”Katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista…”

Pirkan opiston kurssilla valmistettiin kuolinpaitoja ja hälvennettiin kuoleman ylivaltaa ihmiseen

Pirkan opiston kurssilla valmistettiin Tarja Matikaisen opastuksella kuolinpaitoja sekä itselle että läheisille. Kuva: Tarja Matikainen

Ars moriendi, kuolemisen taito, oli varsinkin myöhäiskeskiajalla vallinnut elämänhallinnan tapa ja kirjallisuuden laji. Kuolemisen oppaiden tarkoituksena oli hälventää kuoleman ylivaltaa ihmisen ajattelussa ja siten vapauttaa elämään. Tieto elämän väliaikaisuudesta tekee siitä arvokkaan. Kuopion hiippakunnan piispan Jari Jolkkosen sanojen saattelemana lähdimme valmistamaan kuolinpaitoja: ”Taivas on paikka, jossa Jumala pyyhkii kyyneleitä ja jossa vietetään juhla-ateriaa.”

Kurssilaisen mietteitä
Seija:

– Olen kauan miettinyt kuolinpaidan valmistamista itse äidelleni, hän kun on perinjuurin käsityöihminen. Halusin tehdä mahdollisimman paljon käsin, ristipistoin kirjoin kuviot. Äiti on ollut jo kuusi vuotta sairaalassa alzheimerin kourissa. Nyt näytän paidan äidilleni ja vien sen äidin sairaalakaappiin odottamaan. Omat lapset suhtautuvat kuolinpaitakurssilla olooni eri tavoin, toiselle luonnollista, mutta toinen kehottaa olla höpöttämättä taas siitä kuolemasta.

Leena:

– Muutama vuosi sitten vastaava kurssi oli tarjolla, mutta se peruuntui. Olisin silloin tehnyt kuolinpaidan äidilleni. Äiti ehti jo kuolla, mutta nyt tein surutyötä. Äidin kirjoma pyyhetelineen suojan kirjonta on yhdistetty paidan yläosaan. Tämä paita on sitten minulle.

Anneli:

– Aikaisemmin olin jo toivonut tällaiselle kurssille pääsyä. Lapset tokaisivat, mitäs isälle sitten puetaan? Eli suhtautuivat ok kurssiin. Kirjonta, jonka sijoitin paitaan, oli pellavaliinasta. Liina on jostain vaan kulkeutunut minulle. Yksi kukkakuvio jäi vielä. Sen ompelen kasvoliinaan. Seuraavaksi voisin mennä arkkukurssille.

Pirkko:

– Kaverin houkuttelemana tulin mukaan. Nyt on tullut puhuttua lasten ja lastenlasten kanssa kuolemasta. Kammoksunta on hälventynyt… ”Paratiisipaitaani” kirjoin itsesuunnittelman kasvikuvion varsipistoilla. Lapsenlapseni viimeksi nähdessämme kyseli: mummu, miten se sun pariisipaitas on edistyny?

Sari:

– Halusin oppia ompelemaan. Kuolema on tietysti mielessä silloin tällöin. Läheisistä osa innostui, osa kavahti, kaikki kyllä reagoivat tunteella ja mielenkiinnolla: tällaisiakin kursseja järjestetään!? Tein paitulin, jota voin käyttää juhlissa ja kesällä mekkona. Tämä on mun eka tekemäni vaate, jonka olen tehnyt itselleni, joten olisi sääli käyttää sitä vain kerran. Kuolinpaidasta on hyvä aloittaa ompelu-ura!

Marja-Leena:

– Kuolema on nykyään niin ulkoistettu ja kaupallistettu. Koska harrastan paljon käsitöiden tekemistä, niin halusin tehdä itselleni kauniin kuolinpaidan. Olen perinyt käsityöharrastajien varastoja, joten pitsejä riittää! Poikani sanoi: No, sekö sulta ny vielä puuttuu! Ehdin tehdä kaksi paitaa, toinen on varmaan sitten omalle äidilleni varattuna. Olisko seuraavana vuorossa uurnakurssi?

Irja:

– Koko elämäni olen tehnyt työuraani kuolemaa lähellä. Kuolema on juhlallinen tapahtuma ja meillä kaikilla joskus kohdattavana. Arvokas ja varmasti kaikille tuleva kuolema ansaitsee arvoisensa juhla-asun. Paitaan ompelin omat kapiopitsini ja kirjonta oli pöytäliinasta, joka oli tätini isälle tekemä kapio. Valikoiduille ystäville kerroin kurssillaoloni. Jotkut ihmettelivät ja vaativat perusteluja. Asian tiimoilta sitten syntyikin paljon keskustelua.

Teksti: Tarja Matikainen

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>