Lempäälä palkittiin kuntaideoistaan

Lempäälän kulttuurinmuutoshanke palkittiin kunta-alan työelämän kehittämisohjelman Innostavat teot -sarjassa torstaina 16. marraskuuta.

Lempäälän kunnassa on ollut käynnissä ”Lempäälän idea” -kulttuurinmuutoshanke keväästä 2016 lähtien. Työsuojelurahaston rahoittaman hankkeen tavoitteena on ollut kehittää kunnan palveluita käytännönläheisesti sekä lisätä henkilöstön vaikuttamismahdollisuuksia omaan työhönsä.

– Olemme hankkeen aikana onnistuneet uudistamaan toimintaamme monin tavoin ja saaneet talouden alijäämäkierteen katkaistua. Olemme tehneet paljon töitä muutoksen eteen ja kiitos siitä kuuluu koko henkilöstöllemme, sanoo kunnanjohtaja Heidi Rämö.

–  Me myös jatkamme ideointia edelleen osana arkea. Joulukuussa palkitsemme taas toteutuneita uudistuksia ideakilpailussa. Henkilöstö tietää parhaiten, mitä asioita meidän pitäisi kehittää toiminnassamme ja siksi heidän ideansa ovat todella tärkeitä. Jatkossa on tarkoitus ottaa myös kuntalaiset mukaan ideointiin. Aloitimme sitä jo uuden strategiaprosessimme osalta, Rämö kertoo.

KunTeko 2020 on kunta-alan työelämän kehittämisohjelma, jonka avulla halutaan tehdä kunta-alalla tapahtuvaa kehittämistyötä näkyväksi sekä nostaa kuntatyön arvostusta. Ohjelman päärahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto. Ohjelmassa tähdätään siihen, että Suomessa on Euroopan parhaat kuntatyöpaikat ja kuntapalvelut vuonna 2020.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?