Rauhoituspiirien rauhoitusaika päättyi 16. kesäkuuta

Kalastuksenvalvontaa tehostettu Pyhäjärvellä

Pyhäjärvellä vetouisteleva Jouni Nääjärvi pitää Kalapassia hyvänä lupamuotona. Kuva: Erkki Koivisto

Kalastuksenvalvontaa on tehostettu Tampereen ja Lempäälän välisellä Pyhäjärvellä parin viime vuoden aikana. Valvonnan tavoitteena on pitää huolta siitä, että kalastaminen alueella tapahtuu kalastusmääräyksiä noudattaen ja kalastajat ja ravustajat suorittavat tarvittavat lupamaksut.

Kuluvan avovesikauden aikana valvontaa tehdään eri puolilla Pyhäjärveä Pirkkalan kalastusalueen toimeksi antamana. Käytännössä valvontaa suorittavat Pyhäjärvellä Pirkanmaan Kalatalouskeskuksen valvojat, ja valvontamatkat tehdään osittain yhteistyössä osakaskuntien valvojien kanssa.

– Tästä yhteisvalvonnasta on muodostunut vakiintunut toimiva käytäntö, ja sen piirissä alueella ovat kaikki kalastusmuodot ja lisäksi ravustus. Lisäksi Pyhäjärvellä valvotaan kuhan lisääntymisen turvaamiseksi perustettuja rauhoituspiirejä, sanoo Pirkkalan kalastusalue, isännöitsijä Ismo Kolari.

Rauhoituspiirien alueilla ‒ Nokian Luodonsaari ja Lempäälän Hahkalanvuolle ‒ rauhoitusaika päättyi viikon perjantain 15. ja lauantain 16. kesäkuuta välisenä yönä kello 24.

 

Kalastusalueen valvontamatkat tallennetaan sähköisen valvontatyökalun avulla, jolloin valvonnan tuloksista saadaan kattavat raportit. Viime vuoden valvonnoissa Pyhäjärvellä yleisimmät rikkomukset olivat tarvittavien yhteystietojen puuttuminen pyydyksistä ja luvaton kalastus. Myös pyydysten puutteellista merkintää, kiellettyjä pyyntitapoja ja valtion kalastonhoitomaksun puuttumisia havaittiin. Rikkomusten johdosta alueen valvojat tekivät useita rikosilmoituksia ja näyttömääräyksiä sekä jakoivat kymmenittäin huomautuksia.

Pyhäjärvellä vuonna 2017 tavoitetuilla kalastajilla olivat kaikki asiat kunnossa 85-prosenttisesti, tarkastettujen pyydysten osalta 68-prosenttisesti.

Kalastuslupien lunastaminen on nykyään helppoa, kun sekä paikalliset luvat että valtion kalastonhoitomaksun voi lunastaa verkosta. Pirkkalan kalastusalueen viehekalastuksen yhtenäislupa (ns. Kalapassi-lupa) sekä useiden alueen osakaskuntien ja Tampereen kaupungin luvat ovat ostettavissa verkkokaupasta kalapassista.

 

– Kun valvoja kysyy lupia kalastajalta, kalastajalla on oltava mukanaan todistus lupamaksusta. Jos luvat ovat sähköisessä muodossa esimerkiksi älypuhelimessa, kalastajan kannattaa tallentaa etukäteen lupansa kuvagalleriansa suosikkeihin, jotta hän valvontatilanteessa saa kaivettua lupansa esille nopeasti, jolloin sekä valvojan että kalastajan aikaa säästyy, Kolari ohjeistaa.

Kuluvalle kaudelle Pyhäjärven ja monien muiden Pirkanmaan viehelupa-alueiden yhtenäislupien hintoihin tehtiin tasokorotuksia. Pyhäjärven viehelupa-alue laajeni tänä vuonna jonkin verran Sorvanselän alueella.

Kalastuksenvalvontaa kustannetaan osittain valtion kalastonhoitomaksuvaroilla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?