Lempäälän Vapaaehtoinen Palokunta LVPK ry ”Tulta päin” jo 90 vuotta

Palokunnan naisilla ja naisjaostoilla on merkittäviä huoltotehtäviä. Yhteiskuvaan silti ehdittiin. Kuva: Ahti Granat

Kevätkesän vihreys, taivaan sinisyys, siihen sävyttynyt palo- ja pelastuslaitoksen henkilöstön virkapukujen tumma sini sekä hälytysajoneuvojen kirkas puna sointuivat mainiosti yhteen lauantaina keskipäivällä 19. toikokuuta Lempäälässä. Nykyisen Pirkanmaan Pelastuslaitoksen kymmenien vapaapalokuntien ”rosteriin” vuonna 2003 liittynyt Lempäälän VPK vietti osastoineen kunniakasta 90-vuotisjuhlaansa. Sen viritti käyntiin henkilöstö- ja ajoneuvomarssi Lempäälän terveyskeskukselta kirkon vieritse ja rautatiesillan yli Manttaalitalolle.

Ohjelma oli alan perinteitä hyvin kunnioittava. Tampereen Palolaitoksen puhallinorkesteri, johtajanaan Matti Prepula, aloitti ja päätti  juhlatorvimusiikilla. Niitä seurasivat puheet ja kunnianosoitukset sekä vapaa sana. Tilaisuus päättyi Hämeen maakuntalauluun ja yhteiseen kahvitteluun. Samalla julkistettiin Ritva Mäkelän toimittama Lempäälän VPK:n viimeisin historiikki nimeltään Tulta päin. Yhteistyö Lempäälän unkarilaisen ystävyyskunnan, Tapolcan kanssa  näkyi heidän delegaationaan juhlassa. Sektorikohtaisen suomalais-unkarilaisen yhteistyön käynnistäjänä 40 vuotta sitten oli VPK:n entinen palopäällikkö, Veikko Kivelä.

Juhlan avasi Lempäälän VPK:n puheenjohtaja Pekka Moilanen. Hän viittasi  pariinkin 1800-luvun historialliseen kyläpaloon sekä  aivan kirkon vieressä vuonna 1928 sattuneeseen rakennuksen tuhoutumiseen sysäyksinä kunnan oman palokunnan perustamiseen. Tuhoisan tulipalon vuosi, perustajat ja rekisteröintipäivämäärä lienevät olleet myöhemmän menestyksen enteinä, koska VPK:n puuhaajia ensimmäiseen 18.3. 1928 kokoukseen saapui 28. Yhdistysrekisteriin palokunta kirjattiin pikaisesti, jo 28.4. samana vuonna. Nurmenkulmalla tosin palokunta-aatetta ja toimintaa oli viritelty jo 1910-luvulla.

Kunnan- ja kirkkovaltuustot sekä Manttaalikunnan kassa olivat ensimmäisiä vapaaehtoispalokunnan tukijoita. Mukana oli toki muitakin yrityksiä, liikelaitoksia, yhdistyksiä sekä yksittäisiä kansalaisia.

Toiminnan vakiinnuttua myös palokunnan oma väki kävi riuskasti varainhankintatoimiin. Se järjesti omaa kulttuuripiiriään, kuten torvisoittomusiikin harrastusta. Sen ohessa ja siihen liittyen VPK:n organisoima juhannusjuhla oli pitkään jokavuotinen – ja samalla tuottoisa ponnistus. Historiansa aikana VPK:n ns. virallista kokkojuhlaa vietettiin useammassakin paikassa vesien äärellä, mutta monille mieliinpainuvimpia olivat varmasti Koivunnokan juhannukset Hakkarissa.

Pekka Moilanen loikkasi vanhemmista muistumista, kuten sota-ajan tapahtumista, lähemmäs nykyaikaa ja 2000-lukua. Suurin yksittäinen muutos Lempäälän VPK:n toiminnassakin tapahtui vuonna 2003, jolloin alettiin  perustaa Tampereen Aluepelastuslaitosta. Konkretisoidakseen paremmin tätä prosessia Pekka Moilanen käytti vertauskohtana moottorin rakennustekniikkaa:

– Alussa oli vain juuri valettu moottorin lohko, jollaista ei Suomessa ollut aikaisemmin tehty.

