Kanavan voimakas virta vei ison venelaiturin

Voimakas virta on irrottanut ison venelaiturin Pumppurannankujan rannasta ja se on jäätynyt kiinni merimerkkiin keskelle virtaa. Kuva: Jorma Lehtinen

Kookas venelaituri on päässyt irtoamaan rantakiinnikkeistä ja ankkureistaan Kirkkojärvellä Pumppurannankujalla Lempäälässä. Laituri on ajautunut keskelle virtaa muutaman sadan metrin päähän lähtöpaikastaan, jossa se on jäänyt kiinni merimerkkiin. Nopea jäänmuodostus on kiinnittänyt laiturin jään reunaan. Laiturissa on parisenkymmentä venepuomia, jotka ovat paikoillaan laiturin sivuilla.

– Kävin katsomassa tilanteen, ja keskustelin taloyhtiön edustajan kanssa asiasta. Nopeasti katsottuna tilanne näyttää siltä, että ainoa järkevä mahdollisuus on antaa laiturin jäätyä nykyiselle paikalleen, totesi Lempäälän-Vesilahden Pursiseuran satamapäällikkö Tuomas Putkisto.

– Jos jäät pääsevät vahvistumaan niin paljon, että laiturille pääsee kulkemaan, niin laiturin voi kiinnittää pohjaan ankkureilla tai köydellä rannasta, jotta se ei keväällä jäiden lähdön aikaan lähde liikkeelle. Missään tapauksessa laiturille ei nyt kenenkään pidä yrittää päästä jäätä pitkin, Putkisto varoitti.

 

Teksti: Jorma Lehtinen

Kuva: Jorma Lehtinen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?