”Perusarvojen pysyvyys ei ole itsestäänselvyys”

SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen rakentaa kaiken tasa-arvon varaan. Hänen mielestään Suomi ei olisi Suomi ilman tasa-arvoa. Hän muistuttaa maamme ottaneen jo yli sata vuotta sitten loikan, jolla nousimme Euroopan takapajulasta yhdeksi maailman moderneimmaksi valtioksi. Silloin Suomi siirtyi yksikamariseen eduskuntaan ja antoi äänioikeuden kaikille täysi-ikäisille kansalaisille, myös naisille ja varattomille miehille. –Tämä on kansakuntamme arvomaailman syvintä ydintä, hän muistuttaa.

– Presidenttinä käyttäisin vaikutusvaltaani yhteiskunnallisen ja globaalin eriarvoistumisen ehkäisemiseen, ilmastonmuutoksen torjumiseen ja naisten aseman parantamiseen niin Koti-Suomessa kuin ulkomaillakin, SDP:n  presidenttiehdokas Tuula Haatainen sanoo.

Tuula Haatainen sanoo huomanneensa, ettei perusarvojen pysyvyys ole itsestäänselvyys hyvinvointiyhteiskunnassamme.
– Meidän on juostava koko ajan pysyäksemme edes paikoillamme. Jos tasa-arvotyössämme haluamme edistyä, meidän on toimittava entistä aktiivisemmin ja sitkeämmin, hän neuvoo.

Presidenttiehdokkaan mielestä Suomella on vielä paljon tehtävää sukupuolten välisen tasa-arvon parantamisessa ja yhteiskunnallisen eriarvoistumisen vähentämisessä.

Haatainen toimisi arvojohtajana, joka nostaisi tikunnenään niin kotimaassa kuin ulkomailla rehottavan yhteiskunnallisen eriarvoistumisen, ilmastonmuutoksen torjunnan välttämättömyyden ja naisten oikeuksien vahvistamisen.

– Kaikkien konfliktien taustalla ovat samat juurisyyt: köyhyys, osattomuus ja kokemus epätasa-arvosta. Meidän on rakennettava Suomea, joka vähentää ihmisten välistä eriarvoistumista. Näin toimien toteutamme kestävää yhteiskuntaa, hän näkee.

– Meidän on omaksuttava ekologinen kestävä kehitys ohjenuoraksemme kaikessa toiminnassamme. Ilmastopolitiikassa onnistuminen edellyttää koko yhteiskunnan, energiatuotannon, liikenteen ja kulutuksen muuttamista. Ilmastonmuutoksen torjunnassa epäonnistuminen saattaa johtaa kasvihuoneilmiön vahvistumiseen siinä mitassa että se uhkaa kaiken elämän perusedellytyksiä maapallolla, Haatainen varoittaa.

Demarikandidaatti ravistelee ihmisiä toimimaan naisten oikeuksien kehittämiseksi, koska naisten osaaminen on maailman alikäytetyin voimavara.

– Kehittyvissä maissa on miljoonia naisia, jotka eivät osaa lukea. Moni nainen ei saa itse päättää avioitumisestaan tai perheen perustamisestaan. Länsimaissa seksuaalinen häirintä on arkea lukemattomille naisille. Esimerkit kertovat siitä, että naiset elävät syvässä rakenteellisessa epätasa-arvossa. Kaikki tämä heikentää naisten mahdollisuuksia toimia täysivaltaisina kansalaisina, Haatainen suree.

Haatainen nostaa yhteiskunnallisen eriarvoistumisen suureksi turvallisuusuhkaksi. Hänen mukaansa niin suurten kuin pienten konfliktien taustalla on aina kokemus epätasa-arvosta.

– Eriarvoistumisen vastainen työ ja yhteiskunnallisen eheyden vaaliminen on minusta parasta työtä sisäisen turvallisuuden takaamiseksi, hän kiteyttää.

– Eräällä tavalla hyvinvointivaltio on mekanismi, joka toimiessaan lisää sisäistä turvallisuutta luodessaan kaikille mahdollisuuden pärjätä ja auttaessaan niitä yksilöitä, jotka kulloinkin tarvitsevat apua.

Haataisen mielestä hyvinvointivaltio ei ole valmis, eikä hänen mukaansa hyvinvointivaltiota pidä syyttää ylipöhöttymisestä.
Presidenttikandidaatin mielestä valtion on tarjottava säällisen elämän edellytykset ja riittävät palvelut kaikkialla Suomessa.

