Lempäälän seurakunnan kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsen, kunnallisneuvos Raimo Sirénin puhe Kaatuneitten muistopäivänä Lempäälässä 20.5.: Sankarivainajat lunastivat meille kansallisen yhtenäisyyden

Kaatuneitten muistopäivää on Suomessa vietetty jo lähes 80 vuoden ajan. Muisto­päi­vän viettäminen sai alkunsa huhtikuussa 1940 pi­de­tystä piispainkokouksesta, missä oli ehdotettu suru- ja muisto­ju­ma­lanpalvelusten pitämistä talvi­so­dan sankarivainajien muistoksi sunnuntaina 19. toukokuuta 1940. Suunnitelman sai tietoonsa puolustusvoimain ylipäällikkö, sotamarsalkka Man­ner­heim, joka käski vä­lit­tömästi, ettei 16. tou­ko­­kuu­ta, sisällissodan päättymispäivänä ja siihenas­ti­se­na puolustusvoimain lip­pujuhlan päivänä jär­jes­tetä juh­lallisuuksia. Samalla hän kansakunnan yhtenäisyyttä korostaak­seen määräsi, että lippu­juh­lan si­jasta tou­kokuun kolmatta sunnuntaita oli vietettävä ”nyt päättynees­sä sodassa kaatuneiden sanka­ri­vaina­jien sekä myös kaikkien murroskau­tena vuonna 1918 molem­min puolin vakaumuksen­sa puo­les­ta henkensä uhranneitten yhteisenä us­konnollisena muistopäivä­nä”. Mannerheimin käsky koski vain puolustusvoimia, mutta sitä alettiin noudattaa myös puolustus­voimien ulkopuolella. Myöhem­min muistopäivän piiriin sisällytettiin luonnollisesti myös jatkoso­dan ja Lapin sodan sankarivaina­jat. Toukokuun kolmas sunnuntai ni­mi­tettiin yksimielisyyden ja san­karivainajien muistopäiväksi ja nykyinen nimi sillä on ollut vuodesta 1947 alkaen.

Alkuvuoden aikana olemme monin tavoin muistelleet sata vuotta sitten ollutta vuoden 1918 sotaa. Historian kipukohtien muistaminen onkin aiheellista, sillä silloin ymmärrämme paremmin, miten val­tavan kehityksen olemme saaneet Suomessa aikaan löytämällä kansallisen yhtenäisyyden.

Suomi oli julistautunut itsenäiseksi vuoden 1917 lopulla, kun bolsevikkien vallankumous Venäjällä oli teh­nyt sen mahdolliseksi. Suomessa oli kuitenkin noin 100 000 venäläistä sotilasta, joita ei ve­det­­ty pois maasta. Tasavallan presidentti pohti viime kuussa Tampereella vuoden 1918 sodan syitä seuraavasti: ”Oma sisällissotamme on tästä hyvä esimerkki. Suomessa oli kyllä sisäisen konfliktin aineksia – tyytymättömyyttä, epävarmuutta, nälkää ja kiukkua, mutta viime kädessä voimakas ul­ko­puolinen paine ajoi punaiset sodan tielle. Hieman kärjistäen voisi sanoa, että Venäjän vallanku­mo­uk­sen tuulet eivät niinkään tarttuneet, vaan tartutettiin Suomeen.” Sota päättyi toukokuun puoli­välissä eli kuluneella viikolla tuli kuluneeksi sata vuotta sodan päättymisestä. Sen jälkeen oli vielä murheelliset jälkiselvittelyt. Sodan jälkeen Suomi oli mo­nella tapaa hajalla. Monenlaisten henkisten vaurioiden lisäksi maa oli pahasti köyhtynyt, ruuasta oli pulaa ja vientiä oli vaikea saada käyntiin. Edelleen ja­ka­u­tunut kansa kuori mäntyä ja söi pettu­leipää.

Kansallista yhtenäisyyttä ryhdyttiin hakemaan. Sen aloitti jo 5. toukokuuta nivalalainen senaattori Kyösti Kallio puheellaan täpö täydessä Nivalan kirkossa. Kansalaissodan päättymistunnelmissa hän hämmensi kuulijakuntaa toteamalla: ”Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä”. Ajatus sovinnosta tuli monille il­mei­sesti liian pian, sillä kansallisen yhtenäisyyden eteen jouduttiin tekemään työtä vuosikausia. Sen työn eräänlainen huipentuma saatiin marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939. Silloin jalka­vä­ki­­rykmentti 16:n komentaja everstiluutnantti Aaro Pajari kokosi Taavetissa pirkkalaiset joukkonsa ne­liöön.  Hän pyysi joukkojen edessä an­teeksi toi­min­­taansa Tampereella vuonna 1933, jolloin Pa­ja­ri riisui sil­loin kiihtyneessä punainen-valkoinen -asetel­mis­­sa suojeluskun­taupseerinsa kanssa so­si­aa­lidemokraattien punaiset liput Hämeen­kadulta puolue­kokouksen aikana. Taavetin kentällä moni ri­vimies oli punainen, joukossa konekivääriampuja, myöhemmin Tampereen kaupunginjohtaja, Erk­­ki Lindfors, ja kaikki up­seerit olivat valkoisia.  Anteeksipyynnöllä pohjus­tettiin tal­visodan en­sim­­mäi­nen voitto Tolvajärvellä.  Se oli voitto, joka oli sotilaallisesti äärimmäisen tärkeä.  Ylipäälli­kön mu­kaan se oli henkisesti vielä merkittävämpi. Sillä luotiin usko omiin mahdollisuuksiin. Voit­to loi ko­­ko armeijaan taiste­lutahdon. Taavetissa ja Tol­va­järvellä pohjustettiin lopullisesti myös so­dis­ta kun­nialla sel­vi­ä­miselle välttämättömän kansallisen yh­tenäisyyden löytyminen.