Aluepelastuslaitoksen rakentamisessa käänteitä riitti, koska perustettavia ja liitettäviä osia moottoriin oli paljon ja nekin toisistaan poikkeavia. Valuvikoja ei pelätty saati moottorin alkuyskimisiä. Tampereen pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen sai moottorin oikeasoppisesta voitelusta erityiskiitosta, samoin sitä edisti laitoksen ylimmän johdon tahtotila. Viimeistelyvaiheessa myös nimi muuttui ”alueellisemmaksi”, eli Pirkanmaan Pelastuslaitokseksi. Tämän moottorin osana Lempäälän VPK:lla oli jo vuosia ollut toimiva sijansa. Samassa prosessissa 1930-luvulta peräisin ollut palokunnan sopimus sammutus- ja myöhemmin myös pelastustoimesta Lempäälän kunnan kanssa raukesi. Tästä muutoksen osasta  Pekka Moilanen suuntasi kiitoksen VPK entiselle päällikölle, Jani Huurneelle. Alueorganisaation jatkuva tuki Lempäälän VPK:n omaan koulutukseen, lähtövalmiuksiin ja nuorisotyöhön sai Moilaselta suurta arvostusta.

Aluepalomestarit Timo Korpela ja hänen seuraajansa Tero Haapala muodostivat uudessa organisaatiossa vankan Korpela-Haapala -linjan, muistutti Pekka Moilanen hyvistä kokemuksista.  Linjaa tarvittiin muun muassa, kun aluepelastuslaitos lopullisesti miehitti Hakkarin paloaseman 3.10.2011. Samaa jämerää linjaa omalla tavallaan noudatti seuraavakin aluepalomestari, Jari Suokonautio.

Pekka Moilanen osoitti lopuksi kiitokset Lempäälän, Sääksjärven ja Kylmäkosken VPK:den naisjaostojen jo Tero Haapalan aikana muodostetulle hälytysmuonitusringille. Sen arvo palo- ja pelastustyölle lienee tullut käytännössä mitatuksi useaan otteeseen.

Aivan viimeiseksi Pekka Moilanen nosti esiin meneillään olevan maakuntauudistuksen. Hän epäili, tokko mahdollinen hallintomuutos paljoakaan vaikuttaisi palo- ja pelastustoimen arkeen Pelastuslaitoksen alueella. Ennemminkin maakuntauudistusta valmistelevien olisi otettava oppia hyväkäyntisestä Pirkanmaan Pelastuslaitoksen V8-moottorista. Joka ei sekään sentään ole huoltovapaa malli.

Juhlapuheen piti kansliapäällikkö Esko Koskinen sisäministeriöstä. Hän välitti samalla sisäministeri Kai Mykkäsen tervehdyksen juhlivalle Lempäälän VPK:lle. Esko Koskinen totesi, että palo-ja pelastustoimen henkilöstö nauttii kaikissa ammattivertailussa korkeaa arvostusta. Tästä faktasta aiempi sisäministeri Paula Risikko oli Koskisen muistin mukaan maininnut, että ”ammattien arvostuslistalla poliitikot ovatkin sitten häntäpäässä”. Kansliapäällikkö piti arvostuksen  pohjana palo- ja pelastushenkilöstön näkymistä arjessa ja paikallisesti. Samoin palvelutaso ja nopeus alueorganisaation yhteistoiminnassa on kyetty turvaamaan erinomaisesti, mikä näkyy valmiusaikojen säilymisenä hyvänä, säästöistä huolimatta.

Esko Koskinen luetteli joukon pelastuslaitosten vuosittaisia tunnuslukuja, eli noin 100 000 pelastus- ja arviolta 400 000 ensihoitotehtävää. Vuonna 2015 ensimmäisen yksikön toimintavalmiuteen kului keskimäärin hieman vajaat yhdeksän ja puoli minuuttia hälytyksestä. Se merkitsee jossain päin maata lähtö/minuutti -tahtia, mikä kuvaa hyvin palvelun yleistäkin kattavuutta. Esko Koskinen piti 2000-luvun alkuvuosina toteutettua 22 aluepelastuslaitoksen perustamista tämän kattavuuden takeena.

