Hyvämaineisella, osaavalla kiinteistönvälittäjällä riittää töitä

Kokemus tuo asiakkaita

Kiinteistönvälittäjä Esko Vesasto tekee 14 tunnin työpäiviä. – Tämä on minulle elämäntapa, hän sanoo.

Lempäälän keskustassa olevaan kiinteistönvälitystoimistoon kävellessä katse osuu ensimmäisenä ikkunassa oleviin myytäviin kohteisiin. Niitä on paljon ja sisältä löytyy vielä lisää.
– Markkinat ovat vilkastuneet jonkin verran ja sitten on myös niin, että tällä alalla arvostetaan entistä enemmän kokemusta, kertoo Esko Vesasto Kiinteistö-Vesasto Oy LKV:stä.
Ja kokemusta löytyy. Esko Vesasto aloitti kiinteistönvälittäjänä 18. helmikuuta 1986. Lempäälässä hän on toiminut 90-luvun alusta lähtien.
Hyvämaineisella, osaavalla välittäjällä riittää töitä. Vesasto on juuri painanut kaksi viikkoa putkeen 14 tunnin työpäiviä.
– Asiakkaat tulevat minun luokseni. Toiset soittavat, toiset kävelevät ovesta sisään. Vanhat asiakkaat ovat hyviä suosittelijoita ja tietenkin sekin vaikuttaa, että on pitkään näkynyt ja toiminut paikkakunnalla.
Vesastolla on myytävänä asunto-osakkeita ja kiinteistöjä sekä välillä myös liiketiloja. Nyt on kaupan viereisessä kiinteistössä sijaitseva entinen pankin liikehuoneisto. Eri kohteiden arvioinnissa tarvitaan sekä kokemusta että näkemystä.
Perheyrityksessä on mukana myös Pirkko Vesasto, joka tekee toimistotöitä.

Kiinteistönvälittäjä kohtaa työssään paljon erilaisia ihmisiä.
– Kun tapaa uusia ihmisiä, ensin täytyy myydä itsensä eli lunastaa heidän luottamuksensa. Se on melkoinen luottamuksen osoitus, kun ihminen antaa keskustelun jälkeen oman asuntonsa avaimet välittäjälle. Niitä hän ei välttämättä antaisi edes ystävälleen.
Esko Vesasto korostaa ihmisten tasapuolista kohtelua.
– Minulle kaikki ihmiset ovat samanarvoisia heidän ajatuksistaan tai uskontokunnastaan riippumatta. Tasapuolisuus on tässä ammatissa ehdottoman tärkeää.
Hän mainitsee esimerkkeinä erotilanteet ja kuolinpesät. Kaikkia osapuolia on kohdeltava samanarvoisesti ja asiat on hoidettava pilkulleen.

Asiakkaat tykkäävät Vesaston tarjoamassa kokonaispalvelusta kuolinpesien hoidossa.
– Tänä päivänä on usein niin, että ihmiset asuvat ympäri Suomea ja ulkomailla. He ovat tyytyväisiä, kun kaikki kuolinpesän asiat saadaan hoidettua yhdessä paikassa.
Kuolinpesä vaatii välittäjältä paljon asiantuntemusta. Välittäjän täytyy selvittää toimeksiantajalle esimerkiksi kaikki veroseuraamukset ja toimia huolellisesti.
Vesasto tekee vuosittain merkittävän määrän perukirjoituksia, perinnönjakoja, osituksia, lahjakirjoja, testamentteja ja kauppakirjoja.
Hän kokee velvollisuudekseen antaa myös neuvoja. Nuoria ensi asuntoa ostamassa olevia avopareja Esko Vesasto opastaa tekemään testamentin tai poikkeamaan maistraatissa.
– Siinä huumassa nuoret eivät tule ajatelleeksi, mitä tapahtuu, jos toiselle sattuu jotakin. Edessä voi olla kylmäävä tilanne, kun ajetaan kämpästä pois tai vaaditaan maksamaan toisen puolison osuus.

Esko Vesasto on valittu 2012 Vuoden Kiinteistönvälittäjäksi. Hän on toiminut Suomen Kiinteistövälittäjät ry:n hallituksessa ja nyt useamman vuoden Tampereen Seudun Kiinteistönvälittäjät ry:n puheenjohtajana.
– Järjestötoiminta on antoisaa ja koen saavani siitä paljon hyötyä. Vuosikokouksessa tapaan kollegoita ympäri Suomea ja jos joku kysyy minulta, tiedänkö ketään välittäjää vaikka Kuopiosta tai Helsingistä, tiedän heti, ketä voin suositella.

Yli 30 vuotta kiinteistönvälitystä tehnyt Esko Vesasto on ohittanut 70-vuoden merkkipaaluun. Hän jatkaa töitä.
– Sain ajokortin viideksi vuodeksi ja ajattelin, että teen töitä niin kauan kuin saan pitää kortin ja muisti pelaa. En koe, että tämä on työtä vaan tämä on minulle elämäntapa, hän hymyilee.

KIINTEISTÖ-VESASTO OY LKV
Tampereentie 25,
37500 Lempäälä
0400 630 440,
03 375 3533
www.vesasto.fi

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>