Vedet nousevat poikkeuksellisen korkealle

Järvien vedenkorkeuksien arvioidaan nousevat tavanomaista enemmän lumien sulaessa. Kuva: Erkki Koivisto

Lumen sulaminen on alkanut Pirkanmaalla, vaikka yöpakkaset ovat hidastaneet sulamista. Maakunnan eteläisessä osassa lumesta on hävinnyt suuri osa, mutta pohjoisosassa lunta on vielä reilusti ja sulamisen huippu ajoittuu seuraavalle kahdelle viikolle. Ennusteen mukaan vedenkorkeudet nousevat lähiviikkoina tavanomaista korkeammalle.

Luonnontilaisilla, säännöstelemättömillä järvillä vedenkorkeudet ovat sateisen syksyn myötä olleet koko talven tavanomaista korkeampia. Talvella vedenkorkeudet ovat laskeneet hiukan ja lumien sulamisen myötä vedenkorkeudet lähtevät taas nousuun. Tänä vuonna useissa järvissä vesi nousee selvästi keskimääräistä korkeammalle. Vedenkorkeuden nousun ajankohta ja suuruus riippuvat ilman lämpötilasta ja sateisuudesta.

Nykyisen ennusteen mukaan suurissa järvissä vedenkorkeuden huippu saavutetaan kuukauden sisällä. Esimerkiksi Visuvedellä vedenkorkeus nousee 70 cm, Aurejärvellä 60 cm, Mallasvedellä, Längelmävedellä ja Kukkialla 30 cm.

Suurilla säännöstellyillä järvillä on varauduttu Kokemäenjoen kevättulviin laskemalla vedenkorkeutta helmi-maaliskuun aikana. Koska tänä vuonna lunta on ollut selvästi viime vuosia enemmän, varautumista kevättulviin on jouduttu lisäämään alentamalla vedenkorkeuksia edellisiä vuosia enemmän. Vanajavedellä lumien sulaminen on alkanut ja sulamisvesien myötä vedenkorkeus on lähtenyt nousuun ja se saavuttaa huippunsa toukokuun alussa.

Lempäälän kanavan kunnostustöiden vuoksi vedenkorkeutta ei nosteta toukokuussa aikaisempien vuosien tasolle. Muilla säännöstellyillä järvillä, eli Pyhäjärvellä, Näsijärvellä ja Kyrösjärvellä, vedenkorkeuden nousu alkaa, kun sulaminen lähtee kunnolla käyntiin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>