Vesilahden Valkohännät juhlatuulella

Hyvä bra, hyvä bra, vuosia tulee lisää vaan!

Sudenpennut nuotion äärellä laulamassa Nuotiopiirilaulua. Kuva: Kirsi Arvela

Pienenä tyttönä olin niin ujo, että kun naapuriin tuli linja-autollinen partiolaisia kylään, en uskaltanut mennä tutustumaan lajitovereihini, vaikka mukaan oli oikein kutsuttu. Katselin haikeana ikkunasta tietämättä, mistä jäin paitsi. Vasta nyt aikuisena sain kokea hetken yhdessäoloa tämän maailman suurimman nuorisoliikkeen

Janette ja Rosa esittelemässä useita hihamerkkejään. Merkit ovat tunnustuksia saavutetuista tavoitteista ja niillä kannustetaan eteenpäin. Runsaasta joukosta mainittakoon mm. toimittaja-, kädentaidot-, liikenne- ja ensiapumerkki. Kuva: Kirsi Arvela

vuosijuhlassa.

Vesilahden Valkohännät viettivät 40-vuotispäiviään Narvan Seurojentalolla 19. toukokuuta. Tervetulleeksi toivotettiin kättelemällä vasemmalla kädellä. Se on kuulemma partiolaisten tapa. Kaikkialla näkyi sinisiin paitoihin pukeutuneita nuoria, aikuisia, tyttöjä ja poikia. Kaulaan oli kiedottu myös sininen huivi, ja paitoja koristivat erilaiset ommellut kangas- ja kunniamerkit. Yhtenäinen pukeutuminen viesti heti yhteenkuuluvuudesta ja yhteishengestä. Tunsin hetken oloni ulkopuoliseksi, mutta partiolaiseksi ei tarvitse kasvaa nuoresta, vaan sen voi aloittaa

aikuisiälläkin. Omalla kohdallakaan ei siis vielä ole myöhäistä.

Lippukunnanjohtaja Hans Vaasvainio avasi tilaisuuden todeten, ettei merkkipäivänä juhlita ainoastaan historiaa vaan toiminnan jatkumista. Historiaan kuuluu niin paljon toimintaa, ettei sitä kaikkea voi edes muistaa. Partiolaisena sudenpennusta lähtien löytyy ääretön määrä asioita, joita on saanut kokea ja tehnyt jakaen tuleville sukupolville.

Vesilahden Valkohäntien oma kasvatti Jarkko Viljanen valotti värikkäässä juhlapuheessaan VeVa:n alkuvaiheita. Merkittävässä osassa oli lippukunnan perustamisessa Ärölän Erkki perheineen. Partiolaisten kokoontumispaikka eli kolo oli Ärölän takkahuoneessa. Lippukunnan varasto oli vanhassa saunassa, ja retkien jälkeen varusteet kuivattiin Ärölän suulissa. Päätehtävänä lippukunnalla olivat retket ja merkkien suorittaminen.

Partiolaisten alkuaikojen aktiivi Erkki Ärölä ja nykyinen lippukunnan johtaja Hans Vaasvainio. Kuva: Kirsi Arvela

Aktiiviaikanaan Ärölä järjesti kuusi vaellusta Vesilahdessa ja kolme Pohjois-Suomessa. VeVa käy nykyäänkin vaelluksilla, jotka suuntautuvat kotikunnan ulkopuolelle. Senpä johdosta syksyllä järjestetään vaellus Vesilahdessa, koska kukaan nykyisistä jäsenistä ei ole kokenut Vesilahti-vaellusta.

Välillä kaikille tuttu Jakke innosti juhlijat osallistumaan partiolaisille ominaisiin yhteishuutoihin jopa laulun muodossa. Esiluettuna ei ulkopuolisenkaan tarvinnut osata sanoja ulkoa. Repertuaariin kuului myös Häme-huuto.

Juhlapuheen jälkeen Erkki Ärölä luovutti Vesilahden Valkohännille kokoamansa kuva-albumin vuosien varrelta. Kevätkiireiden jälkeen hän aikoo vielä täydentää muistojen arkistoa.

Vesilahden seurakunta on valkohäntien yhteistyökumppani ja mahdollistaja. Seurakunnan tervehdyksessä kirkkoherra Harri Henttinen painotti partiolaisten yhdessäoloa, jossa kukaan ei ole yksin vaan osa kokonaisuutta. Partiolaisten arvot ovat uskonnollisia ja hengellisiä kuten seurakuntalaistenkin. Nöyryys ja halu palvella kiteytyvät myös Jeesuksen kultaisessa säännössä ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille.”.

Omasta joukosta koottu lauluyhtye Partiokööri aina valmiina esiintymään. Kuva: Kirsi Arvela

Hämeen piirin edustaja Minna Horelli onnitteli lippukuntaa todeten toiminnan näkyvän positiivisesti monen nuoren elämässä. Harrastus on tuonut myös kisamenestystä piirin kisoissa.

Pitkä historia vaatii työtä, osallistumista ja vastuunkantoa. Aktiivisesti toimintaan sitoutuneita jäseniä muistettiin ansiomerkein: Jaana Hakala Suomen partiolaisten pronssinen ansiomerkki, Jenni Karppinen Hämeen pronssinen ansiomitali, Leevi Mäenpää Mannerheimin 2. luokan solki, Marika Vaasvainio Mannerheimin 2. luokan solki, Rami Uusitalo Pyhän Yrjön solki, Mia Allonen  Hollannin solki ja Katriina Nuora Hollannin solki.

Ansiomerkin saaneista Katriina Nuora kertoi aloittaneensa sudenpentuna 7-vuotiaana. Kolmen vuoden jälkeen tuli tauko, kunnes 28-vuotiaana partiotoiminta lähti uuteen lentoon Marttilan Jaanan pyydettyä häntä ryhmänvetäjäksi. Partiosta hän on saanut paljon ystäviä, hyvän harrastuksen ja mielekästä vapaaehtoistoimintaa. Nyt taukoa ei ole näkyvissä. Paremminkin toiveena on jatkumo, kun uusi sukupolvi on varttumassa.

Ansioituneet partiolaiset: Jaana Hakala, Jenni Karppinen, Leevi Mäenpää, Marika Vaasvainio, Rami Uusitalo, Mia Allonen ja Katriina Nuora.Kuva: Kirsi Arvela

Juhla jatkui virallisemman ohjelman jälkeen kahvittelulla, historiaan pureutuvalla diaesityksellä sekä oman lauluyhtye Partioköörin esiintymisellä. Taas oli puhallettu yhteen hiileen, järjestetty partiohenkinen juhla ja vietetty hetki yhdessä ystävien ja kavereiden kanssa.

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>