Liian aikaista Tonttu Torviselle

Joulun tunnelmaan pääseminen tuntuu kestävän vuosi vuodelta pidempään. Kirjoittaessani tätä on joulukuun 13. päivä. Kaivelin ajatusteni seasta tekemiäni jouluisia asioita. Totesin niitä olevan kahden käden sormilla laskettava määrä.

Noin viikko sitten komensin mieheni ripustamaan parvekkeen kaiteelle jouluvalot. Ne ovat sellaiset tuikkimattomat ja välkkymättömät ”ei tehdä tästä nyt numeroa”-jouluvalot.

Sitä ennen istuin eräänä iltapäivänä sohvannurkassa nenä kiinni kirjassa, kun lapseni paistoivat pakastetaikinasta pipareita.

Joulukalenterit ostettiin perheen junioriosaston painostuksesta, mutta seinälle ripustettava taskukalenteri ei vielä ole löytänyt paikkaansa. Onneksi Taavi-tonttu, joka muistaa lapsia herkuilla ja joskus pienellä paketilla, on keksinyt vaihtoehtoisen toimintatavan ja piilottelee yllätykset ympäri taloa.

Lisäksi olen miettinyt, että pitäisi varmaankin hommata lahjoja. Mieleen on pilkahtanut myös hetkellinen ajatus piimäjuustosta, jota täytyy tehdä jouluksi.

Vapaaehtoisesti olen kuunnellut noin 0,8 joululaulua. Kuuntelemani radiokanavat ovat ilmeisesti hukanneet kaikki muut joululevyt paitsi Arja Korisevan, ja niin ihana kuin Arja onkin, en ole valmis vielä Tonttu Torviseen.

Joulukortitkin kävivät mielessä. Sitten ne katosivat sieltä, koska eivät tulostuneet ajatuksen voimalla. Muistan ajan, jolloin askartelin sukulaisille ja ystäville joulukortit. Sitten myöhemmin otin valokuvan lapsista ja teetin kuvasta joulukortin. Nyt näkyvissä on jo toinen joulukortiton joulu putkeen.

Koska suomalainen joulu on useimmiten suorittamista, olen suoriutunut toistaiseksi erittäin huonosti. Poden siitä asiaan kuuluvasti huonoa omaatuntoa.

Joka vuosi se joulu on kuitenkin tullut. Myös sydämeen. Eiköhän niin käy tänäkin vuonna.

Epäilen, että vaikka olen Pirkanmaan vaikutuspiirissä, korostuu loimaalaisuus minussa iän karttuessa. Loimaalainen kirjailija Pirkko Jaakola on tiivistänyt loimaalaisen joulun hengen pistämättömästi.

”Se on kuin savinen pelto, jonka keskellä kirkas tähti äkisti tuikahtaa, se loimaalainen joulu. Ei siinä paljon puhuta, eikä huhuta.

Ei toivotella moneen kertaan, että oikein hyvää ja rauhallista joulua. Sitä ollaan vaan ja silmä tuikahtaa, ystävällisesti. Muutama sana: ”Meinaan, tota noin, et sillai”, korvaa kaikki hienoudet, kumartelut ja kättelyt.

Ei loimaalainen semmosta. Ei sitä osaa, kun ei ole tottunu. Kun on pienestä pitäen katsellu näitä savisia seutuja. Mitä siinä sivussa muutama sana vaihdettu. Enempi ilmoista.”

Joulu on ennen kaikkea lasten juhla. Ehkä se omakin joulun pilkahdus odottaa siellä Loimaalla. Kun saa olla hetken lapsi ja syödä äidin tekemää porkkanalaatikkoa, maistaa isän paistamaa kinkkua ja kuunnella Tonttu Torvista, joka ei ärsytä yhtään.

Hyvää ja rauhallista joulun aikaa.

 

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>