Laskiaissunnuntain latinankielisessä nimessä on pyyntö Jumalalle: ”Esto mihi.” ”Ole minulle.” Kaunis pyyntö, mutta mielessäni se jää keskeneräiseksi. Tahtoisin lisätä siihen jonkin sanan. Psalminkirjoittajatkin ovat täydentäneet tuota pyyntöä. He sanovat: ”Ole minulle kallio” ja ”Ole minulle armollinen.” Itsekin keksin sopivia sanoja. Ole minulle tuki ja turva. Ole minulle rakastava isä. Ole minulle suosiollinen.
Pääsääntöisesti me uskomme tuntevamme Jumalan rinnallamme. Arjessa käännymme sen meille tutun Jumalan puoleen. Silti keskenämme saatamme nähdä Hänet eri tavalla. Yksi näkee Vapahtajan ja toinen Tuomarin. Yksi näkee käännetyn selän ja toinen avoimen sylin. Olemme iloisia siitä, mitä näemme, tai toivomme, että Jumala olisi toisenlainen. Saatamme myös ihmetellä, miksi Jumala näyttää nyt erilaiselta kuin joskus ennen. Jumalan hyvät kasvot nähnyt tahtoo varmistaa paikkansa niiden edessä jatkossakin ja Jumalan kaukaiseksi kokeva kaipaa selitystä ja muutosta. Emme sano ”Ole minulle”, vaan ”Ole minulle sellainen, joka minä tahdon sinun olevan.” Kuitenkin, jos lisäämme ”Ole minulle”-pyynnön perään yhdenkin sanan, saatamme pettyä Jumalaan, koska voi käydä niin, että Hän ei vastaakaan toivettamme.
Mitä jos siis tänä alkavana paastonaikana paastoaisin tuosta yhdestä sanasta? Vähentäisin niitä pyyntöjä ja toiveita, joita minulla on Jumalaa kohtaan. Sen suhteen, mitä Hänen pitäisi tehdä, mutta ennen kaikkea sen suhteen, mitä Hänen pitäisi olla. Raamatun äärellä en syöksyisi etsimään tekstistä sitä Jumalaa, jonka jo tunnen, vaan kuuntelisin Hänen ääntään kuin kuulisin sen ensimmäistä kertaa. Rukouksessa tyytyisin sanomaan ”Ole minulle”, jotta Jumala voisi kertoa minulle itsestään jotain, mitä en vielä tiedä. Ihan vain olisin ja antaisin Jumalan olla kanssani.
Iida Glumoff
Viimeisimmät kommentit