Herättääkö vanhusten pahoinvoinnin vitsiksi heittäminen suomalaiset?

Pyynikin kesäteatteri Ehtoolehdon sankarit 2018

Ehtoolehdon sankarit -näytelmä nostaa esille yhteiskuntamme polttavan ongelman, joka on pesiytynyt vanhusten hoivaan ja hoitoon. Esitys antaa ajattelemisen aihetta ikäihmisten toimeentulosta, heidän terveyteen liittyvistä kysymyksistä, vanhusten toimintakyvystä ja elinympäristön myötäsukaisuudesta. Pyynikillä nähdään kantaa ottavaa teatteria.

Suomi ei ole vanhusten hyvinvoinnin mallimaa, Help Age International -järjestö luokittelee surullisesti. Tiedotusvälineet paljastavat tuon tuosta häpeällisiä tapauksia ikäihmisten ala-arvoisesta kohtelusta niin sanotussa pohjoismaisessa hyvinvointi- ja sivistysyhteiskunnassamme. Kansalaiset kauhistelevat aikansa, ja poliitikot lupaavat parannuksia. Pahinta suomalaisessa elämänmenossa on se, että kansalaiset eivät saisi tulla vanhoiksi. Kaikkien olisi säilytettävä nuoruutensa, kauneutensa sekä toimintakykynsä. Pysyvän elinvoimaisuuden harha karisee, kun ymmärtää, miten paljon meillä on pahoinvoivia vanhoja ihmisiä. Tätä ongelmavyyhteä pöyhii perjantaina Pyynikin Kesäteatterissa ensi-iltansa saanut Ehtoolehdon sankarit.

Itkeäkö vai nauraa? kyselee moni omaisensa puutteellisen hoivan ja epäinhimillisen hoidon kohdannut ihminen voimattomana ja pettyneenä, kun läheinen on pakotettu olemaan laitoksessa, joka on vain vanhusten säilytyspaikka.

Tasan eivät käy onnen lahjat. Osalla ikäihmisiä on vara korkeatasoisiin palveluihin, osa riutuu liki yhteiskunnan hylkiönä.

Jo tällä hetkellä ja yhä useammin tulevaisuudessa yksin elämisen valinneet ihmiset ovat elämänsä ehtoopuolella todella yksinäisiä, kun ei ole sukulaisia eikä muita läheisiä.

Ongelma on osattu piilottaa. Valitettavan monet korkeaikäiset ihmiset on unohdettu vanhainkoteihin tai muihin laitoksiin, joissa he joutuvat olemaan jopa vuosikausia vuoteenomina.

Suomalaiset kyllä tiedostavat vanhojen ihmisten laiminlyönnit, mutta niistä puhuminen ei johda toivottuihin parannuksiin. Juhlapuheissa on väkevää sanottavaa, mutta rahan mahti estää lupausten toteutumisen arjessa.

Pyynikin Kesäteatteri ravistelee vanhusten hoidon haasteita rohkeasti huumorin ja ironian keinoin. Jospa päättäjät heräisivät ongelmien ratkomiseen, kun he saavat aluksi nauraa yhteiskunnan kipupisteille! Hymy kyllä saattaa hyytyä, kun itse joutuu kohtaamaan hoivan ja hoidon kurjuuden.

Minna Lindgrenin kirjoittama ja Seija Holman sekä Tommi Auvisen dramatisoima Ehtoolehdon sankarit -näytelmä on todellinen yhteiskunnallinen kannanotto. Se puree etenkin Tampereella, kun muistamme, miten Koukkuniemen vanhainkoti muutama vuosi sitten kärähti epäkelvollisista käytännöistään.

Vaikuttavaa roolityöskentelyä

Pyynikillä nähdään väkevää teatteria. Sanoma on selvä: vanhustenhoito on monin paikoin ala-arvoista.

