Valtuustoaloite : Lähiliikuntapaikat Innilään ja Maakalaan

Valtuustoaloitteessa halutaan Innilään omaa jalkapallokenttää junoireille. Kuva: Tuomas Riikonen.

Lempäälän kunnanvaltuuston kokouksessa 7. maaliskuuta jätettiin uutta Innilän jalkapallokenttää ja Maakalan uimarantaa koskeva valtuustoaloite.

– Pysyviä parannuksia erittäin pienellä rahalla, totesi valtuustoaloitteen ensimmäinen allekirjoittaja Juha Kuisma (kesk.).

32 allekirjoittajan jättämässä aloitteessa ehdotetaan Lempäälään lisää lähiliikuntapaikkoja kuntalaisille.

 

Toinen kohde olisi Innilän hiihtomajan pysäköintialueen vieressä oleva kunnan omistama notko, joka  täytettäisiin ja siten saadulle hiekkakentälle perustettaisiin jalkapallokenttä juniorijalkapalloilijoiden käyttöön.

Notko kasvaa tällä hetkellä angervoa ja pajua ja sen täyttö voidaan aloitteen mukaan suunnitella osaksi kunnan rakennushankkeiden kaivuumaan poistoa.

Uusi kenttä Innilässä auttaisi juniorijalkapalloilijoita, jotka käyvät harjoituksissa eri puolilla kuntaa.

 

Toinen aloitteessa ehdotettu kohde lähiliikuntapaikaksi on Maakalan vasta rakentuneella asuinalueella. Sen vanhan ja huonokuntoisen rannan voisi kunnostaa, rajata ja merkitä.

– Maakalassa on paljon vastamuuttaneita asukkaita ja lapsia, joille uimaranta olisi kesäaikaan tärkeä lähipalvelu, aloitteessa todetaan.

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>