Myyntimies Jethro ohjeistaa yrittäjää huolehtimaan ensin itsestään

Julkisuudesta tuttu kiinteistövälittäjä antoi vinkkejä myös Vesilahden tonttikaupan vilkastuttamiseen

Mervi Lumia lahjoitti Vesilahden kunnan puolesta Jethro Rostedtille keittokirjan. Lisäksi hänen rintapieleensä kiinnitettiin Vesilahti-pinssi, joka saattaa jatkossa näkyä jossakin Myyntimies Jethro -jaksossa. Kuva: Katariina Onnela

– Laita happinaamari ensin itselle ja auta sitten vasta muita, sanoo Suomen suurinta yksityistä kiinteistövälitystoimistoa pyörittävä ja muun muassa omasta televisio-ohjelmastaan tuttu Jethro Rostedt.

Neuvolla hän viittaa siihen, että yrittäjän ja työnantajan olisi syytä huolehtia ensisijaisesti omasta jaksamisestaan. Rostedt puhui Vesilahdessa Yrittämisestä elinvoimaa -tapahtumassa siitä, millainen on hyvä työnantaja.

Hän muistuttaa, että Suomessa pidetään kärkisijoja monissa ikävissä tilastoissa alkaen burnoutin saaneista ja päätyen avioeroihin.

– Tiesittekö, että Suomessa joka toinen avioliitto päättyy valitettavasti avioeroon. Ja meillä myyntimiehillä se on vähän enempi, 89 prosenttia.

– Hyvä työnantajan pitäisi olla motivoitunut, ja tietysti tietää mitä tehdä. Meillä esimerkiksi suurin osa tämmöisistä ihan pienten yritysten omistajista ei tiedä mitä se firma edes tekee. Ei niillä ole semmoisia tavoitteita. Jos ollaan kerran sukkia alettu kutomaan kolmekymmentä vuotta sitten, niin niitä perkele kudotaan. Ei tunneta välttämättä sitä omaa bisnestä, hän toteaa ja lisää, että monesti ei ole tiedossa sekään, että kenelle tehdään.

Rostedt toteaa, että hänen yrittäjäuransa aikana asiat ovat muuttuneet muun muassa siihen suuntaan, että lojaalisuutta työnantajaa kohtaan ei enää ole.

– Älkää vain luulko, että työntekijä on teillä töissä sen takia, että te olette kauhean hyvä tyyppi. Tai teidän firma on jotenkin kiva. Työntekijä on teillä töissä vain sen takia, että se saa hilloa.

Jethro Rostedt viihdytti kuulijoita tarinoillaan, mutta taustalla kulki ajatus siitä, millainen on hyvä työnantaja. Kuva: Katariina Onnela

Hyvän työnantaja on Rostedtin mukaan huolehtiva. Hän kuitenkin huomauttaa. että liian lähelle ei saa mennä.

– Hän ei esimerkiksi työhaastattelussa saa minulta kysyä, että mitä harrastat. Tää on vähän niin kuin vuokralaki. Se menee tiukemmaksi omistajaa kohtaan koko ajan. Ei saisi mitään tehdä, mutta koko ajan pitäisi jotain antaa.

Työntekijä ja työnantaja voivat olla Jetrho Rostedtin mielestä kavereita ainakin jollain tasolla. Työnantajan on hänen mukaansa hyvä olla mukana työntekijän arjessa, ainakin työpaikalla.

– Kuitenkin hän muistuttaa, että johtajan pitää olla johtaja ja sanoa viime kädessä mitä tehdään.

Tulevaisuudennäkymät sekä yrityksen puolesta että henkilöstön määrän osalta on työnantajalla syytä olla selvillä. Henkilöstön näkökulmasta suunnitelmallisuus lisää myös motivaatiota.

– Mitä pidemmälle me pystytään antamaan työntekijälle kuva, että tämä on oikeasti organisoitua ja oikeasti suunniteltu ja että tässä on oikeasti joku polku ja joku järki, sen varmemmaksi se henkilöstö tulee siitä. Ne saa luottamuksen siihen työnantajaan ja yritykseen. Ja kun sulla on luottamuksen saanut ihminen, sulla on motivaation saanut ihminen. Ja kun ihmisellä on motivaatio, ei tarvitse olla yksi kolmesta itämaan tietäjästä kun sanoo, että se tekee enempi hilloa. Se ei sairastele niin paljon.

Hyvän työnantajan merkki on myös asioihin riittävän ajoissa puuttuminen. Hienotunteisuus on syytä Rostedtin mukaan syytä muistaa, mutta  asioiden ei saa antaa mennä aina vain huononpaan ja huononpaan suuntaan.

– Se on vähän kuin vuokralainen. Hyvä vuokralainen voi muuttua huonoksi vuokralaiseksi, mutta huono vuokralainen ei muutu koskaan hyväksi. Se ei toisinpäin muutu koskaan.

Palkitsemisjärjestelmistä Jethro Rostedt kertoi kokeilleensa muun muassa kulttuuriseteleitä ja virkistysmatkaa Ukko Pekka -laivalla. Menestys oli vähintäänkin vaihtelevaa.

– Mä en ole vielä keksinyt mitään parempaa kuin raha. Mitä enempi mä sitä annan, sitä enempi ne juoksee.

Yleisökysymykseen vinkeistä Vesilahden kunnan tonttimenekin kirittämiseksi Jethro Rostedt kehottaa nappaamaan hinnasta loputkin pois.

– Jos halutaan pitää tämänkin Vesilahden lamppua päällä, ensinnäkin, älkää vaan lopettako kyläkoulua. Sitten te saatte heti sammuttaa kaupungintalon lampunkin. Mut fakta on se, että jos tänne halutaan porukkaa, tontteja ei pidä myydä vaan ne pitää antaa ilmaiseksi.

Tilaisuudessa puhuivat myös työllisyyskoordinaattori Piritta Jalonen, Metsä-Haliseva Oy:n Anja Haliseva ja Hilkka Salo Tähti Nuorisoseurasta.

 

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>