Kun päivystys ei vastaa

14-vuotiaan olo alkaa mennä huonoksi. Odotettuani aamulla tunnin verran, että Lempäälän terveyskeskus vastaa soittopyyntööni, olemme saaneet mukavalta hoitajalta lääkäriajan huomiseksi.

Iltapäivällä alkaa olla selvää, että lääkäriin pitää päästä vielä tänään. Tyttären kuume on kohonnut korkeaksi jo useina päivinä, ja nyt hänen olonsa alkaa sen lisäksi muuttua voimattomaksi. Ei tämä enää voi olla tavallista flunssaa.

Soitan sitkeästi päivystysnumeroon kahden ja puolen tunnin ajan. Joka kerta odotettuani viiden minuutin ajan, puhelu katkaistaan tylyllä tiedotteella: ”Päivystyksessä on nyt ruuhkaa. Soittakaa myöhemmin uudelleen.”

Kihisen raivosta ajaessani kohti Lempäälän terveyskeskusta. Aikaisemmin ajoista on välillä saanut taistella, mutta se ettei puheluihin enää edes vastata, se alkaa olla sietämätöntä.

Saavun paikalle päivystykseen eikä henkilökuntaa näy missään. Odotussali sen sijaan on täynnä ihmisiä.

– Miten ihmeessä te pääsitte puhelimella läpi? kyselen heiltä.

– Emme me päässeetkään, eräs vanhempi nainen vastaa.

– Minäkin tulin tänne vain kylmiltäni puolitoista tuntia sitten.

Jono ei ole kahdessa ja puolessa tunnissa liikkunut yhtään. Tai on se sen verran, että yksi sairas on kyllästynyt ja lähtenyt kotiin. Joku tietää, että on sattunut onnettomuus ja lääkäriajat ovat kaksi tuntia myöhässä. Koska päivystyksessä on paikalla vain yksi lääkäri ja hän on nyt kiinni siellä akuutissa tapauksessa, eivät jonot liiku.

Näen hoitajan saapuvan päivystyksen kansliaan ja ryntään hänen luokseen. Selitän, etten päässyt puhelimella läpi, mutta että tyttäreni on huonossa kunnossa.

– Meillä on tänään kahdeksan hoitajaa sairaana, hoitaja vastaa väsyneesti, mutta hyvin ystävällisesti.

Silmäiltyään nopeasti tyttären verikokeet läpi ja kyseltyään lisää kuumeesta, saamme viimein ajan lääkäriin.

Illan aikana käy selville, että yhden lääkärin lisäksi päivystyksessä on tällä hetkellä töissä vain kaksi hoitajaa, jotka lähinnä ehtivät sammutella tulipaloja. Nämä kolme ihmistä hoitavat kaiken, minkä ehtivät tulehdusarvojen mittauksesta ambulanssilla tulevien potilaiden arviointiin ja seurantaan.

Eihän tässä ole mitään järkeä. Miksi näin vähän henkilökuntaa on varattu päivystykseen, vaikka kaikki tietävät influenssa- ja vatsatautiepidemioista? Ei ihmisiä yksinkertaisesti voi kohdella näin, ei myöskään henkilökuntaa.

Maanantai-iltana vuorossa olevaa päivystävää lääkäriä kehuvat kaikki. Hän on nopea ja tehokas nainen, joka pian pääsee jyvälle myös tyttäreni sairaudesta. Epäilee keuhkokuumetta.

Seuraavana päivänä röntgenkuvat paljastavat lääkärin epäilyn oikeaksi. 14-vuotiaallani on paha keuhkokuume oikean keuhkon keskilohkossa. Vastaavia ei kuulemma näe terveyskeskuksessa kuin muutamia vuodessa.

Minäkin tahdoin jo luovuttaa alkuillan aikana ja viedä tyttäreni yksityiselle, mutta koska olen itsepäinen ja äkäinen luonteeltani, en lopulta niin tehnyt, senkään vuoksi, että terveyskeskuksissa on usein hyvinkin kokeneita lääkäreitä, jotka eivät määrää turhia antibioottikuureja tai vastaavaa.

Sääliksi vain käy niitä mummoja ja pappoja, jotka turhaan soittivat tuntikausia terveyskeskukseen maanantai-iltana. Siellä se puhelin soi, yksinäisenä ja surullisena, vailla vastaajaa. Olisiko johdolla nyt peiliin katsomisen paikka?

Annika Eronen, kirjailija, Lempäälä

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>