää

Kristinuskon juurtuminen Suomeen on kulkenut käsi kädessä yhteiskunnan ja valtion muotoutumisen kanssaa. Kun kansa ajan myötä miltei kokonaisuudessaan (vielä 1900-luvulla yli 90%) kuului kirkkoon on selvää, että yhteiskunta ja kirkko toimivat toisensa huomioon ottaen. Kuvaavaa 1800- maasta oli sanonta Jumala taivaassa, keisari Pietarissa ja rovasti pitäjässä. Elämä oli mallillaan.

Kirkon tehtävä on tuoda elävän Jumalan todellisuus ja hänen tahtonsa julki yhteiskunnassamme. Kirkko on julkisoikeudellinen yhteisö. Se näkyy opetuksena, mielipiteinä, tapoina, juhlina, virkoina, diakoniana, rakennuksina.

Itsenäistyneen Suomen kirkko pääsi heti myrskyn silmään. Yhteiskunnalliset levottomuudet, vapaussota ja uskonnonvapauslaki 1922 haastoivat kirkon ulkopuoleltaan uusiin ja odottamattomiin tilanteisiin. Kummasti kirkko selvisi.

Toinen maailmansota ei antanut Suomen jäädä sivuun. Suomi joutui kansana kokoamaan 1918 repeytyneet voimansa ja lähti yksimielisenä torjumaan hyökkääjää vastaan. Tämän eheytymisen ihmettelemistä on riittänyt vuosikymmeniksi.

Esittäisin kysymyksen, mikä osuus oli kirkolla silloin? Kirkon hiljaisella opetuksella anteeksiantamuksesta on täytynyt olla merkitystä.

Sodanjälkeisessä yhteiskunnan muutoksessa kirkko oli omalla tavallaan mukana. Toiminta monipuolistui ennennäkemättömällä tavalla ja rakentaminen oli valtavaa. Tämä aktiivisuus hyödytti myös yhteiskuntaa.

Hengellisessä työssään kirkko joutuu käymään jatkuvaa keskustelua yhteiskunnan kanssa. Kirkon opetukselle vieraat mielipiteet ja tavat hämmentävät. Kun yhteiskunnassa nämä vieraat näkökulmat saavat kannatusta, joutuu kirkko lujille opetuksessaan. Kannattaa muistaa, ettei kirkko voi tehdä kompromisseja ihmisten mielipiteiden mukaan. Kirkko on sidottu Raamatun opetukseen.

Opetus oikeasta ja väärästä, sen ymmärtäminen ja siihen pureutuminen ovat kirkon perusasioita. Tehtävä on tuoda asia esiin myös yhteiskunnan valinnoissa. Tällä hetkellä maassamme keskustellaan vihapuheista. Vihapuhetta ei saada pois laeilla tai määräyksillä. Tähän tarvitaan ihmisen sisäistä muutosta. Kirkko  opettaa ihmisen mielenmuutoksesta, jossa taistellaan syntiä vastaan. Vihapuhe ja siitä seuraavat teot ovat syntiä. Jos joku tässä kohdin väittää, ettei kirkolla ole merkitystä enää, hän ei voi olla rehellinen.

Kirkon osaksi elämässä on tullut totuuden ymmärtäminen ja sen tulkitseminen. Totuuden vaatimus tulee meitä vastaan uskon opissa sekä yhteiskunnallisessa elämässä että kristityn kilvoituksessa. Totuuskysymys on yksi kirkon peruskysymyksistä. Kirkon tulisi löytää arjessa totuus ja asettua sen puolelle. Tämä olla hankalaa, sillä totuudenpuhujallahan ei tunnetusti ole yösijaa. Herramme sanoi: ”Minä olen totuus. Tiedämme, mistä totuuden juuret löytyvät.”

Onko kirkko uskottava? Kaikki riippuu siitä, miten usko eletään todeksi. Sanonta ”älä tee niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon” on ala-arvoisen kauhistuttava. Kirkkoon liitettynä se murentaa sanoman ja tekee asian naurettavaksi. Usko ja teot tarvitsevat tasapainon. Tämä havaitaan hyvin herkästi elämässä.

Viimeisten vuosien aikana kirkosta on erottu paljon. Jos kirkko ei saa hoitaa ihmisten uskonnollisia tarpeita, tulevat toiset toimijat. Uskonto ei katoa minnekään, mutta jos sen hoitaminen riistäytyy totuudesta, tulee yhteiskuntamme muuttumaan rajusti. Rakkaudettomuus ja kylmyys ovat huonoja suunnan näyttäjiä.

Kirkko keskellä kylää on valomerkki. Sammumaton valo, joka loistaa aina ylösnousemuksen aamuun asti.

Mirja Miettinen
TM

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>