Mistä vuokralaisia keskustakiinteistöön?

Kultamuratti on tehnyt tiloihinsa laajennuksen. Kuva: Katariina Rannaste

Tampereentie 21:ssä sijaitsevaan kiinteistöön etsitään vuokralaisia. Kiinteistö hiljeni kevättalvesta hieman, kun Nordea-pankki sulki konttorinsa ja hirsirakentamiseen erikoistunut Kotionnela lähti katutasosta.

Kiinteistön omistavan helsinkiläisen Juha Mäkisen mukaan tilojen vuokrauksesta neuvotellaan aktiivisesti.

– Olen markkinoinut kiinteistöä eteenpäin ja keskusteluja on käyty, mutta vielä uusien vuokralaisten suhteen ei ole tiedotettavaa.

Vuokralaisten toimialan suhteen Mäkinen kertoo olevansa avoin, mutta on hänelläkin ideoita siitä, mitä toiminta voisi olla.

Juha Mäkinen kuuluu kiinteistön aiemman omistajan, Kalle Järvenpään perikuntaan ja hän on mukana kahdessa esitysteknisiä ratkaisuja ja valaistussuunnittelua tekevässä yrityksessä.

– Olen ollut viihdemaailmassa mukana, ja minua kiinnostaa eläväisyys myös tässä kiinteistössä. Siihen olisi kiva saada jotain tapahtumaa, hän mainitsee.

 

Uutta puhtia kiinteistöön on tuonut kukkakauppa Kultamuratti, joka on hiljattain laajentanut toimitilojaan entisen kirjakaupan puolelle. Yksi kadunvarren isoista näyteikkunoista on nyt koristeltu sisustustavaroin, ja maanantaista lähtien tilaa ovat täyttäneet äitienpäiväkukkaset.

– Remontti toteutettiin oman perheen voimin, ja liike on ollut muutostöistä huolimatta koko ajan auki. Kukkakauppa sai laajennuksessa 25 lisäneliötä, kertoo yrittäjä Tiina Lepola.

– Laajennuksen myötä tuotteita saa paremmin esille ja tarkoitus on lisätä myyntiartikkeleita. Merkittävintä muutoksessa kuitenkin oli, että saimme yhden näyteikkunan lisää pääkadulle.

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>