Vuoden 1918 sodalle neutraali ja kokoava nimi

Lempäälän Osuuskauppa oli raunioina sisällissodan jäljiltä. Kuva: Museovirasto

Ritva Mäkelän Vuoden 1918 sota Lempäälässä -kirjan julkistamistilanteessa keskusteltiin vuoden 1918 sodan nimestä. Kun kirja pyrkii mahdollisimman suureen tasapuolisuuteen, on sen nimikin harkittu mahdollisimman tasapuoliseksi. Samalla kirjan nimi muistuttaa, että sodasta käyttämämme nimi osoittaa, mihin ”totuuskertomukseen” sitoudumme.

Kirjan tarkoituksena oli avata uusi muistamisen tapa: sellainen kertomus, johon sisältyy molempien sotijapuolten perimätieto; sotadokumentit; puolueettomana pysyttäytyneiden siviilien kokemus, ulkomaisten vapaaehtoisten (ruotsalaiset, venäläiset) osuus, naisten, lasten ja eläintenkin kohtalot sodassa. Me emme ole osallisia sadan vuoden takaisissa tapahtumissa, mutta meidän tehtävämme on ymmärtää kaikki, mitä tuolloin tapahtui ja muistaa se kaikki, jottei vastaavaa toisen suomalaisen epäinhimillistämistä pedoiksi koskaan enää tapahtuisi. Lempääläissyntyisen Tuomas Hopun tutkijanura osoittaa konkreettisesti, miten tutkija asioita tutkittuaan saavuttaa vuoden 1918 sodasta kokonaiskuvan.

 

Sodan osapuolilla oli totta kai eri motiivit ja tulkinnat siitä, mitä he olivat tekemässä. Suomi oli valmistautunut valtiolliseen itsenäisyyteen jo J.V. Snellmanin ajoista. Jääkärit olivat hakeutuneet sotilaskoulutukseen tarkoituksenaan auttaa Suomi itsenäiseksi vaikka sitten sodan kautta. Venäjän ja Saksan peräkkäiset heikkoudentilat ja sotaonnen vaihtelu avasivat puolisen vuotta auki olleen mahdollisuusikkunan, jonka Suomi onnistui käyttämään. Tässä pätee vanha sanonta: onni suosii sitä, joka on valmistautunut.

Venäjä oli jonkin aikaa maaliskuun vallankumouksesta alkaen ns. romahtaneen valtion tilassa. Tämä ilmeni meillä mm. siten, että poliisilaitos ei kyennyt toimimaan eikä pitämään yllä yleistä järjestystä. Tämä ilmeni kaikissa suurimmissa kaupungeissa elokuun elintarvikemellakoissa sekä suurlakkoviikon yli 20:ssä ns. kartanomurhassa. Suurlakossa ääriainekset tavallaan kaappasivat vallan järjestäytyneeltä työväenliikkeeltä. Lakon motiivina oli se, ettei syksyllä pidettyjen eduskuntavaalien tulosta haluttu tunnustaa.  Niissä vaaleissa silloinen vasemmisto oli menettänyt eduskuntaenemmistönsä.

Ensin yleistä järjestystä yritettiin pitää yllä yhteisillä, puolueettomilla järjestyskaarteilla. Vihapuheen ja laittomuuksien kasvaessa muodostuivat poliittiset järjestyskaartit: punakaarti ja suojeluskunnat. Jokainen, joka on lukenut vuoden 1917 työväenlehtiä, hämmästyy silloisen vihapuheen määrää. Samalla tavalla nykylukija hämmästelee sitä ymmärtämättömyyttä, jolla useimmat ei-sosialistiset lehdet käsittelevät torpparivapautuksen ja kahdeksan tunnin työaikatavoitteen kaltaisia aiheita. Maaliskuun 1917 yhteisen kohti  itsenäisyyttä -hurmion aika oli ohi.

Entä sitten tuolloisen sodan nimi ?

 

Vaasasta liikkeelle lähteneet laillista järjestystä puolustaneet valkoiset joukot lähtivät liikkeelle vapaussodan merkeissä. Mutta kun Pohjanmaan venäläisiltä sotilailta oli uhkarohkeilla operaatioilla riisuttu aseet, muuttui sodan luonne. Kuten kirjailija Antti Tuuri on todennut: tammisunnuntaista lähtien sota oli muuttunut sisällissodaksi.

Kun äärimmäisyyskanta oli päässyt valtaan sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen ja punakaartien yhteisessä neuvostossa, nostettiin Helsingin Työväentalon torniin punainen lyhty vallankumouksen merkiksi. Tämä oli lähes romanttinen ele ja kuulostaa kirjalliselta keksinnöltä. Mutta juuri se todistaa, että Työmies-lehden näkemyksen mukaan kyse oli vallankumouksesta.

Kun nopeaksi kuviteltu vallankumous pitkittyy sodaksi, siitä tulee luokkasotaa. Köyhälistön kansannousu omistavia luokkia vastaan. Tämä oli vanhakantaisten sosialismin teoreetikkojen luoma oppi. Erikoista on, että sanaa kapina käytettiin jo sodan aikana sekä valkoisella että punaisella puolella. Sodan jälkeen voittanut osapuoli jakoi tuomioita nimenomaan valtiorikokseksi mielletystä ”kapinasta” ja siihen liittyneistä teoista. Punainen puoli puhui myös kapinasta, varsinkin 1920-luvun muistitiedossa. Tähän sisältynee vaistonvarainen luonnonoikeudellinen käsitys, että kansalla on oikeus nousta kapinaan sortoa ja epäoikeudenmukaista valtiota vastaan. Ehkä sanaa punakapina käytettiin valkoisten puolella siksi, että luonnonoikeudellisen kapinan idea hämärästi tunnistettiin. Jotkut sosialistiteoreetikot taas rinnastivat kapinan jopa nuijasotaan.

