Koulu on kylän sydän

Nurmen kyläyhdistyksen hallitus on ollut koolla Nurmen koulun tulevaisuuskuvan osalta. Olemme saaneet kuulla monenlaisia ennusteita. On syytä korostaa, että Nurmen kylällä koulu on ollut koko kylän sydän. Koulu on aivan viime vuosiin asti edustanut kyläkunnan jatkuvuutta. Suhtautuminen kouluumme on hyvin tunnepitoista. Tämä onkin  suurin syy, että koulun ja koulutuksen pitää jatkua.

Nurmen koulu on myös nuorisomme kohtauspaikka kouluajan jälkeen. Yhteiset harrastukset ovat alkaneet jo ennen koulupäivää ja jatkuneet usein iltamyöhään. Koulun lopettaessa muuttuu moni asia; myös yhteiset harrastukset, tapahtumat, urheilu, liikunta ja kulttuuri?

Nurmen koulun sisäilmatutkimukset eivät vielä sinänsä ole todistetusti vakavia. Vasta täydentävät tutkimukset osoittavat asioiden oikean laajuuden ja ne toimenpiteet, joita tarvitaan. On hyvä, että kunta tutkii asiat, vaikka paikallinen epäilys toimintatavoista ja avoimuudesta onkin ollut varsin kyseenalaista. Olisi tärkeätä, että kunta puolustaa kouluaan.

Nurmen kyläyhdistyksen hallitus toivoo, että koulun kunnostukseen ja saneeraukseen panostetaan ja että asioista avoimesti kerrotaan. Tärkeätä on, että toimenpiteitä valvovaan joukkoon kuuluu myös asiakkaiden eli oppilaiden vanhempien  edustus.

 

Puheenjohtaja Markku Vuorensola

Nurmen kyläyhdistys

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>