Veteraanienkelit

Luin selostuksen Lempäälän sotaveteraanien joulukuvaelman harjoituksista. Tuskin kukaan jutun lukijoista, saati esityksen nähneistä, välttyi liikutuksen kyyneliltä! Miten hienolla ja arvokkaalla tavalla te, veteraanit, olettekaan oivaltaneet yhdistää joulujuhlassanne kaksi meille suomalaisille arvokkainta asiaa: koko maailman Vapahtajan syntymän ja isänmaamme vapauden omalla läsnäolollanne.
   Me sota-ajan lapset jouduimme kotirintamalla kokemaan sellaista, mitä emme toivoisi oman jälkipolvemme koskaan joutuvan kokemaan: nälkää, puutetta, pommituksia, alituista pelkoa ja varuillaanoloa, kovaa työntekoa, isänikävää. Oma isäni, leipuri ammatiltaan, oli vain yhden kesän ”siellä jossakin” (kuten kenttäpostissa piti paikka ilmaista), koska armeija tarvitsi leipää, vanikkaa. Moni perheenisä, veli tai poika naapurista joutui lähtemään. Erityisen kiitollisena ajattelen nyt niitä nuoria poikia, jotka vapaaehtoisina – kuten jotkut teistä Lempäälän sotaveteraaneista – olivat valmiit puolustamaan maatamme ylivoimaisen vihollisen edessä. Sankareita olivat myös kotirintaman naiset, lapset ja vanhukset, joiden vastuulle jäivät miesten työt – ylivoimaiselta tuntuva tehtävä, josta yhdessä ponnistaen selvittiin kunnialla.
   Kaiken raskaan työn keskellä jaksettiin muistaa myös rintamalla taistelevia, niin omia kuin vieraitakin. Muistan, miten oma äitini laittoi sisarensa kanssa pakettia tuntemattomalle sotilaalle: kotona vähistä jauhoista leivottua pullaa, Liisu-lampaan villasta neulotut sukat, ehkä jotain muutakin tarpeellista. Kaikki, jotka pystyivät pitivät kaupungissakin kaneja tai paria lammasta, joita me lapset paimensimme lähimetsikössä.
   Sota-ajan muistot ovat jääneet pysyvästi mieleen. Jokin aika sitten järjestin ohjelmaa nykyisen kotiseurakuntani ikäihmisten kerhossa. Jokainen sai tuoda kotoaan jonkun esineen, mihin liittyisi erityisen rakas muisto. Eräs kerholaisista, entinen pikkulotta, luki tuntemattomalta sotilaalta saamansa kenttäpostikirjeen, jossa tämä kiitteli paketista nuorta tyttöä rohkaisevin sanoin. Näistä pienistä teoista kotirintamalla lähti nuoren isänmaanrakkaus kasvamaan.
   Toinen koskettava hetki oli saman kerhon isänmaallinen tilaisuus, jossa haastattelin teidän ikäistänne veteraania, nyt yli 90-vuotiasta naapuriseurakunnan kerholaista. Sulo Porrassalmi oli vakuuttunut siitä, mikä auttoi Suomea kestämään ylivoiman edessä: meillä oli kolme lujaa rintamaa, eturintama, kotirintama ja rukousrintama, johon presidentinrouva Gerda Ryti kehotti radiossa. Ne yhdessä tekivät talvisodan ihmeen.
   Suomi on juhlinut 100-vuotista itsenäisyyttään todella arvonsa mukaisesti ja näyttävästi mitä moninaisimmin tavoin. Juhlinta on tavoittanut kaikenikäiset kansalaiset niin kotimaassa kuin eri puolilla maailmaa. Se, että itsenäisyyspäivän kunnianosoitukset sankarivainajillemme ovat koonneet ennätysmääräiset osallistujajoukot , kertoo siitä, että me suomalaiset rakastamme isänmaatamme ja kunnioitamme syvästi sen vapauden puolesta kaatuneita samoin kuin teitå, jotka vielä olette keskellämme ja jaksatte yhä seistä vapautemme puolustajina.
   Meidän lastenlapsiltamme ja tulevilta polvilta ollaan opetushallituksen määräyksestä riistämässä oikeus kristinuskoon: päiväkodeissa ei saa lukea ruokarukousta (vaan loru!) eikä kertoa Raamatun kertomuksia, verrattomia elämänohjeita. Kouluissa ei ole enää tunnustuksellista uskonnon opetusta eikä aamuhartauksia rukouksineen kuten meidän kouluaikanamme. Vielä 7 vuotta sitten lapsenlapseni sai Laura Räsäsen tavoin esittää Mariaa koulun joulukuvaelmassa. Nyt se olisi kielletty tasa-arvon ja uskonnonvapauden(!) nimissä.
   Mihin, Suomi, olet menossa? Kristinusko on Suomen sivistyksen perusta. Ilman sen omaksumista meillä ei olisi lukutaitoa, Agricolan luomaa kirjakieltä, koululaitosta eikä mitään niiden vaikutuksesta syntynyttä yhteiskunnallista edistystä ja hyvinvointia, joiden ansiosta Suomi on maailman parhaiden maiden kärkisijoilla. Samalla kun lainlaatijat mielestään edistävät tasa-arvoa, ne romuttavat yhteiskuntamme lujaa perustusta, isiemme uskoa, joka kantoi meitä vaikeiden aikojen yli.
   Kiitos teille, Lempäälän sotaveteraanit, että joulukuvaelmallanne hoidatte vielä henkistäkin maanpuolustusta vaalien näin isiemme uskoa, perintöä, joka kantoi meitä raskaitten aikojen läpi. Kunpa lapset olisivat saaneet nähdä esityksenne!
 Siunausta uudelle vuodelle toivottaen
Ritva Eränlinna-Ali-Sisto, 84 v.
sotaveteraanin tytär
Parkano
Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>