Kansliapäällikkö Koskinen viittasi Pekka Moilasen avaukseen maakuntauudistuksesta. Sen merkittävin osahan liittyy sosiaali- ja terveystoimen keskittämiseen maakuntien vastuulle. Koskisen mukaan myös pelastustoimen on linjattava toimiaan rakenteiden uudistamiseksi. Suurin syy on ensihoidon turvaaminen osana muuta terveydenhoitoa. Pelastustoimessa koulutettua ensihoitohenkilöstöä on jo nyt parisen tuhatta ja lisää koulutusta tarvitaan onnettomuustapausten henkilövahinkojen minimoimiseksi. Esko Koskinen itse tarkasteli  tarvetta lähinnä yhteistyön parantamisen sekä synergiaetujen kannalta, eikä suinkaan kilpailutilanteena nykyiselle terveydenhoidolle.

Muutokseen liittyy myös aluepoliittisia näkökantoja. Harvaan asutuilla seuduilla pelastustoimen ja ensihoidon sekä muun terveyden ja sairaanhoidon yhteistoiminta on näiden alueiden ihmisten elinehto ja arjen turvallisuuden lähes ainoa tae. Pelastustoimen lainsäädäntöä on rukattava perusteellisesti uuden hallinnon myötä, jolloin tehtävien siirtokin sujuu mallikkaasti käytäntöön, oli kansliapäällikön käsitys.

Esko Koskinen ei vähätellyt mitenkään niitä noin 13 000 vapaapalokuntalaista, joiden osuus muutaman tuhannen vakinaisen palokuntalaisen palveluverkossa on olennaisen tärkeä.

– Tätä hyvää ei saa menettää! Silti hän näki, että tässäkin maakuntien leveämmät hartiat tarjoaisivat yhtenäisemmmät toimintatavat ja keskitetymmän valtakunnallisen johtotason koko maassa.

Sisäministeriössä painotetaan yhtenäisemmän palvelutason kehittämistä mm. tutkimuksen avulla.  Samaan tason kohottamiseen liittyvät digitaaliset palvelut ja toimintamuodot, joiden pohjana on yhteinen tietojärjestelmä. Turvallisuusviestinnän kehittämistarpeet keskusteluttavatkin juuri parhaillaan asianosaisia.

Samaan kategoriaan voi sijoittaa Esko Koskisen esittämät varautumiskaavailut. Niiden koordinointi olisi tulevien maakuntien kontolla. Kokonaisturvallisuusasiat koko valtakunnan osalta jäisivät valtioneuvostolle, muillekin asiaan liittyville ministeriöille sekä Tuvallisuusneuvostolle. Näin lähestyttäisiin siviilivalmiudessa EU:n jäsenmaiden varautumisasioissa noudattamaa kehityssuuntaa.

Lopuksi kansliapällikkö Koskinen korosti Pelastusopiston merkitystä em. varautumisessa. Se koordinoisi jatkossa häiriötilanne- ja valmiusharjoituksia yhdessä maakuntien ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa. Sen ruoteliin kuuluisivat myös alueelliset maanpuolustuskurssit yhdessä maakuntien ja sotilasviranomaisten kanssa virallisten linjausten mukaan.

Varautuminen nykyaikaisiin uhkiin merkitsee toisaalta olemassaolevien palvelujen sekä infrastruktuurin säilyttämistä toimintakykyisinä. Samaa toimintakyvyn ylläpitoa on voitava edellyttää siten myös palo- ja pelastustoimelta koko maassa, oli sitten kyse suuronnettomuuksista, mahdollisista terroriteoista tai laajemmista aseellisista selkkauksista. Parempi siis vara kuin vahinko.

