Uusi yläkoulu puusta?

Lempäälän uuden yläkoulun suunnittelu on täydessä vauhdissa. Yläkoulu sijoitetaan entisen lukion tontille luonnonkauniille paikalle kanavan rantaan.

Lempäälässäkään ei olla vältytty julkisten rakennusten sisäilmaongelmilta. Tuorein tapaus on Nurmen koulu, josta oppilaat evakuoidaan kosteusongelmien vuoksi. Muista kouluista myös Hakkarin yläkoulu kärsii sisäilmaongelmista. Riittävän monta esimerkkiä homeisista julkisrakennuksista löytyy myös lähikunnistamme.

Uuden yläkoulun suunnittelussa ja urakkavalinnassa on mahdollisuus tehdä asiat toisin. Ikaalisissa rakennettiin vuosi sitten uusi alakoulu puusta. Sielläkin oli kyllästytty sisäilmaongelmiin. Uuteen kouluun ei haluttu tehdä mitään ratkaisuja, jotka vaarantaisivat uudet homeongelmat. Ulkoseinät oli rakennettava joko hirrestä tai kivestä siten, että niissä ei olisi minkäänlaisia välieristyksiä. Lattiaratkaisuissa eliminoitiin myös riskit homekasvustoille. Koko rakennusvaihe toteutettiin tarkan valvonnan alla, eikä rakenteita päästetty alttiiksi kosteudelle.

Puu on materiaalina tuttu suomalaisille – pitkään lähes unohdettu, mutta uutta nousukauttaan elävä rakennusmateriaali. Puu luo tiloihin lämpöä ja kodikkuutta. Se vaimentaa ääniä ja sitoo kosteutta. Se on rakennusmateriaalina täysin kierrätettävä, uusiutuva ja hiiltä sitova.

Esimerkkejä puurakentamisesta alkaa olla jo useita. Pudasjärven upea hirsinen puukoulu on saanut paljon myönteistä julkisuutta osakseen. Siellä on päätetty rakentaa muutkin kunnan julkiset rakennukset puusta. Tampereelle suunnitellaan isoa puukerrostaloaluetta; yhtenä perusteluna muiden etujen lisäksi on puutaloalueen sopivuus visuaalisesti vesistön läheisyyteen.

Uuden yläkoulun suunnittelussa pitää ottaa huomioon koko kanavan alue. Puukoulu sopisi hienosti historiallisen kanavanvartijan talon läheisyyteen. Talo on valitettavasti päästetty rapistumaan, mutta on huonokuntoisempiakin puurakennuksia korjattu uuteen loistoonsa. Liikennevirasto omistaa talon, mutta on valmis siitä luopumaan. Näkisin talossa viihtyisän kesäravintolan/-kahvilan ja piharakennuksessa näyttelytiloja tai sisustusliikkeitä. Kun koulun parkkipaikka on kesäisin tyhjä mopoautoista, voisivat kanavan alueen vierailijat täyttää sen.

Puukoulun mahdollisuutta on mielestäni vakavasti selvitettävä eri vaihtoehtoja pohdittaessa. On hyvä muistaa se, että kunta määrää rakentamisen kriteerit, ei rakennusliike. Ikaalisissa noudatettiin neuvottelumenettelyä, jossa rakennusliikkeiden kanssa käytiin useampia tarkentavia neuvotteluja. Näiden aikana yritysten oli mahdollisuus vielä lähentää omia näkemyksiään kunnan esittämiin kriteereihin. Lopputulos oli se, että kunta sai oman hirsikoulunsa, vieläpä miljoonan oletettua edullisemmin.

Piia Nurmela
Kunnanvaltuutettu (KD), kunnanhallituksen jäsen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?