Kiilto Familysta savuton konserni

Yritys tukee henkilöstönsä savuttomuutta tarjoamalla työterveyshuollon kautta henkilökohtaisen tukiprosessin henkilöille, jotka haluavat vähentää tai lopettaa tupakkatuotteiden käytön. Kuva: Opa Latvala / Kiilto Oy

Syksyyn 2018 mennessä kaikki Kiilto Family -konsernin Suomen yhtiöt ovat savuttomia. Savuttomuudella tarkoitetaan, ettei tupakkatuotteiden käyttö ole sallittua konsernin yhtiöiden alueilla, sisällä tai ulkona. Kiilto alkaa noudattaa kemianteollisuudessa toimivien yritysten yleistä politiikkaa savuttomuudesta. Samalla yritys antaa panoksensa savuton Suomi 2030 -hankkeeseen.

Konsernin yhtiöistä Ramport on ollut savuton vuodesta 2014 lähtien. Vuoden 2018 alusta mukaan tulevat Kiilto Family ja Kiilto Oy sekä syksyllä 2018 KiiltoClean, Kiiltoplast ja Intermedius.

– Kemianteollisuus ja onnettomuusriskiä lisäävät tupakkatuotteet eivät sovi yhteen. Vaikka kyseessä on toki joillekin kulttuurillisesti iso muutos, uskon niin asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden kuin oman henkilöstön ymmärtävän hyvin syyt muutokselle, toteaa Kiillon ympäristö- ja turvallisuuspäällikkö Jyrki Tiihonen.

Kiillon savuttomuuspäätös on sitoutumista Savuton Suomi 2030 -hankkeen tavoitteisiin. Hankkeen takana on verkosto, jonka tarkoituksena on vahvistaa väestön myönteistä asennoitumista savuttomuuteen, ehkäistä nuorten tupakoinnin aloittamista sekä tukea tupakkatuotteiden käytön lopettamista.

– Haluamme olla turvallinen ja viihtyisä työpaikka, jossa kenenkään ei tarvitse altistua tupakkatuotteille tai niiden käyttöön liittyvälle sosiaaliselle paineelle, kertoo Kiilto Familyn henkilöstöjohtaja Antti Uski.

Yritys tukee henkilöstönsä savuttomuutta tarjoamalla työterveyshuollon kautta henkilökohtaisen tukiprosessin henkilöille, jotka haluavat vähentää tai lopettaa tupakkatuotteiden käytön. Ohjelmaan sisältyy työnantajan merkittävä taloudellinen tuki hoitomuodoista aiheutuviin kustannuksiin.

– Jokainen valitsee omat elintapansa, mutta pyrimme työnantajana tarjoamaan jatkuvasti mahdollisuuksia tehdä hyvinvointia tukevia valintoja. Olemme pitkään tarjonneet liikuntamahdollisuuksia sekä kuntotestauksia, järjestämme taukoliikuntaa ja panostamme työergonomiaan esimerkiksi sähköpöytien avulla. Meillä on käytössä systemaattinen työhyvinvointiohjelma, joka ottaa kantaa myös johtamisen ja osaamisen kehittämiseen, Uski summaa hyvinvointiin tähtääviä toimenpiteitä.

Kiilto Oy on vuonna 1919 perustettu kemianteollisuuden tuotteita valmistava suomalainen perheyritys, joka on osa Kiilto Family -konsernia. Kiilto Oy toimittaa rakennusteollisuuteen ja kodin remontointiin liimoja, laasteja, tasoitteita, vedeneristeitä, massoja, öljyjä ja lakkoja, sekä liimoja eri teollisuudenaloille.

Kiilto Family -konserniin kuuluvat kemianteollisuuden tuotteita valmistava Kiilto Oy ulkomaisine tytäryhtiöineen, hygienia- ja puhtausalalla toimiva KiiltoClean Oy ulkomaisine tytäryhtiöineen, muovipinnoitettuja tuotteita valmistava Kiiltoplast Oy, kenkä-, tekstiili-, teräs- ja konepajateollisuuden tarvikkeita valmistava Intermedius Oy sekä huonekalu- ja puusepänteollisuuden tarvikkeita markkinoiva Ramport Oy.

Koko konsernin liikevaihto on noin 153 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa eri yhtiöissä työskentelee yhteensä noin 800 henkeä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?