Uniikki lattia rakentui roskalavan jämälaminaateista

Walleniuksilla remontoidaan luovalla otteella

Viidestä eri laminaatista tehty lattia ei ole ainoa lahjoituksena saatu ja tuunattu asia tyttöjen huoneessa. Myös esimerkiksi sängyt, matot ja tapetti ovat kierrätystavaraa. Kuva: Katariina Onnela

Marie Walleniuksen perheen 1954 rakennetun kodin remontti on jatkuvasti käynnissä oleva projekti. Hommia tehdään sitä mukaa, kun aikaa on. Viimeisimmäksi valmistui Walleniuksen perheen nuorimmille tyttärille oma huone.

Idea sen remontin toteutukseen lähti aiemmin remontoidun makuuhuoneen seinästä. Sinne Marie Wallenius sai lahjoituksena Facebookin Lempäälän roskalava -ryhmästä valikoiman tapetteja. Niistä mikään ei varsinaisesti ollut hänen tyylisensä, mutta luovalla ajattelulla tapeteista syntyi makuuhuoneeseen kollaasiseinä.

Tyttöjen huoneeseen hän sai viittä erilaista laminaattia, joista hän urakoi kahdessa illassa lattian. Eri merkkiset laminaatit toivat asentamiseen omat ongelmansa, mutta lopputulos on hyvä ja varmasti uniikki. Marie Wallenius laittoi kuvan valmiista lattiasta nähtäville Facebook-ryhmään ja sai nopeasti suuren määrän positiivista palautetta.

– Huomio yllätti ja se, että mun hullut sisustusideat toimivat muidenkin mielestä.

Lattian lisäksi suurin osa muustakin huoneen sisustuksesta on löytynyt Facebookin roskalavalta. Esimerkiksi tapetti, sängyt, matto ja lelukori ovat olleet entisille omistajille tarpeettomia, mutta Walleniuksen perheelle tarpeellisia. Pienellä tuunauksella niistä on tehty oman näköisiä ja sisustukseen sopivia.

Perheellä on vanhojen tavaroiden suosimiseen sisustuksessa käytännöllisiä syitä. Ne kestävät paremmin, eivätkä esimerkiksi lasten taiteelliset inspiraatiot edullisella sohvalla harmita yhtä paljon kun useamman tuhatta maksaneella.

Joskus sisustus muotoutuu jonkin tietyn tavaran ympärille. Marie Wallenius kertoo, että siinä missä useimmat vaihtavat sisustaessaan verhoja tai sohvatyynyjä, hän aloittaa tapeteista. Remontoinnissa hän kehottaa luovuuteen. Kaikkea ei tarvitse tehdä niin kuin kaikki muut tekevät.

Walleniuksien kotona seuraava projekti on olohuone, jonka seinille on kaavailtu samaa tapettityyliä kuin makuuhuoneeseen.

Makuuhuoneen uniikki tapettiseinä on koostettu lahjoitustapeteista. Kuva: Katariina Onnela

Keittiön pöytä sai uutta ilmettä maalilla. Kuva: Katariina Onnela

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?