Tärkeä paikallishistorian tallennus: Ritva Mäkelä päivitti kansalaissodan tapahtumat Lempäälässä

Lempäälän asema oli alkuvuonna 1918 tapahtumien keskipisteessä

 

Sotatoimien aikana kylien asukkaat piiloutuivat, minne parhaiten taisivat. Lempäälän keskustassa asuneen Hyvösen perheen piilopaikkana oli heidän kotinsa Koivurannan kellarikuoppa. Perhe kellarikuopan edustalla. Kuva: Riikka Piirosen kotialbumi

Tämä vuosi vietetään juhlavuotta Suomi 100 -teemalla, ja ensi vuonna on vuorossa pian sata vuotta sitten käydyn kansalaissodan muistelu. Nyky-Lempäälästä ei päältä katsoen uskoisi, mutta maaliskuun keväthangilla 1918 pitäjä oli melkoisessa keskiössä punaisten ja valkoisten joukkojen sotiessa keskenään rautatiealueen hallinnasta. Tuttuja paikannimiä suorastaan vilisee  taistelupaikkoina.

Vapaussodan, punakapinan, sisällissodan tai millä nimellä vuoden 1918 tapahtumia halutaankaan kuvata muistelu otti varaslähdön Lempäälässä jo viime lauantaina, kun Lempäälä-Seura julkaisi paikallishistorian taltioija Ritva Mäkelän kirjoittaman Vuoden 1918 sota Lempäälässä -teoksen täpötäydessä Ehtookodossa. Mäkelä on  käyttänyt pohjana kirjalleen vuonna 2002 julkaisemaansa Lempäälän vuosi 1918 -teosta, mutta Vuoden 1918 sota Lempäälässä on kokonaan uusi aja edeltäjäänsä laajempi teos.

 

200-sivuinen, runsaasti kuvitettu Vuoden 1918 sota Lempäälässä kertoo Suomen sisällissodasta ja siihen liittyvistä tapahtumista laajasti ja monesta näkökulmasta paikallisella tasolla punaista ja valkoista terroria unohtamatta.

Lähdeluettelo on hengästyttävän runsas, ja Mäkelä on käyttänyt runsaasti aikaa taustatyöhön. Uutta materiaalia entinen Lempäälän-Vesilahden Sanomien päätoimittaja on saanut – paikallislehdistä.

– Yllättävän paljon eri puolilta maata Lempäälään taistelemaan saapuneet kertoivat aikanaan Lempäälän tapahtumista kotipuolensa sanomalehdissä, aina Ruotsia myöten, sanoo Mäkelä kehottaen kansalaissodasta kiinnostuneita kääntymään vaikkapa Kansallisarkiston puoleen.

– Osa sen sisällöstä on vapaasti selattavissa sähköisesti vaikkapa sukututkijoille tai muuten omaistensa historiasta kiinnostuneille. Kansallisarkiston verkkopalveluissa ja tietokannoissa on valtavasti tietoa, muun muassa Suomen sotasurmat 1914–1922 -tietokanta.

 

Maalis-huhtikuun taitteessa 1918 käytiin Lempäälässä ja Vesilahdessa eräitä koko sodan raskaimpia taisteluita, jotka ovat jääneet kansalaissotahistoriassa suhteellisen vähälle huomiollaja samanaikaisten Tampereen taistelujen varjoon.

Lempäälästä teki valtakunnallisesti tärkeän sen sijainti, erityisesti paikkakunnan läpi kulkeva Helsingin ja Tampereen välinen rautatie, jota punaisten panssarijunat partioivat. Suomen senaatin pakomatka Helsingistä Vaasaan levottomuuksien alkaessa tammikuun lopussa 1918 kulki Lempäälän kautta.

Punaiset pitivät hallussaan Tamperetta, jonka huoltoyhteydet Lempäälän läpi eteläiseen Suomeen valkoiset halusivat katkaista. Sitä varten eversti Karl Wilkmanin Kangasalan suunnasta tulleet joukot iskivät maaliskuussa 1918 Lempäälään ja valloittivat sen kirkonkylän ja katkaisivat rautatieyhteyden Tampereelle palmusunnuntaina 24. maaliskuuta.

Taistelut eivät päättyneet punaisella puolella sijainneen Lempäälän kirkonkylän valtaukseen ja radan katkaisuun – eivät edes sen jälkeen, kun Tampere oli valkoisten hallussa. Vielä viisi viikkoa lempääläläiset saivat elää sotatoimien keskellä. Lempäälän valtauksen jälkeen punakaarti aloitti suurhyökkäyksensä pääsiäislauantaina 30. maaliskuuta ja rintama siirtyi kirkonkylän eteläpuolelle. Taisteluita käytiin siinä vaiheessa pitäjän itäosissa, jossa sota tuhosi useita kartanoita ja maalaistaloja, huviloita ja muita asumuksia. Ammukset osuivat myös moniin kirkonkylän taloihin jättäen jälkeensä savuavia raunioita. Kelho, Innilä, Sotavalta… Kartanoista ainoana Lastusten kartano säilyi tuholta, kartanon isännän Otto Kingelinin ja kartanon torpparien hyvien suhteiden ansiosta.

Punakaarti lähti kohti Lahtea 25. huhtikuut vastaisena yönä, ja Lempäälä jäi sotanäyttämöjen ulkopuolelle.

