Ripset korvaavat aamumeikin

Sari Pitkänen tekee kauneudenhoitoalan töitä kotonaan, mikä mahdollistaa joustot sekä lastenhoidossa että työssä. Kuva: Annika Eronen

Lempäälästä kotoisin oleva Sari Pitkänen oli 28-vuotias ryhtyessään yrittäjäksi. Hän tekee kotonaan asiakkaille ripsienpidennyksiä, ripsien kestotaivutuksia ja värjäyksiä, kulmien kestopigmentointeja ja kynsien kestolakkauksia.

Aivan perinteistä tietä Pitkänen ei alalle päätynyt, sillä alkujaan hän opiskeli itsensä kokiksi. Oltuaan nelisen vuotta kotona hoitamassa pieniä lapsiaan hän yllättäen kiinnostui kauneudenhoitoalasta.

– Innostus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olin itse laitattamassa ripsiä ja yhtäkkiä ryhdyin pohtimaan, millaista ripsien pidentäminen työnä olisi, Pitkänen kertoo

– Otin alasta selvää ja pohdin, pystyisinkö siihen. Innostuin ja lähdin mukaan koulutuksiin.

Pitkänen tekee töitä kotonaan, rauhallisessa omakotitalossa, jonka yhden huoneen hän on remontoinut ja sisustanut työtilaksi. Järjestely antaa Pitkäselle mahdollisuuden joustavuuteen sekä työajoissa että lastenhoidossa.

– Lapseni ovat minulle tosi tärkeitä. Olen onnekas, että olen saanut olla lasteni kanssa kotona niin pitkään. Toisaalta nykyinen työni antaa minulle voimavaroja lapsiperheen arkeen.

Monet asiakkaat ottavat ripsienpidennykset helpottaman kiireistä arkea ja erityisesti aamulähtöjä työmaalle.

– Useat ovat kertoneet, etteivät ripsienpidennysten kanssa tarvitse juurikaan muuta meikkiä aamuisin. Pidennykset avaavat silmiä paljon.

Pitkänen lähtee ripsienpidennyksissä aina liikkeelle asiakkaan toiveista. Huomiota kiinnitetään myös asiakkaan omien ripsien laatuun. Jos omat ripset ovat kovin hennot, ei pidennyksistä kannata tehdä liian runsaita.

– Omat ripset saattavat muuten katketa tai vaurioitua.

 

Klassiset ripsienpidennykset ovat pikku hiljaa saaneet siirtyä muodissa olevien volyymiripsien tieltä. Klassisissa ripsienpidennyksissä jokaiseen omaan ripseen liimataan yksi ripsikuitu. Klassisia ripsikuituja löytyy useaa eri paksuutta ja pituutta, jolloin saadaan luotua jokaiselle sopivat yksilölliset, kauniit ripsienpidennykset. Volyymitekniikassa ripsikuitu on ohuempi ja yhteen ripseen voidaan kiinnittää useampi pidennys viuhkaksi.

Pitkäsen käyttämä ripsiliima on yleisesti hyvin siedettyä. Tarvittaessa asiakkaalle voidaan tehdä allergiatesti ennen ripsien laittamista.

Kotona ripsien puhdistaminen säännöllisesti on tärkein huoltotoimenpide. Ripset puhdistetaan vaahtomaisella, öljyttömällä puhdistusaineella.

– Muuten ripsien tyveen alkaa kertyä likaa ja rasvaa, jotka heikentävät ripsien pysymistä. Pahimmillaan voi aiheutua silmätulehduksia, Pitkänen varoittaa.

Ripset huolletaan kahden, neljän viikon välein. Huoltoa tarvitaan, sillä omat ripset sekä kasvavat että uusiutuvat.

Asiakkaan tyytyväisyys ja ilo ovat Pitkäselle tärkein palkinto työstä.

– Toisaalta tykkään myös siitä, että näen heti käsieni jäljen, hän miettii.

 

Annika Eronen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?