Rantapolun aloitus aloittaminen heti mahdollista

Kanavan rantapolku olisi kirjoittajan mukaan helppo rakentaa poistamalla rannasta pätkä aitaa. Kuva: Eero Ruotsila

Lempäälän-Vesilahden Sanomissa oli 18. lokakuuta visioita kanavanvartijan talon ja kanavan seudun kehittämiseksi. Esimerkiksi Juha Kuisma kannatti henkilökohtaisesti sitä, että kunta suunnittelee, sopii ja rakentaa koko keskustasaarta kiertävän polun.

Kannatan Kuisman ajatusta. Polun rakentamisen aloittaminen on jo nyt täysin mahdollista, koska kunta omistaa puistoalueeksi kaavoitetun rannan Kanavan koululta kirkon suuntaan usean sadan metrin matkalta. Myös ylösnousuyhteys rannasta on olemassa kaavatienä.

Kauppa- ja vaihtokirjoissa, jotka tehtiin rivitalojen rakentamisen yhteydessä 1980-luvun alussa, todetaan, että kunta ottaa omistamansa ranta-alueen ja polun käyttöön sitten, kun kunta kunnostaa sen puistoksi. Sanamuodon voi varmistaa kunnan arkistosta.

Mielestäni puistoksi rakentaminen ei edellytä mitään erityisiä toimenpiteitä, koska alue on kävelykelpoinen jo nyt. Ainoastaan kanavaviranomaisen 1980-luvun alussa rakentama aidan pätkä tulee poistaa. Sen poisto ei maksa paljoa ja uskon, että kanavaviranomainen suostuu nykyaikana sen poistamiseen. Sen rakentaminen lienee todella seuraus Kuisman mainitsemasta liioitellusta varovaisuussäännöstä.

Toinen asia on tietysti se, että taloyhtiöitä tulee hyvissä ajoin informoida, että kunta runsaan 35 vuoden jälkeen ottaa nyt puistonsa käyttöön. Mielestäni taloyhtiöiden asukkaille tulee edelleen sallia laitureiden, keinujen ja veneiden pito rannassa asuntojensa kohdalla. Tällä tavalla on kaavoitettu rantoja esimerkiksi Sveitsin Montreux’ssa.

 

Eero Ruotsila, toimitila-asiantuntija DI, kunnanvaltuuston varajäsen

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>