Loisketta odottaa keväällä tiukka haaste

Loiskeen Markus Sairiala on joukkueensa tärkein pelaaja kevätkierroksella. Kuva: Antti Raunio

Sääksjärven Loiskeella on edessään vaativa ja henkisesti raastava kevätkausi futsalin ykkösdivisioonassa. Heikon alkusyksyn treeniakauden sekä lukuisten kokoonpano-ongelmien takia urheilullisesti syyskausi sujui Loiskeelta heikosti. Joukkue kokosi kaksi voittoa ja yhden tasapelin eli seitsemän pistettä 11 otteluun, mikä tietää sarjassa yhdeksättä sijaa. Tuorein tappio kirjaantui Raumalta lukemin 2 – 8.
Loiskeen takana sarjataulukossa on tällä hetkellä kaksi joukkuetta eli sääksjärveläisten sijoitus on viimeinen niin sanottu säilymissija eli pinnoja on koottava kevätpuolella enemmän kuin takana olevat Jyväskylän LPK ja FC Seinäjoen joukkueet haalivat.
Loiskeen valmennukseen kesällä ryhtynyt nuori Aki Lehtinen on totisen paikan edessä. Joukkueen kokoonpano on vaihdellut pelistä toiseen, poissaoloja on ollut runsaasti samoin loukkaantumisia. Loiskeen kokenut futsalin ydinporukka eli lähinnä Esa Kuusisto, Raimo Ahola ja Jarkko Altonen antavat elintärkeää tukea valmentajalle, jotta seuralle elintärkeä sarjapaikka maan toiseksi korkeimmalla tasolla säilyisi. Pelaajapuolella lajissa kaiken kokenut Markus Sairiala on tärkein yksittäinen loiskelainen.
Futsalissa harrastajien määrä valtakunnallisesti nousee, mikä tietää vääjäämättä sarjojen tasonnousuakin. Vähäisellä saati satunnaisella harjoittelulla ei enää valtakunnallisessa ykkösdivarissa pärjätä. Mikäli Loiske haluaa säilyä lyhyellä ja ennen muuta pidemmällä aikavälillä lajin maan eliitin kintereillä ykkösessä, ensimmäinen kiristysruuvi tulee olla treenaamisen lisäämisessä sekä pelaajien sitoutumisessa siihen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?