Lähivuosien kehittämisteemat olivat Esko Koskisen juhlapuheen päätöstiivistelmä. Hän olikin jo viitannut niihin puheensa eri kohdissa. Niitä olivat esimerkiksi kumppanuus ensihoidossa ja ensivastetoimissa, osaamistason eli perus- ja johtokoulutuksen kohottaminen pelastustoimessa, samoin henkilöstöä velvoittavasta jatko- ja täydennyskoulutuksesta huolehtiminen. Sopimuspalokuntien ja muidenkin palokuntien toimintakyvyn ylläpito ja koulutus, pelastustoimen varautumistason nosto yhdessä maakuntien, kuntien, järjestöjen ja elinkeinoelämän kanssa ovat tulevaisuutta. Keskushallinto ja aluehallintoviranomaiset yhdistävät ja keskittävät pelastustoimen varautumispalvelunsa sisäministeriöön. Turvallisuusviestintää kehitetään ja koulut nähdään tulevina yhteistyötahoina. Omasta henkilöstöpolitiikasta pidetään huolta, mikä sisältää jo aiemmin mainitun vakinaisen ja sopimuspalokuntajärjestelmän saumattoman yhteistyön jatkamisen.

Katse siis eteenpäin ja mukana kehityksen kelkassa, oli kansliapäällikkö Esko Koskisen viesti juhlivalle Lempäälän VPK:lle.

Kunniamerkkien ja huomionosoitusten jälkeen kuultiin tietokirjailija Ritva Mäkelän esittely hänen toimittamastaan VPK:n 90-vuotishistoriikista. Lempäälän VPK:n palopäällikkö Markku Peippo luovutti kunniapalomestarin kypärät kunniakirjoineen veteraaniaktiiville, Jouko Huurneelle sekä Tapolcan kaupunginvaltuutetulle ja yhteistyötoimijalle Edit Bollalle.

Lopuksi oli vapaan sanan vuoro. Pirkanmaan Pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen totesi toimialan jatkuvan kehittämisen tarpeen riippumatta siitä, mitä muutoksia toimintaympäristössä tapahtuu. Juhlavuoden tiimoilta pelastusjohtaja lupasi vielä päälaitoksen erityistukea Lempäälän palokuntanuorille.

Unkarista saapuneen delegaation edustaja József Levai onnitteli tulkki Irmeli Kiivilän avustamana juhlivaa VPK:ta. Levai viittasi tulen historialliseen merkitykseen sekä hyvässä että pahassa. Hänen mukaansa Unkarissa(kin) palomiehen ammattia harjoitetaan kutsumuksesta. Palo- ja pelastustoimeen liitetyt ominaisuudet kuten rohkeus ja inhimillisyys sekä yhteisöllisyys perinteitä kunnioittaen ovat myös siellä arvossaan.

Ahti Granat

Harrastusmerkkien, ansiomitalien ja ansioristien saajat Lempäälän VPK:n 90-vuotisjuhlassa 19.5.2018:

Hämeen Pelastusliiton harrastusmerkki II luokka 200 tunnin palokuntatyöstä: Emmi Kannisto. Kosti Huhtala, Pasi Pekkinen, Katja Polo ja Miia Hakala.

Harrastusmerkki I luokka 400 tunnin palokuntatyöstä: Terhi Tanner.

Harrastusmerkki valioluokka 800 tunnin palokuntatyöstä: Petri Leppänen, Riku MIkkola, Mari Vuorinen ja Eila Vuorinen.

Harrastusmerkki ansioluokka 1500 tunnin palokuntatyöstä: Mikko Kauttu, Anu Peippo, Vesa Tappura ja Auni Keinänen.

Hämeen Pelastusliiton ansiomitali: Pirjo Peippo, Essi Kannisto, Sini Hankela, Jenni Jokinen ja Jarkko Laakso.

Hämeen Pelastusliiton ansioristi: Harri Lantta ja Pekka Aavajoki.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ansioristi: Esa Ahtee.

Suomen Palopäällystöliiton ansioristi: Markku Peippo, Jouko Huurne, Jani Huurne, Ari Kannisto, Timo Tuominen ja Pekka Moilanen.