
– Suomi koettiin ennen valkoiseksi pisteeksi kartalla. Paljon on muuttunut, toteaa Lempäälässä käynyt matkailubloggaaja Tarja Prüss. Kuva: Katariina Rannaste
Lempäälässä käy bloggaajavieraita. Lempäälä tekee seudullisen matkailuyhtiö Visit Tampereen kanssa yhteistyötä, jonka puitteissa myös Lempäälään saapuu matkailublogeja kirjoittavia vieraita ympäri maailmaa. Tarkoituksena on, että bloggaajat jakaisivat seuraajilleen tarinoita, kokemuksia ja maisemia Suomesta, ja siten auttaisivat Tampereen seudun matkailumarkkinoinnissa.
Lempäälässä vieraita on vastassa Lempäälän Kehityksen yhteysjohtaja Elina Kivi.
– Matkailumarkkinoinnissa henkilökohtainen kontaktointi on äärettömän tärkeää, hän toteaa.
Tänä vuonna Kivi on näyttänyt seutua noin kymmenelle ulkomaalaiselle matkailublogia pitävälle henkilölle. Keskiviikkona matkassa oli ensimmäistä kertaa vieras, jolla on juuret Suomessa.
Lindaussa, eteläisessä Saksassa asuva Tarja Prüss tutustui päivän aikana muun muassa Gegwen Getawaysin huskysafariin, Vaihmalan Hoviin ja kahvila Siiriin.
Prüss työskentelee radio- ja tv-toimittajana itävaltalaisessa yleisradioyhtiössä Österreichischer Rundfunkissa (ORF). Hän kirjoittaa myös matkablogia, tarjasblog.de, jossa hän jakaa innostustaan Suomea ja Pohjoismaita kohtaan.
– Blogissani on noin 400 tarinaa ja 2000 kuvaa ja videoklippiä Suomesta, Prüss mainitsee.
Prüss on kirjoittanut Suomesta myös kaksi matkailuopasta. 111 Gründe, Finnland zu lieben (suom. 111 syytä rakastaa Suomea) -kirjasta on otettu jo toinen painos. Toisen teoksen on määrä ilmestyä kesäkuun lopulla.
– Toisessa kirjassani olen listannut 111 paikkaa, joita et voi Helsingissä ohittaa. Tein kirjan tunnetun suomalaisen valokuvaaja Juha Metson kanssa.
– Siinä on esitelty erilaisia matkailukohteita, pieniä paikkoja, joissa paikalliset kohtaavat. Helsinkiä oli hauska tutkia itsestään.
– Matkustan yleensäkin yksin. Se on minulle parempi matkustustapa, sillä silloin aistini ovat avoinna ja voin tutkia ympäristöä paremmin. En välitä valmismatkoista, Prüss kuvaa.
Tarja Prüss kertoo suhtautuvansa intohimoisesti Suomeen. Hän käy Suomessa 5–6 kertaa vuodessa. Vaikutusta saattaa olla perintötekijöillä; Prüssin sukujuuret ovat Suomesta. Hänen äitinsä oli lähtöisin Oulusta ja isovanhemmat alkujaan Karjalasta.
– Suomi on muuttunut vuosikymmenten aikana paljon. Lapsuusaikojen mielikuvissani ovet olivat aina kiinni, kaikkien talojen ovet jostain syystä suljettuja. Ihmiset myös olivat sulkeutuneita.
– Nyt Suomi on avautunut Euroopalle. Avautunut paitsi turisteille myös uusille ajatuksille. En voi uskoa tämän päivän Suomea katsoessani, että tämä maa on ollut itsenäinen vain 100 vuotta. Kehitys high tech -maaksi on ollut melkoinen.
– Itse yritän työskennellä vastaan niitä tyypillisiä mielikuvia, joissa Suomessa on aina pimeää ja kylmä ja paljon hyttysiä. Saksan media on hyvin kiinnostunut suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja innovaatioista.
Viisi vuotta sitten Tarja Prüss koki pakottavaa tarvetta matkustaa Suomeen. Päätöstä hän pitää elämänsä parhaana.
– Äitini menehtyi 10 vuotta sitten ja puolisoni kuusi vuotta sitten. Kävin henkisesti hyvin syvällä, ja tuolloin päätin tulla Suomeen. Vietin täällä viisi kuukautta ja kuljin autolla halki Suomen.
– Tajusin, että voit olla onnellinen missä vain, jos onni vain on sisälläsi. Löysin oman onneni suomalaisesta metsästä.
– Tunnen Suomeen tullessani joka kerta tulevani kotiin. Tunnen, että sieluni saa täällä enemmän tilaa, sieluni avautuu täällä enemmän. Luulen, että suonissani virtaa täyssuomalaista verta.
Kiitos paljon! Oli mukavaa olla Lempäälässä!