”Välinpitämättömyys ja kuppikuntaisuus huolestuttavat”

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen on huolissaan välinpitämättömyyden ja kuppikuntaisuuden yleistymisestä maassamme. Hän toivoo jakolinjojen ja ryhmäkohtaisen itsekkyyden sijaan todellisia tekoja aidon avoimuuden ja yhteiskunnan eheyden arvostamisessa. Ehdokkaan mielestä kansakunta tarvitsee nykyistä enemmän ylisukupolvista ajattelua ja tekoja.

– Eheässä yhteiskunnassa kansalaiset pystyvät keskustelemaan ja tekemään päätöksiä, vaikka ihmiset olisivatkin asioista eri mieltä, Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen sanoo.

Matti Vanhanen näkee, että kansalliset ja maailmanlaajuiset ongelmat ovat pohjimmiltaan samanlaisia.

– Tarvitsemme vastuullisuutta tulevaisuuden haasteisiin vastaamisessa niin kotimaan asioissa kuin globaalistikin, ehdokas tarkentaa.

– Olen usein sanonut olevani arvomaailmaltani vapauden, veljeyden, tasa-arvon ja ahkeruuden kannattaja. Näitä arvoja korostaisin myös presidenttinä, Vanhanen sanoo.

– Kreikan ja Rooman valtakunnat, kristinusko ja sen reformaatio, valistuksen filosofia sekä Ranskan vallankumouksen vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat muovanneet suomalaista arvomaailmaa. Se on saanut oman lisämausteensa pohjoisista oloistamme. Yhdenvertaisuus, yhdenmukaisuus, ahkeruus, sivistys ja luontoarvot ovat luoneet meille lujan perustan, keskustakandidaatti miettii.

Keskustaehdokas muokkaisi presidentti-instituutiota avaamalla presidentinlinnan ovet ryhmille, jotka ratkovat suuria tulevaisuuden kysymyksiä.

– Tällainen aihe on esimerkiksi kotimaamme laskevan syntyvyyden tuoma väestöongelma. Käsissämme on todellinen kohtalonkysymys, Matti Vanhanen korostaa.

– Työn tekeminen on syvässä murroksessa. Ihmiset kokevat epävarmuutta toimeentulostaan. Työn haaste koettelee myös valtiomme verotuloja ja siten palveluidemme turvaamista, hän tarkentaa.

Matti Vanhanen laajentaisi Suomen ulkopolitiikkaa kauemmas katsovaksi.

– Suomessa toteutettavien arvojen on näyttävä niin pakolaisuuden kuin Afrikan kehityksen haasteisiin liittyvissä toimissamme.

Vanhasen mielestä Suomen turvallinen tulevaisuus muodostuu viisaasta ulkopolitiikasta, uskottavasta puolustuksesta, yhteiskunnan eheydestä ja talouden itsellisyydestä.

– Yhteiskuntamme eheys ja taloutemme itsellisyys vahvistavat kansallista sisäistä turvallisuuttamme. Meillä on oltava riittävästi poliiseja ja pelastushenkilökuntaa sekä muita viranomaisia. Mikään määrä viranomaisia ei pelasta meitä, jos emme kykene demokraattiseen päätöksentekoon tai taloutemme joutuu tuuliajolle, hän korostaa.

Vanhanen pitää arvossaan, että ehyessä yhteiskunnassa kansalaiset ratkaisevat sopimalla yhteiset asiat.

– Meillä on oltava yhteinen tilannekuva asioista. On löydyttävä halua yhteiskuntamme kehittämiseen. Kovissa paikoissa juuri yhteiskuntamme eheys on ratkaissut sen, ettei meitä ole murrettu.

– Itsellinen talous tarkoittaa sitä, että olemme niin taloudessa, energiassa kuin ruoassa riittävän omavaraisia. Niillä ei voida kiristää meitä edes kansainvälisen tilanteen jännittyessä, Vanhanen toteaa.

Keskustaehdokkaan mielestä yhteiskunnan tehtävä on mahdollistaa yrittämisen, työnteon ja elämisen edellytykset joka puolella Suomea.

– Koko maamme asuttuna pitämiseen vaikuttaa isosti tie- ja verkkoyhteyksien ylläpitäminen, Vanhanen painottaa.

