Tapani Kalliomäki viettää lomaa Lempäälässä ja ohjaa kesäteatteria Kangasalla

”Teatterissa näytteleminen on minulle rakkainta”

– Lempäälässä on mukava viettää kesää ja tavata vanhoja kavereita. Silloin ei puhuta teatterista, Tapani Kalliomäki sanoo.

Näyttämöllä, elokuvissa, televisiossa ja radioteatterissa esiintynyt Tapani Kalliomäki sanoo teatterissa näyttelemisen olevan hänelle rakkainta työtä.
– Näyttelemisestä on tullut minulle elämäntapa. Mikä on vapaa-aikaa, mikä on työtä, sitä on vaikea erottaa, sillä näytteleminen leimautuu kaikkeen. Kaveripiirikin on aika lailla siltä puolelta.
Tampereella syntynyt ja Lempäälässä lapsuus- ja nuoruusvuotensa asunut Kalliomäki asuu nykyään Lahdessa. Hän on näytellyt Lahden Kaupunginteatterissa vuodesta 1999.
Kesälomaa Kalliomäki viettää Lempäälässä vanhempiensa luona ja tekee tietenkin teatteritöitä.
Viime kesän tapaan hän ohjaa Kangasalan Ramppiteatteria. Tänä kesä ensi-iltansa saa Minna Canthin vuonna 1885 julkaisema Työmiehen vaimo.
– Olen kirjoittanut Canthin teoksesta oman sovituksen. Tekstiä en ole mennyt päivittämään. Sen sijaan olen muuttanut painopistettä sen kaltaiseksi, että se sopii tämän päivän tasa-arvokeskusteluun.

Canthin teos oli aikanaan vallankumouksellinen, sillä kirja sytytti keskustelun merkittävästä aikakautensa epäkohdasta. Tuolloin mies sai avioliiton myötä naisen omaisuuden hallintaansa.
– Minä haluan näytelmällä herätellä keskustelua naisen eurosta ja metoo-kampanjasta. Olemmeko sadassa vuodessa menneet johonkin suuntaan ja jos niin mihin?
Näytelmä on alun perin melkoisen päällekäyvä ja paasaavakin. Tapani Kalliomäki on hakenut näytelmään uudenlaista kulmaa ohjauksen kautta.
– Pyrin ohjauksella tekemään näytelmästä helpommin lähestyttävän. Varsinkin sivuhenkilöistä on koukittu esille niin paljon huumoria kuin mahdollista. Ei elämä silloin ennenkään niin vakavaa ollut, vaikka vakavasta aiheesta on kirjoitettu.
Kalliomäki sanoo arvostavansa Ramppiteatteria sisältörikkaan teatterin tekemisestä.
– Haluan kunnioittaa teatterin linjaa. Työmiehen vaimo ei ole tyypillinen valinta kesäteatteriin, ei sellainen, jossa kaksi miestä lähtee rellestämään ympäri Suomea tai viuhahtelee pusikoissa tai muuta vastaavaa.

Kangasalla Mobilian rannassa esiintyvällä Ramppiteatterilla on parhaillaan menossa Tapani Kalliomäen johdolla tiivis harjoittelujakso 27. kesäkuuta tulevaa ensi-iltaa varten.
Esityksessä on mukana väkeä Tampereelta ja kaupunkiseudun kunnista, myös Lempäälästä ja Vesilahdesta.

Tapani Kalliomäen kädenjälki näkyy tänä kesänä myös Jyväskylän harrastajateatterikesässä. Kalliomäki palkattiin valitsemaan festivaalin esiintyjät. Sitä varten hän on katsonut 30 teatteriesitystä.
Kalliomäki nähdään tänä vuonna myös valkokankaalla. Hän näyttelee Teijo Joutselaa Olavi Virran elämää kuvaavassa, syksyllä ensi-iltansa saavassa elokuvassa.
– Kyllä minäkin vähän ihmettelin valintaa tuohon rooliin, Kalliomäki hymyilee.
– Olen kuitenkin Timo Koivusalon kanssa tehnyt useamman elokuvan, ja meille on kasvanut luottosuhde. Hän tietää, mitä saa.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Fakta

Näyttelijä, ohjaaja, opettaja

Tapani Kalliomäki on Teatterikorkeakoulusta vuonna 1997 valmistunut Teatteritaiteen maisteri. Uransa aikana hän on näytellyt muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa, KOM-teatterissa, Teatteri Jurkassa, Tampereen Työväen Teatterissa, Teatteri Eurooppa Neljässä sekä Radioteatterissa.

Kalliomäellä on työkokemusta noin 30 elokuva- ja tv-tuotannosta. Kalliomäki on myös toiminut näyttelijäntyön opettajana ja kouluttajana sekä ohjannut ammatti- että harrastajateattereissa.
Tapani Kalliomäki kuuluu Lahden kaupunginteatterin vakituiseen näyttelijäkuntaan. Hän on pääosassa Akseli Koskelana suurtuotannoissa Täällä Pohjantähden alla 1. ja 2.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>