Käsiksi kesätöihin: Nuori kuvaaja työllistää itsensä yrittäjänä

Eetu Hautamäki aloitti valokuvausharrastuksen 15-vuotiaana. Nyt muutama vuotta myöhemmin hän ansaitsee kesätienestinsä kuvaajana. Kuva: Erkki Koivisto

Kun ikää on alle 18 vuotta eikä hyvästä yrityksestä saa hankittua itselleen kesätyöpaikkaa, varteenotettava vaihtoehto itsensä työllistämiseksi on ryhtyä yrittäjäksi. Niin  teki Lempäälän

lukiossa toista vuottaan opiskeleva Eetu Hautamäki, 17.

Hän kehottaa muitakin toimimaan samoin: tämä on hyvä konsti työllistää itsensä kesäksi.

– En ole koskaan saanut kesätyöpaikkaa. Ja hakenut olen, kaupan kassalle, Lempäälään, Tampereelle, vaikka mihin. Olen lähetellyt lukemattomia hakemuksia, mutten ikinä tullut valituksi, Hautamäki huoahtaa aiemmista kesätyöpaikan hakukokemuksistaan.

Hän on syntynyt loppuvuodesta – täyttää 18 vuotta loppukesästä ja sanoo joutuneensa väliinputoajaksi. Kun ei ole saanut 15–16-kesäisenä sitä ensimmäistäkään eikä edes osa-aikaista kesätyötä, on hän nyt havainnut olevansa huonossa asemassa, kun kesätyöpaikan hakijalle luetaan eduksi aiempi työkokemus. Sitä ei ole päässyt syntymään eikä lähisukulaisistakaan löydy yrittäjää, jonka palvelukseen olisi mahdollista päästä.

Hautamäen kokemukset ja heiveröinen palaute lukuisiin kesätyöpaikkahakemuksiin kypsyi tänä keväänä ajatukseen ryhtyä itselliseksi yrittäjäksi ja työllistyä sitä kautta tulevaksi kesäksi. Isä Jaakko Hautamäki on ollut tukena ja auttamassa käytännön asioissa.

 

Yrittäjyyden kautta kesätyömarkkinoille pyrkimisessä potki liikkeelle nuorukaisen oma osaaminen ja vahvuus, joka on valokuvaus. Valokuvaaja Eetu Hautamäen asiakkaita ovat  yritykset ja yhteisöt, jotka tarvitsevat kuvituskuvia ja muuta kuvamateriaalia tuotekuvaukseen ja markkinointiinsa.

Suuri päiväkotiketju on nuoren kuvaajan asiakas. Eetu Hautamäki on käynyt kuvaamassa päiväkotien arkea. Kuva: Eetu Hautamäki

– Jos osaa oikeasti jotakin, mistä on kiinnostunut, sitä kannattaa ehdottomasti

hyödyntää, vinkkaa Jaakko Hautamäki.

Eetu Hautamäki on harrastanut valokuvausta noin kolme vuotta. Ensi alkuun hän näpsi otoksia ihan vain kännykällään, kunnes sai 15-vuotiaana joululahjaksi oikean ja laadukkaan  järjestelmäkameran. Kameran kera kulkeva Eetu Hautamäki oli sen jälkeen usein porukan se, joka otti ne kuvat. Syntyi henkilökuvaa, maisemakuvaa… Harjoitus tuotti tulosta, ja Eetu Hautamäki on investoinut lisää kuvauskalustoonsa hankkimalla muun muassa objektiiveja ja lisävalaistusta. Kuvat hän käsittelee ammattimaisella kuvankäsittelyohjelmalla.

– Seuraavaksi voisin laajentaa ottamaan mahdollisesti myös videokuvaa.

Luonto, ympäristö ja kaverit ovat varhaisaikojen kuvauskohteina osin nyt vaihtuneet, sillä nuorenmiehen asiakkaita ovat muun muassa suuri päiväkotiketju, Salipiste, Piippo-keskus, it-alan yritys Abilita Oy… Kuvauskeikkoja, valokuvausta ja kuvankäsittelyä on kertynyt tasaiseen tahtiin, ja ensi kesä näyttää hyvältä.

Henkilökuvaus on hallussa. Kuva: Eetu Hautamäki

– Eetun huomattava kilpailuetu on tarjota edullinen valokuvatuote yrityksille. Eetun liikevaihto jää vuodessa alle kymppitonnin, joten asiakkaan ei tarvitsisi maksaa nuoren yrittäjän palveluksista arvonlisäveroa. Eetulla on kuvauksille

tiukka hinta, johon ei tule mitään lisää, Jaakko Hautamäki sanoo.

Laskutus ja muut paperityöt hoituvat kevytyrittäjyyden mahdollistavan, verkossa operoivan ukko.fi -palvelun kautta. Eetu Hautamäki pitää monen muun pienyrittäjän suosimaa  järjestelyä ainakin aluksi sopivana; hän pystyy ilman byrokratian pyörittämistä keskittymään yksinomaan kuvaamiseen, työntekoon. Y-tunnuksen hakeminen omalle toiminimelle ja sitä kautta pitkäjänteisemmälle yritystoiminnalle on sekin kuitenkin laitettu alulle, koska ukko.fi:ssä kevytyrittäjät joutuvat maksamaan työstään arvonlisäveron.

Omaa tunnettavuuttaan kasvattava Hautamäki on heittänyt vesiin rohkeasti uusia täkyjä. Lempäälän kuntaa hän on lähestynyt tarjouksella esitellä kuntakuvaa matkailukohteiden kautta tuoreella otteella nuoren näkökulmasta.

Uusyrittäjä on tarjoamassa Tampereen kaupungille valokuvausprojektia, jossa kuvakulma on koiran näkövinkkelistä. Julistekokoon suurennetun valokuvanäyttelyn ideana on esitellä koirakävelylenkkejä kaupungilla.

Salipisteen mainoskuvaukset ovat työllistäneet Eetu Hautamäkeä viime aikoina. Kuva: Eetu Hautamäki

– Koirahan ei havaitseva värejä kuten ihmiset. Koira ei näe mustavalkoisenakaan, vaan enemmänkin siniseen ja keltaiseen taittuvia eri sävyjä, Eetu Hautamäki paljastaa hankettaan.

 

Eetu Hautamäki tavoittelee ansaitsevansa kesän aikana kuvauskeikoillaan parisen tuhatta euroa. Samalla saa nauttia yrittämisen vapaudesta, kun ei tarvitse tehdä töitä jonkun muun sanelemassa tahdissa. Eetu Hautamäki tuumiskelee yrittäjyyden näyttävän myös hyvältä jatkossa nuoren henkilön cv:ssä.

Pitkän tähtäimen tavoitteena Eetu Hautamäellä on hankkia kuvaamiseen liittyvä ammatti. Yksi tärkeä tavoite täyttyy sitä ennen. Eetu Hautamäki täyttää 18 vuotta 23. heinäkuuta.

– Saan silloin ajokortin eikä isän tarvitse enää olla sen jälkeen roudausapuna.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Yksi kommentti

  1. Aiai

    …ja näin sitä vääristetään media-alan kilpailua myymällä alaikäisenä ja polkuhintaan. Ei hyvä juttu ollenkaan (Eetunkaan) tulevaa ajatellen.

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>