Lionsleidit lahjoittivat tonnin lapsiperheen ruokamenoihin

Juha Nurmi (vas.), Katja Rautalahti, Kaarina Lepistö ja Marja-Leena Kekki kokoontuneena lahjoituksen vastaanottajien Sami Kyöstin ja Ukko Kyöstin (edessä) kanssa yhteiskuvaan. Kuva: Erkki Koivisto

Lionsklubi Lempäälä/Kanavan jäsenten puolisot, ladyt, ovat tehneet joulun alla lahjoituksen, josta pääsee nauttimaan äitinsä viime keväänä menettänyt Sarapistossa asuva kuusilapsinen suurperhe.

Ryhmäperhepäiväkodissa työskennellyt Anna Kyösti menehtyi maaliskuussa syöpään 37-vuotiaana. Lapsiperheen äiti huolehti kodinhoidon rutiineista ja ruuanlaitosta. Nyt päävastuun kantaa perheen isä, päivätöissä Tampereella it-järjestelmäasiantuntijana toimiva Sami Kyösti. Kiirettä piisaa, eikä hänellä riitä aika kaikkeen. Kyösti onkin jakanut lapsilleen vuorot perunan kuorintaan ja pilkkomiseen, imurointiin ja muihin kotitöihin.

Lapset, Otto, Eetu, Iikka, Onni, Iitu-Linnea ja Ukko ovat 6–18-vuoden ikähaarukassa. Nuorin on vielä päivähoidossa, vanhin kirjoittaa ylioppilaaksi ensi keväänä.

Lapset kasvavat kovaa vauhtia. Ruokaa kuluu.

– Olen päivittänyt viiden litran kattilat kymmenlitraisiksi. Keittoon menee perunoita kerralla neljä, viisi, kiloa, naurahtaa lahjoituksesta otettu perheenisä.

Hän saa lahjoituksen turvin tilata lounasravintola Tuulan tuvasta lounasaterioita perheelleen tuhannen euron edestä. Lahjoituksessa mukana oleva yrittäjäpari Katja Rautalahti ja Juha Nurmi pakkaa tilauksen seitsemän ateriaa kerrallaan: kuuman ruuan kuumasäilytyslaatikoihin ja salaatit ja jälkiruuat kylmänä pitäviin säilytyslaatikoihin, jotka Sami Kyösti noutaa kätevästi kotimatkallaan.

– Päivällisen laitto on helpottunut. Tämän viikon listalta menisi ihan kaikki paitsi hernekeitto, sanoo Sami Kyösti lounaslistaa silmäillessään.

Kertatilauksesta ravintola laskuttaa 25 euroa eli Sami Kyösti voi tilata päivällistarpeet perheelleen 40 kertaa, jonka jälkeen LC Lempäälä/Kanavan leidit maksavat laskun suoraan Tuulan tuvalle.

Jouluksi Sami Kösti ei ole jouluateriaa tilaamassa, sillä perhe matkaa jouluksi mummolaan Annan vanhempien luo.

– Siellä kuluu graavilohta, ja paljon.

Marja-Leena Kekki ja Kaarina Lepistö LC Lempäälä/Kanavan leideistä kertovat, että rahavarat on kerätty klubin aktiviteeteista pitämällä buffetia Hakkarin nappulahiihdoissa sekä lasten liikennepuiston avajaisissa. Samoista rahoista riittää lähetettäväksi kahdelle Plan-kummilapselle Sri Lankaankin.

– Kun rahaa kerran oli, mietimme, miten sen käyttäisimme ja ajattelimme helpottaa sinun arkeasi valmiilla ruualla, Marja-Leena Kekki sanoo lahjoitustilaisuudessa Sami Kyöstille.

Jo aiemmin lapsiperhettä on rahakeräyksellä muistanut Sarapiston ja Kuokkalan asukasyhdistys. Naapurit ovat käyneet tarjoamassa apuaan keräyksen jälkeenkin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>