Kyllä minä niin mieleni pahoitin…

Mielensäpahoittaja (Janne Petäjä) ja Emäntä (Sanna Lehtonen). Kuva: Emma Lehto

Hakkarin kesäteatterissa nähdään tänä kesänä Mielensäpahoittajan Suomi

Tuomas Kyrön luoma, rakastettu mielensäpahoittaja saapuu kesäksi Lempäälään. Lempäälän nuorisoseuran väki harjoittelee parhaillaan kesäteatterinäytelmää, joka sukeltaa mielensäpahoittajan historian lisäksi Suomen historian syövereihin.

Mielensäpahoittajan Suomi -näytelmän ohjaa lavalta ja lavan takaa tuttu mies, Jari Lehto.

– Tuomas Kyrön ja Tiina Puumalaisen yhdessä Mielensäpahoittajan Suomi -kirjasta dramatisoima näytelmäversio on siitä erikoinen, että näemme lavalla koko ajan kolme eri-ikäistä mielensäpahoittajaa, hän kertoo.

Asioita omaan verkkaiseen tyyliinsä pohdiskelee joukon iäkkäin, nykypäivän mielensäpahoittaja. Hänen roolissaan nähdään Harri Toivola. Keski-ikäisen mielensäpahoittajan rooliin sukeltaa Janne Petäjä. Mielensäpahoittajaa lapsena taas esittää tänä vuonna kuusi vuotta täyttävä Vilppu Eleinen.

Mielensäpahoittajan äiti (Lumikin Lehtilä), isä (Esa Koivisto) ja mielensäpahoittaja itse (Vilppu Eleinen). Kuva: Emma Lehto

Näytelmä kuljettaa kolme eri-ikäistä mielensäpahoittajaa läpi Suomen historian alkaen sisällissodan melskeistä. Tuolloin mielensäpahoittajan isä oli nuori poika. Eri-ikäiset hahmot kommentoivat toistensa asioita tarkkasilmäisesti ja sopivasti laatikon ulkopuolelta ajatellen. Huutonaurukomediaa ei kuitenkaan ole luvassa.

– Näytelmä sisältää Suomen historiaa, joka on kuitenkin ollut väkivaltainen ja verinenkin. Kipeitäkin asioita käsitellään kyrömäiseltä katsantokannalta ja esimerkiksi sisällissodasta ja kieltolaista löytyy yllättävän hauskojakin piirteitä, Jari Lehto kertoo.

Vakavahenkinen näytelmä ei vakavista aiheista huolimatta ole. Ohjaaja toteaa sen sopivan erittäin hyvin kesään ja kesäteatteriin. Hän korostaa näytelmän tuomaskyrömäisyyttä, joka näkyy nokkelana sanankäyttönä.

– Näytelmä on tuntellinen ja liikuttavakin, Jari Lehto paljastaa.

Lavalla nähdään tänä vuonna sekä kesäteatterikonkareita että ensikertalaisia. Mielensäpahoittajien lisäksi näytelmässä nähdään muun muassa hänen äitinsä ja vaimonsa. Myös naapuri Kolehmainen on mukana omalla tavallaan muokkaamassa mielensäpahoittajan maailmaa. Kolehmainen on aina valmis yrittämään ja hän tuo kylään nykyajan kotkotukset aina ketsupista ilmalämpöpumppuihin.

Naapuri Kolehmaista esittää Joonas Nuotio ja Jari Lehto lupaa lavalle hänen myötään ainakin komeita 70-luvun trumpettilahkeita. Kaikki näyttelijät ovat lavalla näytelmän alusta loppuun asti ja kohtausten taustalla muun muassa soditaan sisällissotaa. Näytelmässä kuullaan eri vuosikymmenten musiikkia ja livesoitantaa esittää Sanna Isotalo viululla.

Mielensäpahoittaja lapsena (Vilppu Eleinen). Kuva: Emma Lehto

Mielensäpahoittaja suhtautuu asioihin omalla tyylillään. Ei hän uudistuksia vastusta, mutta pitääkö niiden niin kovin nopeasti tulla? Kyllä sitä hitaamminkin kiiruhtamalla ehtisi. Vihainen tai kiukkuinen mielensäpahoittaja ei missään nimessä ole.

– On annettava tilaisuus maahanmuuttajalle ja pölynimurikauppiaalle, mielensäpahoittaja pohtii.

Näytelmässä käsitellään myös parisuhdetta. Mielensäpahoittaja ja hänen vaimonsa ovat olleet yhdessä 40 vuotta ja sen mielensäpahoittaja tiivistää tyypilliseen tapaansa näin:

– Tutun ihmisen kanssa on mukava olla yhdessä hiljaa.

Mielensäpahoittajan Suomi -näytelmä tulee ensi-iltaan 29. kesäkuuta. Näytöksiä on yhteensä 19. Näytelmä on mukana myös Tampereen teatterikesässä. Jari Lehto iloitsee viime kesäksi katetuista katsomoista, jotka säästävät katsojia Suomen epävakaiselta kesältä. Hän muistuttaa, että liput on hyvä varata ennakkoon. Erityisesti loppupään esitykset ovat usein täynnä.

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan Suomi
Hakkarin kartanon puisto
Kuokkalantie 5, Lempäälä
Varaukset ja tiedustelut: p. 0400 749 986
Ensi-ilta 29.6.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?