Uimahalli kuntalaisten toivelistalla

Hakkarin urheilukentän peruskorjaus on Lempäälän kunnan merkittävin liikuntapaikkainvestointi vuosina 2018-19. Kuva: Juha Raunio

Lähes 80 prosenttia liikuntapaikkakyselyyn vastanneista lempääläläisistä katsoo, että kunnasta puuttuu liikuntapaikka. 447 vastaajasta yli puolet (232) ehdotti kuntaan uimahallia. 18 vastaajaa ehdotti jalkapallohallia.

Muita ehdotettuja olivat muun muassa ulkopunttis- eli crossfitpuisto, hiihtoputki, liikuntaportaat, skeittipuisto, uusi frisbeegolfrata, ultimatekenttä, retkiluistelualue ja Mattilan luistelukenttä.

 

Vuonna 2017 tehdyllä kyselyllä kunta haki tietoa lempääläläisten liikunta-aktiivisuudesta ja merkityksellisimpien liikuntapaikkojen kehittämistarpeista. Neljännes vastaajista oli melko tai erittäin tyytymätön Hakkarin urheilukentän liikuntamahdollisuuksien määrään ja laatuun. Useissa vastauksissa kaivattiin aikuisille järjestettyä toimintaa ja omatoimista harrastusmahdollisuutta.

Noin 80 prosenttia vastaajista ilmoitti käyttäneensä Birgitan polkua kuluneen vuoden aikana, lähinnä kuntoiluun ja päiväretkeilyyn.

Hakkarin urheilukentän peruskorjaus on Lempäälän kunnan merkittävin liikuntapaikkainvestointi vuosina 2018-19.

Uudessa strategiassaan Lempäälän kunta painotta terveyden edistämistä ja hyvinvointia. Kuntastaregian mukaan palveluiden on oltava riittäviä ja kuntalaisten helposti saavutettavia.

Kommentit (3)

  1. Uhri Urjalasta

    Urjalan kunnan huoli ihmisten ja perheiden syrjäytymisestä on ristiriitainen , koska sillä on vuosia ollut pakonomainen tarve tuhota laiminlyönteineen ihmisiä ja perheitä .

  2. Lempääläinen

    ”Hieman haiskahtaa siltä, että on tehty kysely, johon vain harvat ja valitut Birgitanpolkua kiertävät uimahallikiihkoilijat pääsevät vastaamaan”.
    (perustelu: Harvoin on Birgitan polulla tunkua)

  3. Toinen paikallinen

    Jos kyselyyn vastaa n. 2 % Lempäälän asukkaista, niin oletteko ihan tosissanne että sen perusteella kunnassa tehdään jotain linjauksia liikkumisen suhteen? Täysin pimeää toimintaa.
    Tuota kyselyä en ole koskaan nähnyt vaikka seuraan paikallisia asioita suhteellisen aktiivisesti. Edellinen kommentti on kyllä osuva!

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?