 

Lempäälässä sotivat pääosin muualta tulleet joukot, ulkopaikkakuntalaiset, joita oli kaikkialta Suomesta: Torniosta Viipuriin ja Seinäjoelta Kuopioon valkoisten puolella sekä Helsingistä, Turusta ja muualta Etelä-Suomesta tulleita punaisia. Lempäälään oli keskitetty punaisten pystyvimmät sekä parhaiten koulutetut ja varustetut joukot ylipäällikköinään pietarinsuomalainen Eino Rahja ja helsinkiläinen Tobias Harju.

Punaisten tappion syy Lempäälän taisteluissa oli hajanainen johto sekä tiedonkuun ja tiedustelun heikkous. Punaisilla oli taistelukokemusta ja miesylivoima, mutta hyvin organisoiduilla valkoisilla oli paremmin koulutetut ja sotilaallisemmin operoivat joukot.

Punaisia oli enimmillään 5 000 ja valkoisia 4 000. Aseina molemmin puolin oli kiväärien lisäksi lähinnä konekiväärejä ja kenttätykkejä.

Lempäälään ensimmäisinä tulleet valkoiset olivat Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Suomen pataljoonat. Mielenkiintoista Itä-Lempäälän taisteluista tekee erityisesti se, että valkoisten joukoissa niihin otti osaa peräti neljä tulevaa kenraalia sekä useita everstejä. Samanaikaisesti käydyissä Hulauden ja Mattilan suunnan taisteluissa taistelivat toiset neljä tulevaa kenraalia.

 

Taistelujen päättyminen ei vielä palauttanut entistä rauhallista elämänmenoa, vaan sodan jälkiselvittelyt merkitsivät ampumisten, tappamisten ja teloitusten jatkumista. Väärien syytösten ja vanhojen kaunojen perusteella nostettiin  rikossyytteitä ja jaettiin tuomioita. Punaisia teloitettiin ja lähetettiin vankileireille, joista kaikki eivät palanneet.

Kirjoittaja painottaa, että kirja on enemmän muistelmateos kuin  virallista historiankirjoitusta. Teoksessa onkin omistettu leijonanosa kuvauksiin siitä, miten siviilit yrittivät selviytyä sodan jaloissa. Aikalaiskuvauksissa isorokko ja nälkä jyllää. Ääneen pääsee muun muassa entisen kunnanjohtaja Jussi Peltomäen isä Heikki Peltomäki, kauppias Aleksanteri Eskola ja kiväärikuulan lakkiinsa saanut seppä K. A. Koskinen Kuokkalasta.

Kylien asukkaat etsivät turvaa ja lähtivät pakoon taisteluja, 3-vuotias tuleva tv-kasvo Niilo Tarvajärvikin vesikelkassa.

Osansa saavat tietysti myös sekä valkoisten että punaisten joukkojen tarkasti kirjatut edesottamukset rintamalla.

 

Vuoden 1918 sodassa suuri osa uhreista menetti henkensä muualla kuin taisteluissa, esimerkiksi tuli teloitetuksi punaisen tai valkoisen terrorin seurauksena tai kuoli nälkään tai tauteihin vankileireillä. Ämmänristinmäkeen on haudattu arviolta noin 200 punaista, joista valkoisten teloittamina noin 40. Vankileireille joutui 360 paikkakuntalaista, joista 30 oli naisia ja 15 lapsia. Lempääläläisiä kuoli vankileireillä tai vankeuteen liittyen sotasurmatilaston mukaan 78.

Kaikkiaan 288 henkilön kuolinpaikaksi on sisällissodassa merkitty Lempäälä. Heistä 155:n kotikunnaksi on merkitty Lempäälä.

– Luetteloissa on edelleen todennäköisesti aukkoja, puutteita ja epätarkkuuksia, sanoo Ritva Mäkelä.

Vielä pitkään  sodan jälkeenkin merkkejä käydyistä taisteluista oli näkyvissä. Ammusten kuoria ja sirpaleita löytyy harvakseltaan vieläkin. Vanhoja puita oli hankala sirkkelöidä, koska niissä oli niin paljon metallisiruja. Metsissä näkyy edelleen räjähdysten tekemiä kuoppia sekä juoksuhautoja.

 

Kyllä rauha ja ihmisten yhteiselo on hieno asia.

Rankasta ja raskaasta aiheesta tehty kirja panee lukijansa mietteliääksi: onko sata vuotta traagisista tapahtumista loppujen lopuksi kovinkaan pitkä vai lyhyt aika?

Eräs Mäkelän ahkerasti käyttämä lähde on Lempäälän-Vesilahden Sanomien numero 24.3. 1938. Tuolloin sisällissodasta oli kulunut vasta 20 vuotta ja sen tapahtumat hyvin muistissa. Tuon muistelon jälkeen vuoden ja kahdeksan kuukauden päästä alkoi talvisota, joka kokosi entiset punaiset ja valkoiset yhdessä rintamalle.

 

 

Vuoden 1918 sota Lempäälässä

 

Punakaartin hallintoaika 27.1.–23.3.

Täysimittainen sota 24.3.–25.4.

Suojeluskunnan hallintoaika.

Vankikuljetukset ja vankileirit.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>