 

Entä sitten sisällissota? On viitattu mm. Pohjois-Amerikan ja Espanjan sisällissotiin (civil war). Termi on myöhemmän ajan yritys lähestyä sotatapahtumia suhteellisen puolueettomasti. Sisällissodassa on kaksi eri tukialuetta, jotka mobilisoivat hyvin niukalla sotilaskoulutuksella miehiä taistelemaan kummallakin puolella toista osapuolta vastaan. Tyypillistä on, että sisällissodassa ei varsinaisesti ole kyse vallasta, vaan siitä, että osapuolten tavoitteet ja sodan perustelut eroavat suuresti toisistaan. Sisällissota-termiin kuuluu myös viattoman siviiliväestön kärsimys. Tämä kaikki pätee vuoden 1918 sotatapahtumiin.

Civil war voidaan myös kääntää kansalaissodaksi. Termi tuli meillä laajemmalti käyttöön Väinö Linnan kirjojen 1960-luvun vaihteessa nostaman keskustelun yhteydessä. Siihen sisältyy jo painotus, että molempia osapuolia pystyi ymmärtämään ja että molemmilla oli edustettavanaan arvokas asia. Kansalaissota-termissä on jo historian suunnasta katsova sävy, yhteiskunnallisen sovinnon henki.

Kun sodan tapahtumista kerrottiin kylien, sukujen ja perheiden tasolla, ihminen ihmiseltä puhuen, muistan nuoruudestani termin veljessota. Se perustui konkreettisesti siihen, että Lempäälän-Vesilahden seudullakin oli esimerkiksi torppariperheitä, joissa veljekset hakeutuivat tai joutuivat eri puolille. Joskus jopa samaan taisteluun. Nimitys vetoaa eläytymiskykyymme: veli sotimassa veljeä vastaan on murhaa, mielettömyyttä, tragedia, jota ei saisi ihailla. Tässä termissä piilee kristillinen sisältö.

 

On vaikea keksiä, miksi kansalaissodasta halutaan nyt puhua sisällissotana. Sisällissota-puheessa sotaa tarkastellaan ulkomaisten esikuvien mukaan  ikään kuin tinasotilasmattona, vailla kansalaissota-termiin kuuluvaa eläytymistä ja yhteiskunnallista ymmärrystä. Sota epäpolitisoidaan ja teknistetään joukkojen liikkeiksi, rintamiksi ja taisteluiksi.

Sitä paitsi sisällissota on asiallisesti väärä termi. Sotaan otti osaa sekä runsaasti venäläisiä sotilaita, ruotsalaisia vapaaehtoisia että von der Goltzin johtama Saksan Itämeren divisioona. Saksalaisten apu ei sodan voittajapuolta ratkaissut, mutta se nopeutti ratkaisuja. Syksyyn pitkittynyt sota olisi johtanut moninkertaisiin kärsimyksiin. Kuvaava on että Helsingissä pidettiin kaksi voitonparaatia: toista johti von der Goltz, toista Mannerheim. Saksalaisten avusta oli seurauksena se, että itsenäistynyt Suomi oli kaupallisten lupaustensa vuoksi alkuun Saksan vasallivaltio ja kuningastakin haettiin Saksasta. Vuoden 1918 sota ei todellakaan ollut vain suomalaisten välinen sisällissota.

Jos tarkastelemme 1918 sotaa yleiseurooppalaisesta perspektiivistä, on se lyhyydestään ja rajuudestaan huolimatta selvästi Suomen osa ensimmäistä maailmansotaa. Se on osa Venäjän ja Saksan voimainmittelöä ja perimmältään teollistumisesta aiheutunutta yhteiskuntien sisäistä kuohuntaa. Vallankumouksina alkaneita sotia oli näiden suurvaltojen välissä kokonainen ketju Suomesta Mustalle merelle.

Jos haluamme muistaa kaikki edellä käsitellyt sota-nimitysten merkitykset ja viitekehys, on parasta käyttää neutraalia ja kokoavaa termiä ”Vuoden 1918 sota Suomessa”. Tämä termi mahdollistaa, että muistamme ja kerromme koko tarinan. Jos haluamme muistan sodan ohella sen jälkiselvittelyt ja sitä seuranneet uudistukset, voimme käyttää Veijo Meren termiä ”Vuoden 1918 tapaukset Suomessa”.

Meidän tehtävämme ei ole toistaa sodan osapuolijakoa, pyytää anteeksi tai vaatia anteeksipyyntöä. Me emme kuulu neljä sukupolvea sitten eletyn kevään voittajiin tai häviäjiin. Meidän tehtävämme on ymmärtää kaikki, mitä tapahtui. Suomalaisina ja eurooppalaisina.

 Juha Kuisma

Kommentit (6)

  1. Antti Erälaukko

    Punaiset aloittivat sotatoimet sekä murhat ja valloittivat osa Suomesta. Valkoiset alkoivat pistää hanttiin ja voittivat. Punaisten tarkoitus oli kommunistinen vallankumous. Kyllä se kapina oli vaikka joku ei sitä nykyään myönnä.

    • janne salonen

      Punaisten johtajat ryostivät pankin kullat ja pakenivat junalla Tampereelta. Syylliset delegpivat vastuun punaterrorista käskyn toteuttajille. Ja näitä punapäälliköitä vieläkin ihaillaan.Osan taisi Stalin palkita viimeistään 1937 pettureina.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?