Sodat ovat vaatineet paljon. Vuoden 1918 sodassa kuoli noin 37 000, talvi- ja jatkosodassa sekä La­pin sodassa yhteensä noin 74 000 suomalaista. Heidän lisäkseen muistamme tänään myös kan­­sain­vä­lisissä rauhanturvaamistehtävissä menehtyneitä suomalaisia. Samalla kun kunnioitamme kaatu­neit­ten muistopäivänä sodissamme menehtyneiden muistoa, tulee meidän jatkaa heidän työtään isän­maamme tulevaisuuden hyväksi. Meidän ei onneksemme tar­vitse tänä päivänä käyttää tässä työs­sä aseita, mutta kansallista yhtenäisyyttä me tarvit­sem­me, sillä vaativia haasteita meillä riittää.

Esimerkiksi valtiovarainministerin pyynnöstä viisi arvostettua talousasiantuntijaa arvioi Suomen ta­­louspoli­tii­kan haasteita ja arvio julkistettiin pari viikkoa sitten. Arvioijat ovat yhtä mieltä siitä, et­tei Suomen julkinen talous ole kunnossa, vaan sitä piinaa muun muassa väestön ikääntymisestä johtuva kestä­vyysvaje. Asiantuntijoiden vastaus lähes kaikkiin julkisen talouden ongelmiin on korkea työllisyys ja paras tapa vastata siihen on koulutus.

Samaan aikaan Yle kertoi sveitsiläisestä oppisopimuskoulutuksesta, josta valmistuu niin puuseppiä kuin pankinjohtajia. Ylen haastatteleman sveitsiläisen asiantuntijan mukaan Sveitsin matala nuori­so­työttömyys johtuu siitä, että Sveitsi kouluttaa valtaosan peruskoulun päättävistä suoraan am­mat­tiin. Hän esitti suomalaisille kysymyksen, miksi maassa, jossa on maailman paras peruskoulu ja kou­lutettu kansa, on korkeampi nuorisotyöttömyys kuin monissa muissa Euroopan maissa?

Hänen mielestään Suomen järjestelmä ei ole tarpeeksi yhteydessä työelämään. Koko koulutusputki ei voi olla vain lukiota ja yliopistoa. Tietysti tarvitaan huippututkijoita, insinöörejä ja maistereita, jotta maa pysyy kilpailukykyisenä. Mutta tarvitaan muutakin: käytännön työt osaavia ammattilaisia. Hänen mukaansa akateemisuus on loukku silloin, kun innovaatiot ja korkea koulutus eivät kohtaa käytännön työelämää. Sveitsissä oppisopimus ei koske vain käsityöläisiä vaan myös valkokaulus­am­matteja. Yhteensä op­pi­sopimuksen voi tehdä 230 eri alla. Myös ne kuuluisat Sveitsin pankit kouluttavat uutta työvoimaa oppisopimuksella. Asiantuntija korostaa, että oppisopimuskoulutus ei ole koulutusputken pääte­py­säk­ki vaan välietappi, josta voi jatkaa haluamaansa suuntaan. Moni sveit­siläinen hankkii lisäkoulu­tusta työelämän aikana – ei niinkään ennen sen alkamista.

Yksi Suomen hallituksen kärkitavoitteita on ammatillisen koulu­tuk­sen uudistaminen. Siinä yhtey­des­sä pitäisi miettiä myös yritysten roolia. Olen eri yhteyksissä vuosien aikana korostanut, että am­ma­tilliseen koulutukseen tarvitaan myös yrityksiä. Ihan niin kuin Sveitsissä, missä siitä on hyviä, jopa erinomaisia kokemuksia. Toivottavasti siihen suuntaan edettäisiin.

Tämänkin päivän haasteista tulemme selviämään, olemmehan selvinneet paljon pa­hem­mis­ta­ uh­kista kuin tämän päivän ongelmat ovat, mistä tämä kaatuneitten muistopäivä meitä muis­tuttaa. Mut­ta kan­sallista yhtenäisyyttä me tulemme nytkin tarvitsemaan.

Viettäessämme tänään kaatuneitten muistopäivää haluamme muistaa kaikkia sodissamme menehty­nei­­tä. Suurin osa heistä oli nuoria, joilla oli koko elämä edessään. Isänmaan edun niin vaatiessa he olivat kuitenkin valmiita antamaan kaikkensa. Sama uhrautuvaisuus näkyy koko veteraanisukupol­vessa. Kaatuneitten muistopäivän viettäminen lähellä äitienpäivää muistuttaa meitä siitä, että äidit usein kantoivat hyvin raskaan taakan aina läheisten menettämisestä raskaaseen työntekoon miesten ol­les­sa rintamalla. Aiheetta ei kirkoissamme ole Mannerheimin päiväkäskyn kopiota vuodelta 1942, jolla hän myönsi vapauden ristin kunniamerkin yhteisesti kaikille suoma­laisil­le äideille.

Suomalaisten suhde sankarivainajiinsa on hyvin läheinen. Jo nimitys sankarivainaja kertoo arvos­tuk­sesta. Sankarihaudat ovat suo­­ma­laisille tärkeitä. Ne ovat sivistyskansan kunnianosoitus isien työlle isän­maan puolesta. Kohdistan lopuksi Yrjö Jylhän runon Vaienneet voittajat säkeellä kii­toksemme sankarivainajil­lem­me.

Te ette turhaan taistelleet,

te ette turhaan kaatuneet

te saitte suurimman voiton:

te voititte veljen veljelleen,

te löysitte kansan eksyneen,

te airuet aamunkoiton.

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>