Säästetään liikaa

Lempäälän kunnan sivistystoimi säästää ihan vääristä paikoista, ja joka tapauksessa liikaa.
Alakoululaisilta on viime vuosina lopetettu mm. futsalturnaus. Lätkässä ja hiihdossa pääsee kisaamaan vain vuorovuosin.

Toivon, että näistä säästötoimista vastuullinen taho esittää laskelmat, kuinka valtavista summista säästöissä on kysymys.

Säbäturnaus on järjestetty kuitenkin joka vuosi. Siitä kiitos. Ideaparkissa on nyt pari vuokrattavaa kaukaloa. Niiden alusta on niin huippu, että voi sanoa, että LeKi-juniori harjoittelee paremmalla alustalla kuin Classic pelaa.

Oppilaille opiskeluvälineisiin tarkoitettu määräraha on pienentynyt. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kuvaamataidossa ei ole varaa tehdä kipsinaamioita, tai raapetöitä. Ei ole varaa tilata oppilaille edes vahavärejä kuin ehkä joka neljäs vuosi. On sitten piirrelty enemmän. Piirustustaito onkin kehittynyt säästöjen myötä kovasti. On tehty myös kortteja ja peiteväritöitä ja paperinaamioita. Kieltämättä kuitenkin tehtävien töiden kirjo on selvästi kaventunut. Tästä ottavat vastuun säästöistä päättäneet.

 

Juha Tikkanen

Kuljun koulu

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?