Sinun kanssasi niin hyvässä kuin pahassa

Olli Soinisen runoteos viiltää ja pistää, mutta on samaan aikaan lämmin ja herkkä. Kuva: Annika Eronen

Entinen kunnaneläinlääkäri Olli Soininen Vesilahdesta on viime vuonna julkaissut ensimmäisen runokirjansa Elämän ja elämän kysymys (Mediapinta, 2017).

Soininen kirjoittaa teoksessa avoimesti sairastustumisestaan Parkinsonin tautiin ja sen mukanaan tuomista isoista muutoksista. Sairaus on tehnyt entisen elämän monella tavalla mahdottomaksi. Urheilu on viety, samoin kunnaneläinlääkärin praktiikan pitäminen, keskustelu ja väittely kuormittavat nekin aivan eri tavalla kuin aikaisemmin.

Onneksi Soininen on löytänyt runot, joiden kautta hän jaksaa eteenpäin. Takakannessa hän toteaa, että kirjoittaminen sattuu, mutta enemmän sattuisi, jos hän ei kirjoittaisi.

 

Kyllä, Soinisen runokirja on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Soininen kirjoittaa persoonallisesti ja hänen tunteidensa kirjon aistii teksteistä. On pelkoa ja kiukkua, mutta myös myötätuntoa, rakkautta ja herkkyyttä.

Se, mikä ei miellytä, on teoksen oikoluku ja taitto, joka on ollut Mediapinnan vastuulla. Saman runon alku on teoksessa kahdesti, sivuilla on kirjoitusvirheitä ja taitto on tehty muutenkin kerrassaan onnettomasti. Soininen on tehnyt työnsä moitteettomasti, Mediapinta ei.

Runot tempaavat kuitenkin mukaansa, sisältö koskettaa ja antaa ajateltavaa.

 

Soininen pohtii kristinuskoa, potilaan roolia suuressa sairaalassa, omaa vaimoaan ja kehoaan, jota hän kuvaa lahoavaksi veneeksi. Sairastuminen tuntuu epäoikeudenmukaiselta, mikä saa miettimään suuria kysymyksiä, Jumalan, sattuman ja kohtalon olemassaoloa.

Kärsimys ja sairastuminen nuorena eivät ole helppoja asioita kannettavaksi. Sarkastisesti Soininen toteaakin: ”En tarvitse johdatusta, vaan eksyn mieluummin omin avuin.” Silti usko tai halu uskoa tuonpuoleiseen elämään tuntuu kuitenkin orastavan tekstien takaa, luovan toivoa, kun ei kerta kaikkiaan enää jaksa. Silloin, kun sairauden vuoksi on ”paha olla levossa, paha olla liikkeessä, paha olla siltä väliltä”. Tai kun tuntuu, että lähinnä enää yrittää matkia ihmistä, eikä valoa näy.

 

Teoksessa on erinomaisia kohtia, jotka herättävät. ”Kuka helvetti hävitti vanhat vaatteeni?” Soininen kysyy runossaan. ”Miksi ne vaihdettiin sairaalalta ja ruumisautolta haiseviin riepuihin? […] Haluan vanhat tavarani takaisin. Huudan: kuolette te kaikki, terveetkin. Elämällä on vain hetken takuu.”

Jos jotakin saa toivoa, olisin mielelläni lukenut lisää erilaisista hoidoista ja ihmisistä sairaalassa ja arkielämästä sairauden kanssa. Pitkä ”Ollin ilmestykset” jäi minulle vieraaksi, mutta monet muut kohdat taas tulivat lähelle, kuten esimerkiksi sadunomaiset kohdat omasta tyttärestä istumassa maailman laidalla tai vaimosta ”kukanvartijana”.

Yllättäen teos antaa myös vastauksen siihen, mikä lopulta on tai voi olla elämän tarkoitus. ”Aion elää sen sinun kanssasi”, Soininen toteaa vaimolleen runossa ”Aamu, päivä, ilta”, joka kuuluu runokokoelman parhaisiin.

 

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>