Terävä teksti luo pohjan koskettavalle tulkinnalle. Vahvan elämänkokemuksen hankkineet näyttelijät puolestaan osaavat eläytyä rooleihin, joilla avataan erilaisia ihmiskohtaloita.

Ehtoolehdon sankarit ovat todellisia arjen mestareita. He eivät ole mielensäpahoittajia eivätkä ammattivalittajia.

Näillä sankareilla on arvot kohdallaan, ja he elävät oppiensa mukaan. He ammentavat kokemuksestaan ja ymmärtävät muuttuvaa maailmaa. Kehitys pukkaa eteenpäin, mutta maailman eteenpäinmeno ei ole uhka vaan mahdollisuus.

Nämä vahvat vanhukset arvostavat nuoria, vaikka näiden joka toinen sana olisi vittu. He aistivat teineistä näiden oikean olevaisuuden ja ymmärtävät kakaramaisuuteen kuuluvan vituttelun.

Maahanmuuttajat eivät ole ikänestoreille pelonaihe. Ehtoolehdon sankarit oivaltavat, että hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee tekijöitä, rehtejä työläisiä. Ihon värillä ei ole väliä. Sillä on, arvostaako valko-, musta- tai keltaihoinen ihminen esimerkiksi vanhusta.

Ehtoolehdon sankarit tietävät, ettei maailma pysy entisellään. Tampereellekin rakennetaan raitiotie, jonka vaunuissa ikänestorit voivat mukavasti taittaa matkaa.

Älypuhelimet ja tabletit ovat pakollisia. Niiden avulla voi pelata pasianssia tai hoitaa arjen asioita.

Pyynikillä vanhuus on kunniassaan. Se merkitsee viisautta. Pirkko Hämäläisen Siiri, Eija Vilppaan Irma, Mari Turusen Anna-Liisa, Tuija Piepposen Margit, Puntti Valtosen Onni ja Tom Lindholmin Tauno ovat kunniakansalaisia, jotka ovat omalla vuorollaan kunniakkaasti rakentaneet maatamme. Viimeiseen asti.

Kun ihminen muuttuu tunneköyhäksi

Miten byrokraattinen pohjoinen yhteiskuntamme onkaan!

Miten kalseanhirveitä nimiä olemme keksineet eri palveluille!

Miten olemmekin osanneet kuolettaa tunteemme!

Ja miten jääkylmästi saatammekaan kohdella toisiamme!

Tämän koko karuuden saa kohdata hoitavassa Pyynikin luonnossa, jos kantti ei kestä mennä tutustumaan karuun arkeen pahamaineisissa laitoksissa.

Koko Pyynikin Kesäteatteri ansaitsee suuren kiitoksen siitä, että se on valinnut juuri tämän polttavan ajankohtaisen aiheen ja Minna Lindgrenin syväluotaavan teoksen esityksensä selkärangaksi.

Jos yhteiskuntamme ei turvaa kunniakasta elämän ehtoopuolta, olisiko meidän hyväksyttävä armokuolema. Tätäkin ajankohtaista kysymystä joutuu miettimään katsomon pyöriessä Ehtoolehdon vanhusten arkea seuratessa.

Myös suomalainen hautausurakointi on saanut lokaa päälleen jo kauan siitä, miten kuolema ja hautaaminen on tuotteistettu ja ylihinnoiteltu.

Tuija Piepposen esittämän Margitin kohtalo on kova, kun hän menettää viikatemiehelle pitkäaikaisen elämänkumppaninsa. Hoitolaitos ei kunnioita vainajaa, eikä hautausurakoitsija myötäelä surussa. Pappi tulee, kun ehtii ja jaksaa. Kaikki on kaupan. Kukaan ei osaa hävetä. Jokaisella asialla on hinta.

Ehtoolehdon sankareiden opetus on tervetullut: ”Nykyään melkein kaikki osaavat lukea, mutta vain harvat ajatella.”

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>