Markkinapysäköinti menee uusiksi

Kuokkalankosken Markkinat järjestetään tulevanakin kesänä Lempäälässä. Perinteisen kesätapahtuman järjestelyjen yllä on ollut pitkään epävarmuutta. Keskusteluja siitä, onko markkinoille järjestäjää tulevina vuosina, on käyty laajalti.

Kunnanhallituksen maanantaisella päätöksellä Lempäälän Rotaryklubi ry, Lempäälän kunta ja Lekitek ovat laatineet yhteistyösopimuksen koskien vuosien 2018-2019 Kuokkalankosken Markkinoita. Kunta on aiemminkin avustanut tapahtumaa, mutta nyt vastuista on sovittu sopimuspohjaisesti.

– Aiemmin avustuskäytäntö on ollut hieman epämääräinen. Nyt on selkeä sopimus siitä, mitä kukin hoitaa, toteaa sivistysjohtaja Nina Lehtinen.

Kunta on myöntänyt Lempäälän Rotaryklubille markkinointiavustusta 2 500 euroa sekä esittelee markkinoita ja tiedottaa niistä omien viestintäkanaviensa kautta. Sopimuksen mukaisesti Lempäälän kunta järjestää myös yleisöpysäköintipaikkoja lähistöllä sijaitseville omille kiinteistöilleen.

Tulevan kesän markkinoiden näkyvin muutos onkin pysäköinti. Alueen uudisrakentamisen myötä autoilevat markkinavieraat ohjataan aiemman, Salen viereisen peltoalueen sijaan mahdollisesti Kuokkalan tai Hakkarin kouluille.

– Markkina-alue on haasteellinen ja muuttunut paljon. Pysäköinti siirtyy ainakin osittain, Lehtinen toteaa.

– Keskusteluja on käyty jopa siitä, mikä on oikea markkinapaikka. Kuitenkin tapahtuman jatko halutaan turvata. Kunnassa on nähty tapahtuman merkityksellisyys yhteisöllisenä tekijänä. Tapahtumalla on ihmisille iso merkitys.

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>