Loiskeen futsalvalmentaja Aki Lehtinen: ”kauden loppuarvosanaksi tuli hyvä”

Sääksjärven Loiskeen futsal-joukkue junaili kiskojen välityksellä leppeissä tunnelmissa kauden viimeiseen peliinsä Seinäjoelle ja paluumatkan junailu meni vieläkin mukavemmissa merkeissä, kun kotiin tuomisina oli 4 – 1-vierasvoitto putoajajoukkue FC Seinäjoesta. Loiske sijoittui sarjassa kahdeksanneksi eli lajin uranuurtajaseuran taival maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla jatkuu ensi kaudellakin.

–Kun ottaa huomioon kaikki työ-, loukkaantumis- ja armeijaongelmat, jotka verottivat kokoonpanoamme, voi antaa kauden arvosanaksi hyvän, puhalteli kovan savotan sesongin aikana harteillaan kantanut nuori valmentaja Aki Lehtinen.

Loiskeen kauteen mahtui paljon hankaluutta, erityisesti pelaajien erilaiset esteet ja  sitoutumisen puutekin tuottivat alku- ja keskikaudesta isojakin ongelmia. varsinkin pohjoiseen suuntaunut vierasturnee meni aivan poskelleen.

–Urheilullisesti pitää jatkossa lähteä paljon parempaan suuntaan, jotta homma on mielekästä. Nyt alkaa joukkueen kokoaminen hyvissä ajoin.

–Itselläni kiinnostusta jatkoon löytyy, jos saamme kokoon kunnon pelaajarosterin. Paljon löytyy lempääläisiäkin nuoria ja hyviä pelaajia, jotka ovat futsalin lopettaneet tai hinkkaavat futista alasarjoissa, heidän tilannettaan tulee kartoittaa. Uusiakin pelaajia katsastellaan ja tsekataan loukkaantuneiden tilanteet, löytyisikö heistä väkeä ensi kauden divarijoukkueeseen. Ykkösdivisioona on Loiskeelle mielestäni ilman muuta oikea sarjataso, alleviivaa Lehtinen.

Loiskeen ikoni-pelaaja Markus Sairiala oli jälleen tärkeä lenkki parketilla, myös muun muassa nuori Sampo Suonpää, kesken kauden mukaan tullut tehomies Mikael Sulkko sekä luotettavat Ilkka Leppänen ja Teemu Heinonen olivat tärkeitä pelinpalasia oranssipaidoille.

– Toivottavasti kokeneet pelaajat, Sairialan Make etunenässä, jatkavat, he ovat joukkueen selkärankaa, sanoo Aki Lehtinen.

 

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>