GLi Yhtiöt osti miljoonalla eurolla kuorma-autoja

Lempääläinen GLi Yhtiöt teki ison investoinnin. – Uskomme omaan tekemiseen, toimitusjohtaja Kristian Lella sanoo.

Scanian toimipisteen pihalla Tampereen Lakalaivassa on parkkeerattuna riviin kiiltävän mustia uusia kuorma-autoja.
Lempääläinen GLi Yhtiöt osti Scanialta uutta kalustoa 1,2 miljoonalla eurolla.
Kauppaan sisältyy kuusi kuorma-autoa, neljä perävaunua ja kaksi trukkia.
– Uskomme omaan tekemiseen ja siihen, että kova työ kantaa, GLi Yhtiöiden omistaja ja toimitusjohtaja Kristian Lella sanoo.
Scanian tarjoama ratkaisu oli Lellan mukaan kokonaistaloudellisesti edullinen. Vaakakupissa painoi myös yrityksen maan kattava palveluverkosto.
– Toimintavarmuus ja takuu ovat tärkeitä asioista. Autojen pitää olla liikenteessä.
Tärkeänä vaikuttimena kauppaan oli merkittävä kuljetussopimus. Sen vahvistuminen kesti kauan ja tuli yhtäkkiä. Yritys sai kuitenkin kuljetukset heti rullamaan Scanialta vuokratuilla autoilla ennen uusien autojen valmistumista.

GLi Yhtiöiden autot edustavat Scanian kuorma-autojen uutta sukupolvea ja viimeisintä teknologiaa.
– Oikein räätälöityjä autoja oikeaan ajotehtävään. Uudistettu moottori on erittäin taloudellinen, kertoi Scanian tuotepäällikkö Ville Nevalainen.
Kuorma-autojen polttoainetalous on keskeinen tekijä kuljetuksissa.
Siksi myös kuljettajien ajotapaa tarkkaillaan ja siitä annetaan palautetta. Taloudellisen ja epätaloudellisen ajotavan ero polttoaineenkulutuksessa on jopa 20 prosentin luokkaa.
– Sen vuoksi palkitsemme vuosittain taloudellisimman kuljettajan. Taloudellinen auto ja taloudellinen kuljettaja ovat paras yhdistelmä Kristian Lella totesi.
Kuljetusalan yrittäjien yhteisenä huolenaiheena on puute hyvistä kuljettajista. GLi Yhtiöt on kouluttanut tarpeeseen kuljettajia yhteistyössä oppilaitosten kanssa.

Uusien autojen elinkaareksi GLi Yhtiöissä on laskettu kaksi vuotta. Sinä aikana kuorma-autoilla ajetaan 300 000 kilometirä, pitkällä täysperävaunulla 400 000.
Uudet autot tukevat Lellan mukaan myös GLi Yhtiöiden brändiä.
– Vappuna 2018 meillä on valmiit laatujärjestelmät kuljetuksiin, varastointiin ja ympäristöön. Meillä on kaikki viimeisen päälle, ei vain autot vaan koko tietojärjestelmä. Haluamme olla Suomen parhaita, Lella sanoi.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>