Kenen eteen elämme?

Lapset oppivat meiltä aikuisilta tavan vertailla itseä ja omia suorituksiaan muihin. Opetamme heidät pienestä pitäen kilpailemaan paremmuudesta. Tämä näkyy mm. harrastuksissa, tavaroissa sekä koulusuorituksissa.

Meilläkin tulevista kokeista stressataan aivan liikaa. Haastateltuani asiasta meidän 9-vuotiasta, sain kuulla parikin syytä, joiden mukaan suorituspaineita syntyy, kun pyritään tekemään vaikutusta muihin ihmisiin.

Kyseenalaistin moisen vertailun muihin ihmisiin ja suorittamisen toisten ihmisten vuoksi. Mielestäni asioita on syytä tehdä, jos se itsestä oikealta ja hyvältä tuntuu. Muiden ihmisten mieliksi eläminen ei voi olla elämän tarkoitus.

Kerroin 7- ja 9-vuotiaille lapsilleni myös mielipiteeni, jonka mukaan heidän tehtävänsä on nyt nauttia lapsuudestaan ja oppia erilaisia taitoja itselleen riittävässä määrin. Kuvailin myös, kuinka paljon heillä jo on monia upeita taitoja, jotka he ovat oppineet ihan vain elämällä, ilman sen kummempaa panostusta.

Innostuin toki myös muistelemaan, kuinka omassa lapsuudessani en koskaan saanut parhaita kouluarvosanoja eikä kukaan niitä minulta vaatinutkaan. Koulumenestyksen sijaan minun oletettiin tekevän jo heidän iässään ihan oikeita töitä vanhempieni yrityksissä. Jokaisen haluamani vaatekappaleen, suklaapatukan ja kiiltokuva-arkin eteen. Kohtalaisesta koulumenestyksestäni huolimatta minusta tykättiin ja pärjään elämässä nytkin ihan hyvin.

Liekö tarinointini alkoi kuulostamaan jo liian ankealta, kun seiskavee otti päättäväisen askeleen eteenpäin ja poskeni käsiensä väliin tokaisten: ”Ja nyt sinä äiti lopetat sen lapsuutesi muistelun ja keskityt nauttimaan aikuisuudestasi!”

Kiitos, mielelläni.

Tanja Meronen

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>