– Koulutuksen määrärahoja on kohdennettava alueellisesti oikeudenmukaisesti, hän lisää.

Vanhasen mielestä valtion on uskallettava edistää verorakenteilla yritysten ja niiden omistajien pitkäjänteisyyden vahvistamista. On rohkaistava oman pääoman kartuttamiseen riskinottokyvyn vahvistamiseksi.

– Ajatteluni tukee kasvollista ja kotiseutuunsa sitoutunutta omistajuutta ja uskallusta antaa lisää oikeuksia paikalliseen sopimiseen työyhteisön kehittämisessä.

– On muistettava, että alueellisesta tyhjiöstä syntyy varsin äkkiä turvallisuuspoliittinen ongelma, Vanhanen varoittaa.

Tämänkertaisten presidentinvaalien alla Matti Vanhanen on vieraillut jo lähes 300 kunnassa. Hän on nähnyt suomalaista elämänmenoa niin maaseudulla kuin kaupungissakin.

– Ikkunoitani ihmisten arkeen ovat olleet toimiminen toimittajana, pääministerinä, perheenisänä, kunnanvaltuutettuna, mökkiläisenä ja perheyritysten edunvalvojana.

Teksti: Matti Pulkkinen

Fakta

Koko nimi: Matti Taneli Vanhanen
Syntymäaika: 4.11.1955
Nykyinen ammatti: Kansanedustaja
Perhe: Puoliso ja kaksi aikuista lasta
Harrastukset: Luonnossa liikkuminen, lukeminen, vanhojen paikalliskarttojen keräily ja konsertit sekä näyttelyt.

Lempääläläinen Tuukka Liuha Vanhasesta: ”Arvostettu ja yhteistyökykyinen johtaja lännessä ja idässä”

– Näytetään jälleen kerran mallia muille siinä, miten aito kansanvalta toimii. Presidentinvaalin voittaja on selvillä vasta äänten laskennan jälkeen, Tuukka Liuha muistuttaa.

Presidentin päätehtävä on johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä hallituksen ja pääministerin kanssa. Keskustan Matti Vanhasella on ehdokkaista ainoana pitkä kokemus Suomen ulkosuhteiden ja erityisesti Euroopan unionin politiikan hoidosta pitkäaikaisen pääministeriytensä ansiosta. Hän tuntee hyvin kansainvälisten ratkaisujen yhteydet ja vaikutukset maahamme. Vanhanen on arvostettu yhteistyökykyisenä johtajana niin EU:ssa kuin Venäjälläkin. Tällä perusteella Pirkanmaan Keskustan lempääläläinen puheenjohtaja Tuukka Liuha soisi Vanhasesta saatavan seuraavan valtionpäämiehen.

Tuukka Liuha nostaa esille tasavallan presidentin merkittävän roolin maamme kansainvälisen tunnettuuden vahvistajana. Hänen mukaansa presidentti voi toimia ovien avaajana pirkanmaalaisille yrityksille, jotka hakeutuvat kehittyville markkinoille.

– Maakunnassamme on merkittävä määrä vientiyrityksiä, jotka toimivat perinteisillä aloilla ja nousevilla uusilla toimialoilla. Teknologia- ja palveluvienti on hyvässä kasvussa. Lisäksi Tampere3:n ansiosta maakuntamme on vahvasti kansainvälisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen keskittymä, lempääläläiskannattaja sanoo.

Liuhan mukaan parhaillaan menossa oleva presidentinvaalikampanja nostaa esiin eri ehdokkaiden välisiä eroja.

– Keskustan ja Matti Vanhasen linja poikkeaa selkeästi esimerkiksi Suomen jäsenyyttä NATO:ssa tukevasta Kokoomuksen politiikasta. Keskustan presidenttiehdokkaan läpimeneminen vahvistaisi maamme pitkäaikaista linjaa sotilaallisesti puolueettomana maana.

Liuhan presidentti on vahva arvojohtaja, joka kykenee yhdistämään kansan yhteisrintamaan vaikeidenkin ongelmien äärellä.

– Presidentin on tuotava esille yhteiskuntamme haasteita, hän näkee.

teksti: Matti Pulkkinen

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>