– Ihmiset muuttavat kaupunkeihin. Tämä suuntaus on jatkunut jo pitkään. Kaupunkien vetovoima on luonnollinen seuraus siitä, että niissä on tarjolla työtä. Maaseutua ja kaupunkia ei pidä laittaa vastakkain, sillä molemmat hyötyvät toisistaan. Hillitsemme alueellista eriarvoistumista esimerkiksi turvaamalla kouluttautumismahdollisuudet maan eri puolilla, Haatainen pohtii.

Suoralla kansanvaalilla valittu presidentti saa Tuula Haataisen mielestä vahvan valtakirjan tehtäväänsä.

– Kansalaisten antama valtuutus velvoittaa tasavallan presidenttiä varsinaisten lakisääteisten tehtävien lisäksi  kuuntelemaan tarkalla korvalla  kansan parissa käytäviä keskusteluja.  Presidentin on nostettava esille tietoonsa tulleita yhteiskunnallisia epäkohtia, hän linjaa.

Demarikandidaatin mielestä Suomen on pysyttävä yhteiskuntana, joka takaa jokaiselle kansalaiselle ihmisarvon.

– Tämä on kaiken yhteiskunnallisen toiminnan lähtökohta, Haatainen kiteyttää

Presidenttiehdokas pitää valtionjohtajaa yhteyksien ja yhteistyön rakentajana.

– Tasavallan presidentin on varmistettava se, että Suomella on toimivat suhteet kaikkiin ilmansuuntiin, jokaiseen naapurimaahan ja ennen kaikkea tärkeisiin kumppaneihin, Haatainen painottaa.

– Suomi on avoimena vientivetoisena taloutena riippuvainen muusta maailmasta rauhan aikana. Ja tottakai konfliktien aikana tarvitsemme erityisesti muiden apua monella tavalla, hän lisää.

– Tarvitsemme etenkin kansallista eheyttä ja maanpuolustustahtoa. Tämä kaikki syntyy kansalaistemme keskuudessa kokemuksesta, jonka mukaan Suomi on puolustamisen arvoinen maa, Tuula Haatainen uskoo.

Teksti: Matti Pulkkinen

Fakta

Koko nimi: Tuula Haatainen
Syntymäaika: 11.02.1960
Nykyinen ammatti: Kansanedustaja
Perheolot: Naimisissa, kaksi lasta
Harrastukset: Juokseminen, lukeminen, kuvataiteet

Akaalainen Inka Loppi Haataisesta: ”Suomi on säilytettävä hyvinvointivaltiona”

– Kärjistetysti voi sanoa, että jos et äänestä, sinulla ei ole oikeutta valittaa, Inka Loppi muistuttaa.

Suomi tarvitsee arvojohtajan, joka haluaa aidosti säilyttää Suomen hyvinvointivaltiona ja joka estää eriarvoistumiskehityksen etenemisen. Tähän haasteeseen vastaa parhaiden SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen. Näin miettii Pirkanmaan Sosialidemokraattien piirihallituksen akaalainen jäsen Inka Loppi, joka arvostaa myös ehdokkaansa ponnisteluja naisten aseman kohentamiseksi.

Inka Loppi on tyytyväinen siihen, että presidenttiehdokas Tuula Haatainen pitää voimakkaasti esillä naisten asemaan liittyviä asioita. Loppi jakaa huolen ilmastonmuutoksen seurauksista ja on siksi kiitollinen puolueensa ehdokkaan aktiivisuudesta aiheen tiimoilta.

Akaalaiskannattajan mukaan tasavallan presidentti on isolla asialla eli hoitamassa koko maan hyvää.

– Toki presidentti voi omalla toiminnallaan tuoda esiin eri maakuntien vahvuuksia, Loppi näkee.

Lopin mielestä sosialidemokraattisen politiikan on oltava vahvasti esillä puolueen ehdokkaan vaalikampanjassa.

– Puolueestamme valittu valtionjohtaja olisi osoitus siitä, että Suomen kansa haluaa edistää sosialidemokraattisia arvoja, hän miettii.

Akaalaistukija odottaa, että tasavallan presidentti pitäisi agendallaan muun muassa ilmastonmuutokseen, rauhan turvaamiseen ja eriarvoistumiskehitykseen liittyviä teemoja.

Inka Loppi jaksaa korostaa sitä, että äänioikeus on arvokas kansalaisoikeus.

– Yleinen äänioikeus ei ole ollut Suomessakaan itsestäänselvyys, eikä äänioikeus ole läheskään kaikkialla maailmassa vieläkään selviö, hän herättelee.

teksti: Matti Pulkkinen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?